• Kalastajan Kanava

On se vaan hienoa päästä heittämään

Hei kaikille, nimi on Teemu Koski ja aikomukseni on tuottaa sisältöä Kalastajan Kanavalle kalareissujen havaintoja pohtivien reissurapsojen ja laajempien artikkelien muodossa.

Kalastus on siitä hieno harrastus, että koskaan ei voi olla täysin varma kummin päin hauki kaislikossa makaa, ja aina riittää uutta kokeiltavaa ja opittavaa. Saalis on palkkio vaivannäöstä ja oikeiden valintojen lopputulos. Mutta itselleni lopunviimeksi päämäärää tärkeämpi on matka. Ja sen ymmärtäminen miksi näin kävi, tuli saalista tai ei.

Kuvassa kirjoittaja Teemu Koski. Hauki virvelillä hei! Pienellä jigillä hiukan syvemmän kaislareunan edestä.


Tuntuu luontevalta aloittaa rapsaaminen vuodenkierron taitekohdasta, eli kauden ensimmäisestä avovesireissusta. Avovesikausi 2022 avattiin Tuomisen Mikan kanssa 19.3. läntisellä Suomenlahdella, missä virtaukset vievät jäät muutamalta alueelta viikkoja muuta merta aiemmin.

No tottakai sä nyt voit vielä yhden kuvan ottaa... Laiva on lastattu ja rinta pullistelee kevättä.


Kylmän veden aikaan, ja varsinkin varhain keväällä pienet vieheet ovat välillä ylivoimaisia, ja päivän taktiikaksi suunnittelimme hauen jigikalastusta 12-16 sentin kalajigeillä. Ja homma alkoi lupaavasti, kun jo heittokättä ensimmäisessä kaislansyrjässä verrytellessä veneessä kävi nätti nelosen luunenä.


Mutta siihen se sitten hyytyikin, tämän lisäksi saimme reilun kahdeksan tunnin yrittämisellä neljä pientä haukea ja muutaman varovaisen tärpin päälle. Eli varsin tyypillinen kauden avaus, vaikka sitä joka kevät uskoo, että nyt homma otetaan haltuun.


Ei se koko, vaan voittamisen tunne! Ai ettien että, sanoi Mika.


On hämmentävää, miten vaikeita kevään ensimmäiset avovesipäivät voivat olla. Tämäkin kevät oli lähes identtinen toisinto aiemmista, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Paitsi että haukia ei saatu, niitä ei myöskään löytynyt luotaimella, vaikka alue kalapaikaksi tiedettiinkin.

On hämmentävää, miten kalat osaavat kadota niin halutessaan. Ja mikä sen saa aikaan? Muutamana keväänä jäälauttojen seassa on ollut käynnissä hurja syönti, mutta tyypillisesti ensimmäisten päivien saldoksi jää muutama aivan kaislikon reunasta iskenyt hajakala sieltä täältä.


Poikkeuskeväinä taas homma ei ole vaatinut muuta kuin kalastusta. Kalapaikka merkkaa nopeasti, eli tärppi tai pari on tullut melko rivakkaankin uittoon, ja ankkurin laskemalla ja hitaasti uittamalla paikalta on saanut vielä useamman kalan. Ja mitä hitaammin viehettään on malttanut uittaa, sitä enemmän kalaa on saanut.


Vedenlämmön ollessa asteen-parin luokkaa viehettä ei voi uittaa liian hitaasti ja tärpit ovat usein varovaisia pusutuksia. Näin hidas uitto vaatii käytännössä aina ankkuroitumista ja hitaasti uppoavia vieheitä, mikä tekee kalastuksesta hidasta. Mutta kuten muulloinkin kalaa kyllä tulee kunhan vain osutaan kalapaikalle.


Olennainen kysymys tähän aikaan siis kuluu, että milloin ankkuri lasketaan? Liikkeen on säilyttävä, kun kalaa etsitään, mutta tilanteeseen pitää osata reagoida. Paikalla voi olla paljonkin kalaa, joista vain muutama on niin aktiivinen, että lähtee normaalia vauhtia uitetun vieheen perään. Mutta kun merkki kaloista on saatu, kannattaa ankkuroitua ja hidastaa tempoa huomattavasti. Aina näin ei ole, kuten ei nytkään. Välillä hauet vain katoavat jonnekin jäiden lähtiessä, eikä niitä löydä edes nykyaikaisilla kalamatkatelevisioilla.


Mutta tästä se lähtee, ja kun vielä kuukauden verran malttaa, on meri taas kauttaaltaan auki ja syöntikin toivottavasti parempaa. Ja kuten jo mennessä moneen kertaan todettiin, todettiin myös tullessa: onhan se nyt vaan hienoa päästä heittämään.


Teemu Koski

kalastustoimittaja


p.s. Vene iskuun vaikka väkisin. Parhaat innovaatiot syntyvät pakon edessä ja parista laudanpätkästä ja kourallisesta ruuveja askartelee vaikka mitä. Anturiteline ilman yhtäkään reikää alumiinissa.


78 katselukertaa0 kommenttia