Yleisesti kirjolohen kalastuksesta

Kirjolohi lienee suomalaisista vapaa-ajankalastuksen kohdelajeista kaikkein kaksijakoisin. Yhtäältä kirjolohi on mukava vastus siiman päässä ja hyvänmakuinen kala lautasella, toisaalta, kun se ei ole luonnonvarainen kala, sitä eivät kaikki pidä lainkaan pyytämisen arvoisena.

Osittain mielikuva saattaa perustua vanhoihin istuta ja ongi -lammikoihin, joista nälkäinen kirjolohi ongittiin aidanseipään paksuisella ”vavalla” ja koukkuun kiinnitetyllä ruokapapanalla. Nyt nämä pahimmat pullakalalätäköt ovat kaiketi vähentyneet, mutta muuten kirjolohta istutetaan yhä moniin vesistöihin. Toisista kaloja saa helpommin, toisissa paikoissa puolestaan saa tehdä tosissaan töitä kalan saamiseksi.

Sikäli kirjolohi turvallisempi ja fiksumpikin kalastettava kuin vaikkapa meritaimen, että huonoimmassakaan tapauksessa ei ole kovin vaarallista, vaikka kirjolohi kuolisi vahingossa käsiin. Toisin on uhanalaisen meritaimenen kanssa, jossa varovaisinkin kalastaja voi aina aiheuttaa tarpeettoman kuoleman.

Kalastuspaikat ja -luvat

Kirjolohivesistöt ovat käytännössä kaikki erillislupakohteita. Mitäpä järkeä olisikaan käyttää rahaa istuttaakseen kaloja, joita sitten jokamiehenoikeuden tai pelkän kalastonhoitomaksun turvin kuka tahansa voisi onkia ilmaiseksi pois.

Merkittävä osa kirjolohipaikoista on Metsähallituksen kohteita, joissa hinnoittelumalli on vakio. Kolmen tunnin lupa maksaa 12 euroa ja vuorokausilupa 18 euroa. Metsähallituksen paikoissa kalakiintiö on tyypillisesti: 3 h lupa = 1 kirjolohi, 24 h lupa = 3 kirjolohta.

Yksityisillä tai esimerkiksi kuntien omistamilla kirjolohilammilla hinnoittelu voi olla erilaista. Joissain paikoissa itse kalastuksesta peritään muodollinen maksu, esimerkiksi viisi euroa, mutta ylös otettavalla saaliilla on kilohinta. Kirjolohi voi maksaa vaikkapa 10 e/kg. Jos ei satu saamaan mitään, kalastus on sopivan edullista, mutta toisaalta kahden kilon painoisen kalan saaminen tekee hommasta suhteellisen tyyristä.

Satunnaisesti kirjolohia saadaan toki sellaisistakin paikoista, joissa voi kalastaa jokamiehenoikeudella tai kalastonhoitomaksulla. Esimerkiksi koskialueelle istutettu kala voidaan onnistua saamaan sellaiselta joenpätkältä, johon ei vaadita erillislupaa. Ja ainakin mereltä kirjolohia saadaan silloin tällöin taimenen tai jopa hauenkalastuksen sivutuotteena. Merialueen kalat ovat tavallisesti allaskarkulaisia. Joskus niitä saadaan yksittäin, toisinaan ihan massoittain myrskyn repimien altaiden vuoksi.

Voit lukea lisää kalastusluvista täältä. Tutustu myös kalastusrajoituksiin ja lohikalojen alamittoihin.

Kalastussesonki

Kirjolohta voi kalastaa periaatteessa mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta kala käyttäytyy eri vuodenaikoina erilailla. Keväällä tai syksyllä kaloja saattaa saada esimerkiksi matalista lahdista, kun taas kesällä niitä saadaan lähinnä viileämmistä syvänteistä.

Kalan maku voi vaihdella voimakkaastikin ja joissain vesissä kalaan tarttuu ”lämpimän jokiveden maku”. Vuodenajalla on kuitenkin yllättävän vähän tekemistä asian kanssa. Toisinaan kaloissa on voimakas sivumaku varhain keväällä, toisinaan keskikesällä saa ihan syömäkelpoista kalaa.

Kalastustavat ja -välineet

Heittokalastus

Kirjolohta voi kalastaa monin tavoin. Yleisin tapa on varmasti perinteinen heittokalastus. Heittokalastajan välineet saavat olla melko kevyet, sillä pääosa kirjolohista on alle kahden kilon painoisia, ja niitä saa ylös aika vaivatta pienehköllä haspelilla ja ahvenen tai kuhan kalastukseen soveltuvilla vavoilla. Siimaksi kannattaa valita kuitusiima, 0,15 mm molemmin puolin.

