Kalastajan Kanava kutsuttiin Norjaan Camp Halibutiin keväällä 2019. Ohessa on reissusta Anne-Maaritin kirjoittama juttu Metsästys & Kalastus -lehteen hieman muokattuna. Video reissusta on katsottavissa oikealta Turskaa onkimassa.

Kauas on pitkä matka

Norjan Soroyan saari on yksi kaukaisimmista pohjoisen kalapaikoista, aivan Euroopan äärilaidalla. Saimme kutsun tutustumaan Norjan skrein kalastukseen Camp Halibutiin Soroyalle viime talvena ja pääsimme matkaan huhtikuun alussa. Matka kulki autojunalla Rovaniemelle, Kautokeinon ja Alattionvuonon kautta Altaan. Autoilu Norjassa ei välttämättä suju aina suunnitelmien mukaan. Sääolosuhteet muuttuvat nopeasti, isot korkeuserot sekä kapeat vuoristotiet aiheuttavat yllätyksiä.

Menomatkalla tiet jäätyivät iltapäivän aikana Alattionjoen kanjonissa. Serpenttiinitietä oli kerrallaan näkyvissä parhaimmillaan puoli kilometriä ja yhden alamäkimutkan jälkeen edessämme olikin punainen meri jarruvaloja. Lähes peilikirkkaalla tiellä tuli kiire saada auto pysähtymään letkan jatkoksi. Odottelun aikana selvisi, että seuraavan mutkan takana oli rekka poikittain estäen liikenteen kumpaankin suuntaan. Matkanteko jatkui reilu kaksi tuntia myöhemmin hämärissä, kun rekka oli hinattu pois tieltä.

Saavuimme pimeässä Altaan, yövyimme leirintäalueen mökissä ja aamulla suuntasimme vuonojen läpi kapeita teitä ja yksikaistaisia tunneleita pitkin Oksfjordin satamakylään.

Kalastusmatkailua norjalaisittain – Camp Halibut

Viidenkymmenen talon kalastajakylän suurin talo istuu kylän korkeimmalla kohdalla meren äärellä vuorijonon päätteenä. Vuosikymmenten tuulen, sateen ja meriveden armoilla olo näkyy rakennuksesta. Tyhjänä vuosia ollut entinen kalankäsittelytalo sai isännän pari vuotta sitten, kun ruotsalainen, 28-vuotias Daniel Eriksson isänsä kanssa perusti kalastusmatkailuyrityksen Camp Halibutin.

Kaartaessamme pihaan Daniel tulee ystävänsä ja kolleegansa Alex Stridin kanssa toivottamaan meidät tervetulleeksi suoraan laiturityömaalta. Alueelle tyypilliset voimakkaat tuulet ja sään todella nopeat vaihtelut otetaan huomioon rakentamisessa, mutta tällä kertaa kevätmyrsky oli vienyt kymmenien metrien laiturin muutamaa päivää ennen tuloamme. Koska ilman laituria ei ole asiaa vesille jyrkässä rannassa, olivat miehet joutuneet rakentamaan laiturin pikavauhtia takaisin yötä myöden.

Kannamme tavaravuoremme sisään ja päädymme isoon aulaan äijämäisine sohvineen. Taustalla on vähäeleinen ruokailutila ja aulasta näkee myös isoon keittiöön. Yläkerrassa on juuri remontoidut ja varsin siistit kahden hengen huoneet pesutiloineen. Yhdessä huoneessa asuu Daniel, yhdessä hänen isänsä ja yhdessä Alexander. Muut huoneet ovat vieraita varten.

Skrein kalastus teoriassa

Tutustuimme skrein eli kututurskan teoriaan Danielin opastuksella sohvapöydän ääressä. Meille esiteltiin kartalta tyypillisiä kalapaikkoja, näytettiin erilaisia viehevaihtoehtoja, näytettiin vapoja ja keloja. Opimme kädestä pitäen, miten viehe painotetaan ja koukutetaan sekä miten se solmitaan siimaan.

Vieheinä Daniel ja Alexander käyttävät pääsääntöisesti 25-35 cm shadejä eli kumivieheitä. Kumivieheen pää leikataan pois ja pääksi pujotetaan 400 gramman jigipää.

