YouTube player

Kalastuksen juurilla – mistä kaikki on saanut alkunsa

Kalastuksen juurilla -sarjan neljäs tarina avaa meille kalastusohjaaja Matti Kuljun ja hänen ”opetuslapsensa” Konsta Junttilan tarinan. Tämä parivaljakko on tutustunut Matin ollessa opettamassa kalastuksen ilosanomaa koulussa ja siitä on kipinä vienyt yhteiseen tekemiseen pilkkijäille ja avovesille. Ohjaus on kehittynyt kalakaveruudeksi ja muutamassa vuodessa he ovat kokeneet yhdessä jo paljon.

Lähdimme kaksikon kanssa heidän kotivesilleen ja samalla kuvasimme sekä haastattelimme heitä yhdessä kalastamisen lomassa. Monella kalastajalla kalastuskipinä on syntynyt jo lapsuudessa. Jos lapsella ei ole kalastuksen maailmaan opastavaa vanhempaa, isovanhempaa tai muuta läheistä ihmistä, on Suomessa lukuisia kalakerhoja, leirejä ja muuta ohjattua kalastustoimintaa, jossa lapsilla on mahdollisuus tutustua ja innostua kalastuksesta. Kalastus on kokonaisvaltainen elämys ja sen kipinän synnyttäminen nuorissa on korvaamatonta. Tutustu kesän leireihin osoitteessa: fisuun.fi

Kalastuksen juurilla on toteutettu yhteistyössä Metsähallituksen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien kanssa. Sarja on osin rahoitettu Maa- ja metsätalousministeriön kalastonhoitomaksuvaroista.