Kalle Paavolan vinkit matalan veden uisteluun

Kesä alkaa selkeästi taittumaan syksyyn, vaikkakin monin paikoin vedenlämmöt vielä kesäisiä ovatkin. Onkin hyvä palata hieman muistoissa lämpimään ja käydä läpi erittäin tehokasta kalastustekniikkaa: Matalan veden uistelua. Kalle antaa oivia vinkkejä tapaan, jota voi ennen kaikkea harrastaa kesälämpimillä, mutta on myös erinomaisen tehokasta vielä pidemmällekin syksyyn, etenkin hauelle. Erityisesti siirtymillä tällä tekniikalla voi haravoida mainioita…

Northern Fishing Games tiimiesittely: Beast Fishing Team

Perjantaina se alkaa! Northern Fishing Games Wanaja ´22. Yksi koko Pohjois-Euroopan kovatasoisimmista kalastuskilpailuista käydään nyt toista kertaa Vanajan armailla aalloilla ja kisatapahtumia pystytte seuraamaan kattavasti suorassa lähetyksessä Elisa Viihde Sportilla pe-su. Tarinaa tulee niin studiosta, rannalta, vesiltä ja jopa kisaveneistä. Ennen sitä, esittelemme tänään muutamia kisatiimejä Kalastajan Kanavalla. Ensimmäisenä on esittelyssä viime vuoden neljänneksi sijoittunut…

Northern Fishing Games finaalipäivän kooste

Northern Fishing Games on Pohjolan kovin kalastuskilpailu. Kisan finaalipäivä on takana. Ohessa lyhyt tapahtumakooste päivästä. Näet koko tapahtuman Elisa Viihde Sportilta jälkikäteen. Tulokset löydät osoitteesta: https://northernfishinggames.com/tulokset/ P.s!!! Lapsiperheet huomatkaa, että palkintojen jälkeen kilpailijat juhlivat kuohuviinillä!

Mitä tarvikkeita mukaan kalaveneeseen?

Pitkäperjantai-illan LivE Kalastajilla kulkee veneessä mukana milloin mitäkin. Moni menee hyvin vähillä tarvikkeilla ja toisilla on taas mukana kaikkea laidasta laitaan ja kauden päätteeksi löytyy kaikenlaista yllättävää laatikoista. Homma toki riippuu paljon harrastettavasta lajista, mutta paljon on yhteistä myös. Tarinoidaan tänä perjantaina totutun rentoon tyyliin hieman siitä, mitä mukana olisi hyvä olla ja mitä itse…

Northern Fishing Games: 2. kilpailupäivän kalakooste

Northern Fishing Games on Pohjolan kovin kalastuskilpailu. Kisan toinen päivä on takana ja ohessa lyhyt tapahtumakimara päivästä. Koko päivän tapahtumat pääset katsomaan Elisa Viihde Sportilta, josta näkee myös finaalipäivän lähetyksen la 27.8. klo 8.00 alkaen. Tulokset löydät osoitteesta: https://northernfishinggames.com/tulokset/

Loppuviikon LivE: Talvikalastuksen säännöt

Monella saattaa olla käsitys, että talvikalastus on ilmaista, koska pilkkiminen on ilmainen yleiskalastusoikeus. Talvella voi kuitenkin kalastaa monella tavalla ja pilkkiminen ainoastaan on ilmaista, muut kalastusmuodot vaativat lupia ja varsin erilaisia. Nyt tutustumme talvikalastuksen kalastuslupiin ja kalastajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Onko sinulla hallussa ootto-onginnan, täkyonginnan, ismeten ja talviverkkojen tai madekatiskan osalta säännöt niin välineiden kuin…

Northern Fishing Games 1. kisapäivän kalakimara

Northern Fishing Games on Pohjolan kovin kalastuskilpailu. Kisan ensimmäinen päivä on takana ja tässä hieman tapahtumakimaraa kisapäivästä. Koko päivän tapahtumat pääset katsomaan Elisa Viihde Sportilta, josta näkee myös toisen päivän lähetyksen la 27.8. klo 9.00 alkaen. Tulokset löydät osoitteesta: https://northernfishinggames.com/tulokset/

Loppuviikon LivE: Vapatelineet veneessä ja niiden sijoittelu

Aktiivisesti veneestä kalastavalle, ei ole ollenkaan sama, missä kalastusvälineet tai varusteet ovat, tai miten ne veneeseen sijoitellaan. Vapojen paikat on yksi tärkeimmistä varustelun lähtökohdista. Vetouistelijoilla tai yhtä lailla heittokalastajilla, vavat on tärkeää olla helposti ja toimivasti saatavilla, mutta yhtä lailla siten, että vavat ovat paikassa, jossa ne eivät ole tekemisen tiellä tai alttiita hajoamaan. Nyt…

Kesäahvenen heittokalastus kovavieheillä

Kalastajan Vuodenajat -sarjamme Kesä-osiossa tutustumme Paavolan Kallen johdolla, eri videoilla, kesäkalastuksen saloihin niin ahvenen kuin kuhankin osalta. Ja tällä kertaa varsin perinteisin metodein, ilman laajamittaista vene-elektroniikan hyödyntämistä. Sarjan ensimmäisessä toisessa jaksossa keskitytään kesäahvenen kalastukseen kivikoista ja muista matalista ympäristöistä. Ensimmäisessä jaksossa kävimme läpi, mistä ahvenia kesällä löytyy ja nyt käymme läpi välineitä/vieheitä sekä tekniikoita, joilla…