Tehoa mato-ongintaan ⎮ Kalastajan Radio

Punavalkoinen koho on ikoninen esine, minkä jokainen suomalainen tuntee. Mutta sellaisenaan tuo parin euron onkilaite on harvinaisen kehno laitos käyttötarkoitukseensa. Pienellä parantamisella siitä saa kuitenkin kelvollisen laitteen, ja aivan vähällä vaivalla onkilaitteen saa täysin uudelle tasolle. Jaksossa esitellään myös savolaistyylinen ”speed-onginta” ahvenia etsivälle onkijalle. Kuuntele Teemu Kosken vinkit ja niksit, jolla viet onkimisen uudelle tasolle.…

Veneestä pilkkiminen ⎮ Kalastajan Radio

Pilkkiminen ei ole pelkästään talvilaji. Parhaimmillaan veneestä pilkkiminen on helppo ja antoisa kalastustapa myös avoveden aikaan. Lisää välineitäkään ei ole edes pakko hankkia, sillä alkuun pääsee loistavasti talvivälineilläkin. Toimittaja Jari Rannisto kertoo omia vinkkejään vuosien varrelta pilkeillä veneestä kalastamiseen. Usein yksinkertainen on kaunista ja vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia. Kokeile sinäkin veneestä pilkkimistä.…

Mikado MFT Roach 8 cm | Viikon Viehe

Tämän Viikon Vieheenä meillä on varsin mielenkiintoinen uutuustuote: Mikado MFT Roach 8 cm. Markkinoilla on kovin vähän korkean sivuprofiilin omaavia jigejä, jotka ovat kuitenkin ajoittain todella tehokkaita. Mikado tuo tähän kategoriaan mukavan tuotteen. Kävimme testaamassa jigiä vesillä ja tarinat näet oheiselta videolta. Jos viehe kiinnostaa, voit tilata tuotteita osoitteesta: https://www.jigiparatiisi.fi/fi/tuoteryhma/1725442 Yhteistyössä: Jigiparatiisi

Voiko soutuveneen pestä rannassa?

Voiko soutuveneen pestä rannalla, harva nimittäin siirtää venettä pois rannasta pitkiin aikoihin, jos koskaan. Entä millä aineilla soutuveneen voi pestä rannassa? Ja miksi yleensäkään pestä venettä? Katso vinkit ja perusteet veneen pesuun videolta. Soutuveneen ylläpito ei vaadi paljoakaan. Aktiivikäytössä olevaa venettä kannattaa pestä muutaman kerran vuoden aikana. Mutta jo pelkästään se, että kääntää veneen ylösalaisin…

Tavarat järjestykseen veneessä – Rapala SmartHub-järjestelmä

Kalastustilanteessa, kovin usein tavarat eivät ole käsien ulottuvilla, etenkään silloin kuin niitä juuri tarvitsisi. Yhtä lailla mukitelineet, GoPro jne. etsivät paikkaansa veneessä. Ja kun ollaan lähdössä kaverin kyytiin, niin omat apuvälineet olisi myös mukavaa saada sijoitettua käsien ulottuville. Testasimme uutta Rapala SmartHub -järjestelmää veneessä ja kävimme läpi tuotteita sekä niiden sijoittelua ja kiinnitystä. Kurkkikaapa tarinat…

Hauenuistelu | Vetouistelukoulu

Vetouistelu on mainio kalastusmuoto. Monipuolinen, tehokas ja aktiivinen, jossa itse uistelun ja saaliin ohella pystyy muodostamaan käsitystä vesistöistä, kalastosta ja kalapaikoista. Kalastajan Kanava on rakentanut yhteistyössä Okuman kanssa 4-osaisen sarjan, jossa syvennymme uistelun perusteisiin ja annamme keinoja aloittaa ja kehittää omaa vetouisteluharrastusta hauen-, kuhan- ja ahvenenuistelun saralla. Nyt lähdetään itse asiaan. Startataan hauenuistelulla. Käydään läpi…

Virtavesikalastus kesällä | Loppuviikon LivE

Nyt lähdetään Viinikanjoelle tutustumaan virtavesikalastukseen kesäsesongin kynnyksellä. Mitä on syytä tietää virtavesien kalastuksesta ja myös miten voit kalastaa virtavesikohteissa. Oppaaksemme meille lähtee paikallisen kalastusseuran aktiiveja. Saakohan joku kalaa. Toki luvat pitää muistaa ensin hankkia. Tervetuloa mukaan suoraan lähetykseen ja myöhemmin katsomaan videota. Yhteistyössä: @Eraluvat ja @karttaselain

Uistelijan välineet | Okuma Vetouistelukoulu

Vetouistelu on mainio kalastusmuoto. Monipuolinen, tehokas ja aktiivinen, jossa itse uistelun ja saaliin ohella pystyy muodostamaan käsitystä vesistöistä, kalastosta ja kalapaikoista. Kalastajan Kanava on rakentanut yhteistyössä Okuman kanssa 4-osaisen sarjan, jossa syvennymme uistelun perusteisiin ja annamme keinoja aloittaa ja kehittää omaa vetouisteluharrastusta hauen-, kuhan- ja ahvenenuistelun saralla. Sarjan ensimmäisessä jaksossa tutustumme uisteluvälineisiin. Millaisilla välineillä pääsee…

Kuhakesä | Kuhanuistelijan kesän aloitus

Kuhakesä lähestyy hyvää tahtia vaikka välillä onkin vielä viileää. Nyt on tiedossa jotain uutta & ”unboxausta” juuri vetouistelun ystäville. Teemme tänä kesänä useamman Kuhakesä-videon kuhanuisteluvinkein hyödyntäen Karikkoa. Olemme lisäksi suunnitelleet yhteistyössä Karikkoa valmistajan Suomen Uistimen kanssa 5 Kuhakesä-väriä Kalastajan Kanavan nimiin. Kurkkaa huimat Tony Halmeen maalaamat uutuusvärit videolta. Ja huom. näitä erikoisvärejä saa ainoastaan Suomen…

Kelluva jigi Baitjunkie Minnow 3,2″ | Viikon Viehe

Kelluvat jigit ovat valtaamassa alaa ja muuttamassa jigikalastusta. Yksi ensimmäisiä valtabrändejä kelluvissa jigeissä on ollut Daiwan Baitjunkie. Viikon Vieheen palatessa ruutuun aloitamme Baitjunkien Minnow 3,2″ -jigillä, joka on varsin monipuolinen sekä tehokas kelluva jigi niin ahvenelle kuin kuhalle. Tällä vieheellä on myös isomuksia saatu. Teimme Baitjunkien Minnow 3,2″ -jigistä 2 vuotta sitten kertaalleen Viikon Vieheen…