Lisäksi jigipäähän kiinnitetään narulla 8/0-10/0:n lisäkoukku shadin vatsaan. Daniel kertoi, että hän on testannut paksua fluorocarbonia ja titaania, mutta luotettavin materiaali lisäkoukun kiinnittämiseen on ollut vahva ja hankausta kestävä naru. Samaan tarkoitukseen voinee käyttää myös muun muassa dyneemaa. Solmuina käytettiin albright-solmua.

Vapoina käytettiin vahvoja merikalastusvapoja, jotka olivat heillä käytössä niin turskan kuin pallaksen kalastukseen. Keloiksi Daniel oli valinnut Accuraten hyrräkelat niiden käyttövarmuuden, kestävyyden sekä jarruvoiman takia. Camp Halibutissa käytettiin moniväristä Multicolor-kuitusiimaa. Kun siiman väri vaihtuu kymmenen metrin välein, helpottaa se vieheen syvyyden seuraamista ja tällöin riittää, että laskee vain kymmenet metrit viehettä tiputtaessa.

Luonnon armoilla

Vasta valtameren aalloilla käsittää millaisten luonnonvoimien varassa kalastaja on. Allamme oli norjalaisvalmisteinen seitsemän ja puolimetrinen Gemi-alumiinivene. Veneen pitkä vesilinja tasaa hieman kovaa aallokkoa, mutta veneen ajajalla on syytä olla vankka kokemus valtameriolosuhteissa ja ristiaallokossa ajamisesta, jotta homma sujuu vähääkään mallikkaasti.

Ensimmäisen iltapäivän kalastus alkaa rankalla merimatkalla. Roikun pulpetin kaiteessa ja jokaisella aallolla puristan metalliputkea tiukemmin. Vettä roiskuu ympärillä ja ajoittain suolainen suihku pyyhkii ylitseni. Onneksi kuivapuku pitää kuivana ja lämpimänä. Veneen keula nousee kerta toisensa jälkeen ylös kohti taivasta ja rysähdämme aallolta alas. Aallonpohjalla edessämme näkyy vettä meitä korkeammalla, takanamme on vettä sekä korkeat kalliolohkareet. Pohjalta on hyvä ponnistaa ja Gemi kiihtyy jälleen. Kun kymmenien metrien valtameriaalto on ajettu toiseen reunaan, hidastuu vauhti ja rysähdämme taas toista metriä alaspäin aallon pohjalle.

Reilun puolen tunnin vesimatka tuntuu iäisyydeltä. Pohdin mielessäni, että reisijumppa tulee tällä kalareissulla kaupanpäälle ja toivon, että märät kädet eivät irtoa vahingossa metalliputkesta, jolloin päätyisin seuraavassa rysäyksessä kaaressa Atlanttiin. Luojan kiitos reipas merenkäynti ei aiheita itselle pahoinvointia – kaikki seurueemme jäsenet eivät ole yhtä onnekkaita.

Rankasta merimatkasta huolimatta maisemat ovat henkeä salpaavat. Meri kimmeltää auringossa kirkkaana tumman turkoosina. Kaukana häämöttävät merta vasten valkoiset vuoret. Lumihuippujen ja taivaan väli on kuin pumpulin peitossa. Lähimmät vuoret nousevat pystysuorana merestä satojen metrien korkeuteen. Linnut huutavat ajoittain ympärillämme osoittaen pinnassa olevien kalaparvien sijainnin.

Kalapaikoille päästyämme ymmärrän vasta aallokon todellisen mittakaavan. Paikallamme ollessa huomaan, että tuulen aiheuttaman n. 0,5–1 metrin aallokon lisäksi pohjalla on lähes kolme metrinen valtameriaalto, joka nostaa ja laskee venettä niin paljon, että horisontti häviää välillä täysin näkyvistä. Kuulemma tämä on varsin hyvä sää, joten nyt ryhdytään opetelemaan uutta kalastusmuotoa.

