Yleisesti järvilohen uistelusta

Järvilohesta on tullut suosittu istutuskala suuremmille järvillemme. Alkuperäinen saimaanlohen kanta on erittäin vaarantunut ja se on ollut jo vuosikymmeniä viljelyn varassa. Saimaanlohen luontaisen kannan huonon tilanteen takia järvilohen kalastuksen osalta on voimassa useampiakin kalastusrajoituksia, jotka uistelijan tulee huomioida. Rasvaevällinen Saimaan järvilohi on harvinaisempi kuin saimaannorppa, joten yhtään rasvaevällistä järvilohta ei pidä ottaa eräksi ja tällaisen kalan ottamisesta joutuukin pulittamaan 7 500 euron suojeluarvon valtiolle, joten kalan tunnistaminen on ääritärkeää.

Järvilohta voi hyvällä syyllä pitää sisävesiemme kuningaskalana. Se on nopeakasvuinen ja siiman päässä varteenotettava vastustaja. Uistelu on oikeastaan ainoa tehokas kalastusmuoto selkävesillä elävän järvilohen tavoittelemiseksi.

Sesongit

Keväällä heti jäiden lähdön jälkeen on lyhyt järvilohen pyyntisesonki. Yleensä aurinkoiset, lämpimät ja heikkotuuliset kevätpäivät ovat tuottoisampia. Uistelu tapahtuu yleensä pinnan tuntumasta. Tämä kausi kestää vain pari viikkoa ja sen jälkeen järvilohivesillä on hiljaisempaa. Ahkera yrittäjä voi toki saada kaloja, mutta yleensä ne ovat yksittäisiä sattumia.

Seuraava parempi jakso alkaa juhannuksesta jatkuen elokuulle asti. Tämän jakson aikana vesi on jo selvästi kerrostunutta ja iso osa saaliista saadaan harppauskerroksen tuntumasta. Järvilohet voivat nousta pinnan tuntumaan syödessään koska tahansa. Usein pintapyynti tuottaa kuitenkin lähinnä alamittaisia lohia. Loppukesällä harppauskerros painuu lämpiminä kesinä syvälle ja pääosa saalista saadaan 9-15 metrin syvyydeltä.

Kesän kääntyessä syksyyn seuraa usein hieman hiljaisempi jakso. Syönti aktivoituu jälleen vesien alkaessa viilentyä enemmän myöhemmin syksyllä. Yleensä tämä ajoittuu lokakuun puolen välin nurkille ja kausi jatkuu aina jäiden tuloon asti. Syksyllä järvilohia saadaan sekä pinnasta että syvemmältä aina 20 metrin syvyyteen asti. Päiväkohtaiset vaihtelut ottisyvyyksissä ovat suuria, mutta kalat ovat pääsääntöisesti hyvällä syönnillä tankatessaan talvea varten.

Kalastusluvat tai -rajoitukset

Kalastonhoitomaksu vaaditaan järvilohen uisteluun. Tämä maksu oikeuttaa kuitenkin vain yhden vavan käyttöön. Järvilohta tavoitellaan yleensä useamman vavan voimin ja tähän tarvitaan vesialueen omistajan myöntämä erillinen uistelulupa. Uisteluluvissa on vapamäärärajoitus, joka vaihtelee yleensä 5 ja 10 välillä. Luonnonkantojen suojelemiseksi rasvaevällinen järvilohi on rauhoitettu kokonaan Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistöissä. Vuoksen vesistössä on lisäksi yhden (1) rasvaeväleikatun lohen päiväkiintiö kalastajaa kohti vuorokaudessa. Rasvaevätön järvilohi on rauhoitettu 1.6.-31.8 välisenä aikana osissa Vuoksen vesistöä. Rajoitukset voi tarkistaa esimerkiksi https://kalat.fi/rauhoitusajat-ja-pyyntimitat. Tämän lisäksi vesialueen omistajat ovat voineet määrittää päivä- tai lupakohtaisia kiintiöitä. Kalastuslain määräämä järvilohen alamitta on 60 cm. Tutustu tarkemmin kalastusrajoituksiin.

Järvilohen kalastuspaikat

Järvilohen tapaa rantamatalista ani harvoin. Kudulle valmistautuvat yksilöt hakeutuvat joskus rantojenkin tuntumaan.  Syönnöksellä olevat yksilöt saalistavat muikun ja kuoreen perässä välivedessä järven selkävesillä. Helpoimmin järvilohen tapaakin alueilta, joilla on runsaasti sille sopivaa ravintoa.

