YouTube player

Kari ”Hissu” Hietalahti ja Tommi Korpela ovat monelle tuttuja herroja. Vietimme kaksikon kanssa puoli päivää meritaimenen toivossa Helsingin edustalla. Keli teki hieman kiusaa, mutta muutama suojainenkin poukama löytyi, jossa pääsi hieman kalastamaankin. Samalla herrat avasivat hieman omaa kalastushistoriaansa.

Reissulla pääsimme tutustumaan myös Hissun ja Tommin suunnittelemiin uistimiin. Kuusamon Uistin on tuomassa kauppoihin neljä erilaista kahden vieheen lajitelmaa, joista kumpikin sankareista on suunnitellut yhden. Tänä kesänä on siis mahdollisuus päästä vertaamaan, kumman herran värit pyytävät paremmin. 🙂

Yhteistyössä: Kuusamon Uistin