Rankkaa kalastusta, ei hienohelmoille

Skrein eli kututurskan kalastus on raakaa merikalastusta. Pelkästään välineet ja vieheet tekevät kalastamisesta esimerkiksi raskaaseen hauenkalastukseen verrattuna huomattavasti rankempaa. Vaikka turskaa pyytäessä viehettä ei tarvitse heittää, vaatii vieheen alas laskeminen ja ylös kelaaminen kestävyyttä – varsinkin, kun sitä tekee satoja kertoja päivässä. Saati silloin, kun 15-20 kiloinen kala on koukussa ja se pitää vinssata ylös kymmenien metrien syvyydestä.

Viehe lasketaan 30-80 metrin syvyyteen turskaparven yläreunaan. Danielin mukaan isoimmat yksilöt ovat ylimpänä. Ja sitten pilkitään, nostetaan hieman vapaa ylös ja lasketaan alas. Toinen vaihtoehto on, että kelataan vajaa kammenpyöräytys viehettä ylös ja pysäytetään. Kelataan uudestaan hieman ja pysäytetään ja jos ei kala ota, lasketaan hieman alkuperäistä alemmas ja lähdetään uudestaan hilaamaan viehettä alhaalta ylöspäin. Pysäytykset saavat olla yllättävän pitkiäkin, useita sekunteja.

Koska viehe on noin 400 grammaa, on aluksi tärpin tunnistaminen haasteellista. Vähitellen oppii olemaan hereillä. Jos viehe ei liiku, on samantein syytä tehdä raju vastari. Ja millainen vastaisku. Koko kropalla, jaloista lähtien ylös repäisy, sitten raivolla löysät siimat kelalle ja repäise ylös uudestaan eli tuplavastari. Sitten löysää heti jarrua, jotta jos kala haluaa mennä, saa se siimaa kelalta, mutta silti pysyy koukussa. Mikäli vastari epäonnistuu, on turha kuvitella saavansa kalaa ylös asti.

Jos turska saadaan koukutettua, aloitetaan sen pitkä vinssaaminen ylös veneeseen. Nosta vapaa, kelaa ”löysä” siima pois samalla, kun lasken vavan alas ja väännän jälleen vapaa ylöspäin, kelaan siimat pois laskiessani vapaa… Tätä kestää helposti viisi, jopa kymmenen minuuttia riippuen siitä, miten vauhdikas kala siiman päähän oli sattunut ja montako kertaa se syöksyy veneestä poispäin. Hiki valuu, käsilihakset huutavat hoosiannaa, otetta ei voi löysätä hetkeksikään.

Heti kun vedestä näkyy kuplia, pysäytetään vinssaaminen ja odotetaan. Kuplat kertovat siitä, että turska tasaa paineita noustessaan syvyyksistä. Kun kuplat loppuvat jatketaan vinssausta. Vähitellen näkyy jotain vaalean turkoosia kristallinkirkkaassa vedessä. Meidän ensikertalaisten reaktio on: ”Mikä toi on!” Atlantin kirkas vesi muuntaa ruskeavalkoisen kalan hailakan turkoosiksi.

Kalojen nostaminen veneeseen ei käy aivan yhtä helposti kuin kotimaassa. Skrei ja muutkin valtamerikalat ovat kooltaan sellaisia, että harva haavi kestää noston, joten niitä ei veneessä näy. Koska monet kalat otetaan ruuaksi, on nostokoukku normaali varuste veneissä. Isoimmat turskat vapautetaan, joten ne pyritään irrottamaan vedessä koukuista ja sitten joko suoraan vapauttamaan tai nostamaan liplockilla kuvattavaksi veneeseen.

 Tärppiaddiktin paratiisi

Viimeisenä päivänä kalaa tulee lähes jokaisella ”heitolla”. Saimme kokea myös järkälemäisiä tärppejä. Yrität tehdä vastaria ja riuhdot koko kropalla, mutta mitään ei tapahdu, vapa ei hievahdakaan ylöspäin, vaan sen sijaan painuu entistä syvemmälle. Lopulta joudut löysäämään, kala käskee sinua. Kun vastaria ei saa tehtyä, jää kala haaveeksi. Unohtumattomia kokemuksiahan nuokin ovat ja me saimme joitakin parhaita paloja jopa videolle.

