Tänä vuonna avovesiä saa odotella. Monessa osassa maata saa odotella kauemmin, kuin aikoihin. Vaan kyllä se kevät sieltä hiipii ja eiköhän tässä viimeistään vapun aikoihin monin paikoin avovesille jo päästä.

Tällä viikolla Loppuviikon LivEssä fiilistellään tulevan avovesikauden teemalla. Monet ovat kalavermeensä ainakin jo neljään kertaan valmiiksi viritelleet, mutta käydään silti läpi mitä on hyvä huomioida, mitä uusia herkkuja ja teemoja voi mahdollisesti kokeilla ja kun kohta päästään sulaan veteen seikkailemaan, niin voi sitä riemun määrää.

Tervetuloa mukaan Kalastajan Kanavalle ta katsomaan lähetys jälkikäteen videona. Kommentoi alle, mitä kevät toimia olet jo tehnyt, jotta avovesikausi pääsee vauhtiin heti kun jäät sulaa!

Yhteistyössä: Eräluvat ja Karttaselain