Pyydyskalastus ja norppa

Pyydyskalastus ja norppa Verkkokalastuskielto on joka vuosi 15.4.-30.6. noin 2 920 neliökilometrin alueella, kattaen suurimman osan Saimaasta. Rajoitusalue perustuu havaittujen poikaspesien ympärille muodostettuihin viiden kilometrin suoja-alueisiin ja niitä yhdistäviin alueisiin. Kalastusrajoitukset kohdistuvat saimaannorpan keskeiselle lisääntymisalueelle antaen kattavan suojan syntyneille kuuteille. Ympärivuotiset rajoitukset ja verkkokalastuskielto sekä rajoitusalueen laajentaminen on turvannut saimaannorppakannan kasvamisen viime vuosina yli 5…

Kalastajan Radio Näkökulma: Kalakantojen ylläpitoa vai kalastusrauhoituksia?

Tärkeä kysymys, joka on viime aikoina noussut keskusteluun ja vaatii huomiota, vaan mistä kyse? Muutamat kalatalousalueet ovat esittäneet vesialueilleen kalastusrajoituksia kuhan kudun suojelemiseksi käyttö- ja hoitosuunnitelmissaan. ELY-keskukset ovat hyväksyneet osan näistä suunnitelmista ja samalla myös kieltoalueet. Asia sinällään on myönteinen, jos rajoitukselle on vahvat ja tutkitut perusteet. Valitettavasti näin ei kuitenkaan kaikkien rajoitusalueiden osalta ole.…

Kalastajan Radio: Lohen kalastuksen rajoitukset

Lohenkalastuskausi on pyörähtämässä toden teolla käyntiin. Rajoitukset ovat muuttuneet viime kaudesta. Rajoitukset riippuvat niin vesialueesta kuin ajankohdasta. Kalastajan Radiossa pääsee tällä kertaa ääneen meidän kolmas toimittaja. Jari Rannisto on harrastanut kalastusta pikkupojasta asti. Suurimmat mielenkiinnon kohteet ovat vetouistelu, jigikalastus, venekalastus, ahvenen ja kuhan kalastus kaikilla tekniikoilla ympäri vuoden. Kalastus- ja veneilytoimittajan töitä hän on tehnyt…

Ankeriaan rauhoitus 11 kuukautta

Ankeriaan rauhoitus 11 kuukauteen Ankerias on hieno ja mystinen kala. Se on alkuperäinen Suomen vesien asukki, ollen aiemmin yleinenkin. Nykyisin ankeriaan määrät ovat vain muutamia prosentteja siitä, mitä ne olivat vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Sen kanta on romahtanut myös muualla Euroopassa. Mahdollisiksi tekijöiksi on arvioitu ylikalastusta, sisämaan elinympäristöjen katoamista, vesivoimaloiden rakentamista, ilmastonmuutosta ja merivirtojen muutosta,…

Lohen ja taimenen alamitat, rauhoitukset ja suojeluarvot

Lohen ja taimenen alamitat, rauhoitukset ja suojeluarvot Äärimmäisen uhanalaisen järvilohen suojelu on nyt äärimmäisen tärkeää. Kalastajan vastuulla on ottaa huomioon voimassa olevat rajoitukset ja välttää järvilohen kalastusta tai sivusaaliiksi joutumista. Uhanalaisten kalalajien kalastus on sallittua rauhoitusaikojen, pyyntimittojen ja muiden kalastusrajoitusten puitteissa. Jos saat saaliiksi vahingossa pyyntimittojen vastaisen ja/tai rauhoitetun uhanalaisen kalan, on se välittömästi laskettava…

Kalastusrajoitukset

Kalastusrajoitukset Kalastajan on tärkeää tietää kalastusrajoitukset lähtiessään kalaan. Suomessa on varsin laajat yleiskalastusoikeudet ja erinomaiset kalastusmahdollisuudet upeiden vesistöjemme ansiosta. Yleiskalastusoikeuksiin sisältyy maksuttomana: onginta, pilkintä ja silakan litkaus ja maksullisena kalastonhoitomaksun kautta viehekalastus yhdellä vavalla ja vieheellä. Kaikkia näitäkään kalastusmuotoja ei kuitenkaan saa harrastaa joka paikassa vaan osassa vesistä kalastusta on rajoitettu. Kalastajan vastuulla selvittää kalastusrajoitukset…