Kuvateksti: Meille ensikertalaisille reissun suurin kala tuli Jyrille 26 kg. Itse sain reilun 15 kg:n turskan suurimpana.

Skrein kalastussesonki on keväällä

Skrein eli kututurskan kalastussesonki osuu meille suomalaisille erinomaiseen aikaan eli maalishuhtikuun vaihteeseen. Suomessa jäidenlähdön aikaan ei vesille pääse kalaan eikä enää oikein pilkillekään. Joka vuosi Norjan pohjoisrannoille saapuu 400 miljoonaa Barentsin meren turskaa kutemaan. Skrei-sana tule norjan kielen sanasta Skreid, joka tarkoittaa norjaksi vaeltajaa. Tuhannen kilometrin kutumatkan Barentsin mereltä Norjan ja Lofoottien rannoille seurauksena kututurska on varsin hyvässä lihassa. Se on yksi syy, miksi sitä arvostetaan ruokakalana.

Turskaa norjalaisittain

Kututurska eli skrei on arvostettu ruokakala. Se on tavan turskaa huomattavasti kiinteälihaisempaa ja maukkaampaa. Olemme testanneet turskaa monin tavoin, joten koostimme muutaman turskareseptin kokeiltavaksenne.

Kututurska on Norjalle erittäin tärkeä kala myös kaupallisesti ja sitä kalastetaankin ahkerasti tammi-huhtikuun välisenä aikana ammattikalastajien toimesta. Koska vain arviolta 10 % kutevista kaloista kalastetaan, pysyy kanta vahvana. Suomenlahdella turska on varsin uhanalainen, mutta Norjan rannikolla tilanne ei ole sama. WWF:n kalaopas tuo jopa esiin, että tämä turskakanta on elinvoimainen.

Skrei elää syvyyksissä ja kutee myös syvyyksissä. Käymämme kalapaikat olivat rannasta parhaimmillaan vain noin kilometrin päässä, mutta kauimmillaan parin kymmenen kilometrin päässä. Turskaparvien sijainti riippui säästä ja virtauksista. Vapaa-ajankalastajan onkin helppo löytää kalaa seuraamalla ammattikalastajien veneryppäitä. Eräänä päivänä olimme noin 40 ammattikalastajan seassa kalastamassa vapavälinein, kun ammattikalastajat nostivat kalaa syöttikoukuin merestä.

Kudun jälkeen skrei palaa takaisin Barentsin merelle, joten huhtikuun jälkeen sitä ei näiltä seuduilta enää tavoita. Tavan turskaa alueelta voi saada myös muihin aikoihin, mutta se ei ole samanlaista kuin skrei lihaltaan eikä kooltaan yhtä isoa.

Vaikka Norja on kallis maa, on tällainen Camp-tyylinen matkaaminen toteutettavissa kohtuukustannuksin. Omalla autolla perille, majoitus, vene ja opaspalvelut paikanpäältä ja ruuat osin kotimaasta ja osin paikallisesta ruokakaupasta ostaen ja paikanpäällä itse tehden.

Danielin perheen arkiruoka

Keitettyjä perunoita, keitettyjä herneitä tai porkkanoita, raastettua piparjuurta, voisulaa ja keitettyä turskaa.

Turskafile keitetään suolavedessä noin 10 minuuttia ja valutetaan ja eiku syömään.

Skreiseljanka

3-4 porkkanaa

100 g juuriselleriä

2 rkl öljyä

4-5 rkl tomaattipyreetä

1 l kalaliemifondi

2 tl suolaa

ripaus rouhittua mustapippuria

400 g skreitä paloina

puolen sitruunan mehu

2-3 maustekurkkua

2 rkl tuoretta persiljasilppua

smetanaa

  1. Pilko porkkana ja selleri pieneksi. Kuumenna öljy keittokattilan pohjalla ja kuullota kasvikset kevyesti.
  2. Lisää kasvisten sekaan tomaattipyree, sekoita tasaiseksi. Lämmitä vesi vedenkeittimessä ja lisää kalaliemi fondi.
  3. Lisää kalaliemi kasviksiin.
  4. Lisää mausteet ja anna kiehua vajaa kymmenen minuuttia.
  5. Kasvisten ollessa lähes kypsiä, lisää keittoon kuutioidut (2,5 x 2,5 cm) turskanpalat. Keitä 5-7 minuuttia (riippuen fileen paksuudesta)
  6. Lisää lopuksi keittoon pieneksi pilkotut maustekurkut, sitruunamehu ja persiljasilppu. Sekoita ja kiehauta.
  7. Tarjoile sitruunaviipaleen ja smetananokareen kera.