Useimmiten syvät penkkojen reunat, virtauksia tekevät pitkät niemen kärjet ja syvät salmet ovat hyviä aloituspaikkoja. Pienemmissä vesissä järven syvimpien alueiden ympärillä olevat penkat ovat antoisia alueita. Syksyllä muikun kutupaikkojen ulkopuolella olevat hieman syvemmät hiekkapohjat ovat kokeilemisen arvoisia.

Järvilohen tavoittaminen keskeltä syvännealuetta ei ole lainkaan epätavallista. Erityisesti loppukesästä muikkuparviin voi törmätä syvänteen päällä. Syksyllä samantapaisilta alueilta tapaa piikkikalaparvia, joka kuuluu järvilohen suosimiin ravintokohteisiin.

Uisteluvälineet järvilohen pyyntiin

Uistelukalustoksi järvilohelle sopii numeroa kevyempi välineistö kuin merilohelle. Jos tarkoitus on kalastaa molempia lajeja, valitaan kalusto merilohen mukaan. Vähintään 200 m/0,40 mm siimakapasiteetilla varustettu hyrräkela on sopiva. Siimamittarilla varustettu kela helpottaa kalastusta ja on pitkän päälle hieman kalliimmasta hinnastaan huolimatta hyvä sijoitus. Siimana käytetään monofiilia. 0,40-0,45 mm on sopiva paksuus. Kovapintainen hyvin hankausta kestävä siima sopii tarkoitukseen hyvin.

Uisteluvavat valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Syvätakiloissa parhaiten toimivat erityisesti niitä varten suunnitellut vavat. Monet käyttävät samoja vapoja sekä sivuplaanereiden kanssa että takiloissa. Tämäkin on toimiva yhdistelmä. Tavallisin vavan mitta on 7-8 jalkaa eli 2,1-2,4 metriä. Lyhyemmät ovat helpommin käsiteltäviä. Pidemmät taas ovat miellyttävämpiä taisteltaessa ison kalan kanssa.

Syvätakilat eivät ole välttämättömiä, mutta ne helpottavat uistelua syvältä huomattavasti erityisesti silloin, kun järvilohet painuvat 15-20 metrin syvyyksiin.

Sivuplaanereina voidaan käyttää sekä isoja kelkkoja että pikkuplaanereita. Vapaplaanereiden kohdalla oleellista on painon kantokyky. Plaanari ei saa lähteä sukeltamaan vielä uitettaessa 100-150 g painoakaan. Samalla sen pitäisi jaksaa vetää pyyntö veneen sivulle.

Tämän lisäksi tarvitaan uistelupainoja 10 g pikkupainoista aina 150-200 g puntteihin saakka. Etäpainot ovat paras valinta ja niissäkin on hyvä suosia nopeasti ja helposti irrotettavia ja kiinnitettäviä malleja.

Vieheet ja niiden valinta

Järvilohelle kelpaavat lusikat, vaaput ja täkyraksit. Kaikkia näistä voidaan uittaa läpi kalastuskauden. Vaappu on usein vahvimmillaan lähellä pintaa. Raksi ja lusikka taas pelaavat yhtä hyvin niin pintakalvossa kuin 20 metrin syvyydessäkin.

Järvilohen pyynti ei poikkea muusta uistelusta siinä, että vetonopeudella on suuri merkitys vieheiden uintiin. Sekoitettaessa viehetyyppejä keskenään on syytä kiinnittää huomiota, että kaikki vieheet uivat kunnolla suunnilleen samoilla nopeuksilla.

Vaaput ja lusikat ovat viritettävissä pyyntiin selvästi nopeammin. Niille sopivat myös hieman kovemmat vetonopeudet. Raksit taas ovat aikaa vievimpiä pyyntiin viritettäviä ja yleensä niitä uitetaan hieman hitaammilla vauhdeilla. Osa raksihupuista kestää tosin hyvin nopeampaakin uittoa. Rakseihin sopivista täkykaloista salakka on kestävyydessään ja helppokäyttöisyydessään selvä ykkönen.

Kylmässä vedessä vieheen uinti saa olla hitaampi ja kankeampi. Kesällä ja alkusyksyllä kovempikaan vauhti ja vilkkaampi uinti ei haittaa.

Hopea, kulta ja kupari ovat yksin ja yhdessä hyviä vieheiden perusvärityksiä. Keväällä ja kesällä keltainen ja vihreä ovat hyviä lisäsävyjä. Raksihupuissa myös pimeässä hohtavat glow-mallit ovat kokeilemisen arvoisia.