Ensikertalainen kalassa Norjassa

Ei tämä tule täältä! Nostan vapaa koko kropan voimalla ja saan kalan nousemaan vajaan metrin. Kun lähden laskemaan vapaa, kelaan hitaasti ja vaivalla siimaa kelalle. Pohdin mielessäni, että siimaa taisi olla ulkona vielä n. 45 metriä, joten tässä taitaa hetki vierähtää – milläköhän voimat riittää. Kahdenkymmenen metrin kohdalla puuskutan ja pipo lentää päästä. Kala tekee ajoittain syöksyjä, kela huutaa ja saan kelata jälleen metrejä lisää. Vihdoin noin 15 metriä ennen venettä kala häämöttää syvällä ja pintaan nousee kuplia. Pysäytän kelauksen. Kala tasaa paineita, samoin minä. Kuplat loppuvat, nyt on loppupinnistyksen aika, kelaan puhisten rauhoittuneen kalan veneen viereen ja koko venekunta juhlii. Viimeisenä ponnistuksena on nostaa kala veneeseen! Elämäni turska, + 15 kiloa!

Kalasatamana toimivasta Oksfordista oli vielä puolentoista tunnin lauttamatka Soroyaan. Päivittäin pari kertaa liikennöivä autolautta kuljetti meidät häikäisevän kauniissa maisemissa vitivalkoisten vuorten väliin jäävässä vuonossa kohti avomerta ja Hasvikia. Yllämme oli kylmän sininen taivas ja allamme turkoosiin vivahtava jäämeri. Soroyan saaren suurin kylä on Hasvik, noin 400 asukasta. Lautasta ajettuamme ulos oli jäljellä viimeinen etappi – tunti 1,5 metrin hankikinosten välissä pujottelua Breivikin kalastajakylään.

Norjalaisen kalastuscampin periaate on varsin yksinkertainen, paikka varataan yleensä viikoksi, vähintään kolmeksi neljäksi päiväksi. Ruuat tuodaan ja valmistetaan itse. Vene vuokrataan campistä, mutta kalastusvälineet saadaan paikanpäältä lainaan. Vieheet ostetaan paikanpäältä tai tuoda itse. Kalassa voi käydä omin päin tai sitten varata oppaan mukaan erillishintaan. Camp Halibutissa kalapaikkavinkit saadaan paikan pitäjältä, vaikka opaspalveluita ei hankkisikaan. Myös kalankäsittelyopetus sisältyy hintaan ja päivisin kalastettua kalaa hyödynnetään paljon. Talon sivussa on jopa erillinen kalankäsittelyhuone isoine pakastimineen. Kalaa saakin halutessaan viedä mukanaan 20 kiloa per henkilö.

Kuvateksti: Säänvaihtelu on alueella varsin radikaalia. Eräs aamu valkeni mitä kauneimpana ja tiedustelimme kalaan lähtöä. Odotettavissa oli aivan pian lumimyrsky, joten merelle ei ollut asiaa. Näin myös kävi, kirkas taivas muuttui sakeaksi lumipyryksi alle vartissa ja näkyvyys kilometreistä metriin.

Skreit vapautetaan heittämällä ne pää edellä veteen. 10–15 kiloiset ovat ruokakalakokoa ja ne otetaan eräksi lähes poikkeuksetta. Daniel ja Alexander syövät noin 4-5 kertaa viikossa turskaa skreisesongin aikana, sillä sitä on saatavilla ja se on ilmaista. Veneessä on pappi, jolla kala lyödään tajuttomaksi ja sen jälkeen kala verestetään suoraan muovilaatikkoon. Kelissä saa tottua siihen, että verta valuu pitkin poikin veneen lattioita.

Rannassa kymmeniä kiloja painavat kalalaatikot kannettiin kalankäsittelyhuoneeeseen, jossa pääsimme tutustumaan turskan fileointiin. Mielenkiintoista tässä on se, että kalaa ei avata lainkaan vatsan puolelta vaan fileet irrotetaan selän puolelta muutamalla viillolla. Tarkasti ohjeita noudattaen, homma alkaa sujua. Kalasta on syytä ottaa kunnon ote, sillä vaikka kala on kuollut, fileoitaessa se sätkii ja nykii veitsen kulkiessa selkärankaa pitkin. Noin 10 kilon kalasta saadaan vajaa 4 kiloa filettä. Kalan perkeet viedään merelle seuraavalla kalareissulla kalojen ja lintujen ruuaksi. Kalareissuilla siis kala todellakin ”tuoksuu” ja näkyy.

Kuvateksti: Itse en koti-Suomessa käsittele kaloja kuin ani harvoin, mutta skreit opin fileoimaan varsin mallikkaasti. Kotimaisten kalojen ”kalamestarimme” Jyri sen sijaan tuskaili turskafileiden irrottamisessa.

Tärppiaddiktille, kuten itselleni tällainen päivä oli todella viihdyttävä, mutta kaikella rajansa. Jokaista lihasta pohkeista ylöspäin jomotti, otsaa pitkin valui hiki ja pahimmillaan vinssauksen jälkeen jopa puuskutti aivan kuin olisi ollut rankemminkin urheilemassa.

Kalastusreissu skrein perässä Norjaan oli varsin mieleenpainuva kokemus. Suolainen vesi kasvoilla, keikkuva vene, kirkkaan turkoosi meri valtameriaaltoineen ympärillä, vitivalkoiset vuoret taustalla, maailman menon hiljentyminen, luonnon äänet, uudenlainen kalastustapa, isot kauniit turskat, jättitärpit syvyyksissä ja skrei ruokapöydässä – kaikki yhdessä ja erikseen tekivät tästä seikkailusta unohtumattoman.

Kuvateksti: Pyöriäiset ilahduttivat meitä veneen ympärillä isoissa parvissa. Uteliaimmat uskaltautuivat uimaan veneen ali.

Kuvateksti: Daniel ja Alex ovat säästäneet vaatteissa ja käyvät kalassa kelluntapuvulla, mutta tiedostavat kylmän veden riskit. Jos kelluntahaalarissa joutuu muutaman asteen veteen, täytyy vedestä päästä pois viidessä minuutissa, muuten ylös ei enää pääse. Jäämerellä kuivapuku on välttämätön kalastajan vaate läpi vuoden.

Kuvateksti: Norjan reissujen jälkeen kannattaa huuhdella kalastusvälineet ja vaatteet, sillä vesi on todella suolaista ja kuluttaa niin vaatteet kuin koukut ja kelat nopeasti huonoon kuntoon.

Kalapuikot

Turskafilettä paloina

täysjyvävehnäjauhoa

ruiskorppujauhoja/pankojauhoja

kananmunaa

hienoa merisuolaa

sitruunapippuria

Ota kolme syvää lautasta, joista yhdelle laitat vehnäjauhot ja mausteet sekaisin, yhdelle rikotut kananmunat ja kolmannelle korppujauhot (tai pankojauhot).

Pyörittele kalapalat ensin vehnäjauhoissa. Varistele ylimääräiset jauhot pois. Dippaa kalan pala sitten kananmunassa ja valuta ylimääräinen pois. Lopulta pyöräytä kalat korppujauhoissa.

Paista kalapuikot pannulla keskilämmöllä reippaassa öljyssä. Voit käyttää niin rypsi- kuin oliiviöljyä tai jopa voi-kasviöljy -seosta. Paistoaika riippuu kalan paksuudesta sekä siitä, kuinka kohmeisia kalapalat ovat. Varo, ettei pannu tule liian kuumaksi, jolloin kala jää raa’aksi ja palaa pinnalta. Jos pannu on liian kylmä, kalapuikot imevät itseensä rasvat ja lopputulos on vetinen.