Talvea kohti siirryttäessäkaksi väriä pomppaa selvästi esiin. Pinkki ja violetti ovat vähintään yhtenä sävynä mukana monissa ottiväreissä. Raksihupuissa läpikuultava uv-valoon reagoiva runko yhdessä pinkin tai violetin kanssa ovat varmimpia yhdistelmiä.

Vieheiden ja täkykalojen kokoluokkana 7-13 cm on hyvä lähtökohta. Järvilohet iskevät myös isompiin vieheisiin ja täkyihin. Yhden isomman suupalan virittäminen siimojen jatkoksi voikin olla tuottoisa toimenpide.

Uistelutekniikat

Järvilohen uistelussa vapoja on syytä viritellä eri syvyyksille. Huonommalla syönnillä vieheen pitää osua kalan eteen juuri oikeassa syvyydessä. Hyvällä syönnillä lohi hakee useitakin metrejä yläpuolellaan kulkevan vieheen suuhunsa. Yleisin kuvio on virittää syvätakiloihin syvimmällä uivat vieheet ja plaanareissa ulommas siirryttäessä käytetään pienempiä painoja ja vieheet uivat samalla lähempänä pintaa.

Vapautuspituudet saavat olla kohtalaisen pitkiä. Kirkkaissa vesissä 30-40 metriä plaanareiden taakse viritetyt vieheet ovat usein kalastavimpia. Takiloissa kalastussyvyydestä riippuen 5-15 metriä on riittävä vapautuspituus.

Järven selällä voi uistella summanmutikassakin, mutta yleensä tuottoisin tapa on keskittyä pienempään alueeseen ja uistella sitä hieman eri ajolinjoilla ja eri etäisyyksillä penkan reunasta. Järvilohen syöntijakso on usein lyhyt ja uistelijan riski on se, että ollaan ottialueen ulkopuolella ratkaisevilla hetkillä.

Syksyllä aamu- ja iltahämärään osuu usein syöntijakso. Hämärässä lohi nousee mielellään lähemmäs pintaa saalistamaan. Uistelija voikin parantaa mahdollisuuksiaan nostamalla takiloitaan tällöin lähemmäs pintaa ja pienentämällä plaanareista uistelupainojaan.

Aallokossa vieheiden uinti vaihtelee luonnostaan. Tyynellä kelillä mutkittelevilla linjoilla voi hakea muutoksia vieheiden uintiin ja saada seuraavia kaloja iskemään.

Vene-elektroniikan rooli järvilohen uistelussa

Kaikuluotain on järvilohen vetouistelussa lähes välttämätön apuväline. Sen avulla vältytään ensinnäkin uittamasta vieheitään pohjaan ja pysytään ottialueilla. Luotaimella muikku- ja kuoreparvet löytyvät helposti. Lohet oleilevat yleensä samoilla alueilla ja ottisyvyyskin osuu lähelle täkyparvien uintisyvyyttä.

Yhdistelmälaitteet tuovat kaksi merkittävää lisähyötyä. Plotterin näytöltä löydetään penkat, niemen kärjet ja syvät salmet. Uistelulinjat on helppo suunnitella niin että pysytään penkan tuntumassa ajamatta matalaan. Toinen vähintään yhtä tärkeä ominaisuus on nopeusnäyttö. Sen avulla varmistetaan vieheiden ottava uinti erityisesti olosuhteissa, joissa tuulen suunta ja voimakkuus vaihtelevat.

Viistoluotaimen avulla muikkuparvet on helpompi paikantaa, mutta kokonaisuudessaan sen hyödyntäminen jää syvässä vedessä uisteltaessa vähäiseksi. Kokemukset liveluotaimista ovat vielä sen verran vähäisiä, että vielä ei ole tarkkaa kuvaa, kuinka paljon ja millä tavoin niitä opitaan hyödyntämään lohikalojen uistelussa.

Lue lisää kalastajan vene-elektroniikasta.

Katso lisää täältä: Järvilohen uistelu, osa 2: Tekniikkaa ja tietoa.

Kirjoittaja Jari Rannisto on harrastanut kalastusta pikkupojasta asti. Suurimmat mielenkiinnon kohteet ovat vetouistelu, jigikalastus, venekalastus, ahvenen ja kuhan kalastus kaikilla tekniikoilla ympäri vuoden. Kalastus- ja venetoimittajan töitä hän on tehnyt freelancerina yli 30 vuotta ja satojen lehtijuttujen lisäksi kirjoittanut 5 kalastuskirjaa.