Kirjolohta ei kannata pyytää kovin isoilla vieheillä, sillä kalan suu ei ole kovin suuri, eivätkä kirjolohet tyypillisesti syö kovinkaan suurta ravintoa. Parhaiten toimivat pienehköt lipat, 3–5 cm pituiset vaaput ja vastaavan pituiset lusikat. Myös pienehköt jigit ja ennen muuta uistinvavalla heitettävät leechit ovat erittäin suosittuja ja pyytäviä kirjolohivieheitä.

Mitä kylmempää vesi on, sitä hitaammin kirjolohivieheitäkin kannattaa yleensä kelata. Kirjolohivesillä on monesti haasteena vieheiden jääminen kiinni pohjaan. Koskilla on kiviä ja tulvavesien mukanaan tuomia puita, ja samoin järvien pohjassa voi olla sekä kiviä että kaatuneita puita. Liian hitaalla kelauksella saattaa viehe jäädä lähtemättömästi pohjaan, kun taas liian nopealla kalat eivät nappaa. Tämän vuoksi on tärkeää vaihdella kelausnopeutta ja löytää juuri tilanteeseen sopiva vauhti.

Perhokalastus

Perhokalastajat saavat kirjolohia niin ikään monenlaisilla perhoilla, kunhan nekään eivät ole kovin suuria. Pupat, larvat, nymfit, muut pienet uppoperhot ja luonnollisesti perhovavalla heitettävät leechit ovat hyviä vaihtoehtoja. Värien suhteen kirjolohi ei ole kovin kranttu, joten perho voi olla musta, valkoinen tai vaikka voimakkaasti ärsytysvärinen.  Kirjolohi ottaa joissain olosuhteissa myös pintaperhoon, mutta selkeästi syvempikulkuiset uppoavat perhot ovat suositumpia kirjolohen kalastuksessa.

Kuten uistinhommissa, myöskään perhohommissa ei kannata käyttää kovin järeitä vehkeitä. Esimerkiksi #5–6-luokan välineillä saa valtaosa kirjolohistan kyllä ylös. Ja osan varmasti kevyemmilläkin.

Uppoava siima tai lisäpainojen käyttö voi olla tarpeen, jotta perhon saa oikeaan syvyyteen. Muista kuitenkin tarkistaa, mitkä ovat kalastuspaikan säännöt näiden käyttämisen suhteen.

Ootto-onginta

Kolmas merkittävä kalastustapojen pääryhmä kirjolohihommissa ovat erilaiset ootto-onkiviritykset. Varsinkin Metsähallituksen järvillä on mahdollisuus käyttää vaikkapa madolla varustettua pohjaonkea toisin kuin koskikalastuskohteissa, joissa luonnollisen syötin käyttö on yleensä kiellettyä. Enimmäkseen kirjolohia ongitaan kuitenkin kyseiseen tarkoitukseen tarkoitetuilla tahnoilla. Kalastusvälineliikkeissä ja -osastoilla myydään tahnoja, joista muovaillaan pieneen kolmihaarakoukkuun sopiva pallura. Pallura laitetaan pyyntiin joko pohjapainon tai pintakohon avulla.

Tahnaonginta on tehokas tapa kalastaa kirjolohia. Touhua suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon, että kalat joutuvat käytännössä nielemään pallon, jolloin koukku joutuu niin syvälle kalan nieluun, että vapauttaminen on harvemmin mahdollista. Mikäli kalaa tavoittelee ruuaksi ja on valmis ottamaan minkäkokoisen kalan tahansa, silloin tahna on hyvä vaihtoehto. Jos tahtoo vapauttaa osan saalistaan, tämä ei välttämättä tahnakalastuksessa onnistu.

Työkalut

Kirjolohia kalastettaessa ei tavallisesti tarvita sellaisia erikoistyökaluja kuin vaikka hauenkalastuksessa. Haavi on hyvä apuväline, sillä kirjolohi on voimakas ja aika liukas kala. Jossain tilanteessa kalan voi vetää rannalle, mutta varsinkin koskessa kahlatessa haavi on liki välttämätön. Kalasta ei muuten saa kovinkaan helpolla otetta.

Haavin lisäksi tarvitaan vähintään jonkinlainen irrotusväline. Ohuet pitkäkärkiset pihdit sopivat useimpiin tilanteisiin, sillä käytettävät koukut ovat pieniä ja kalan suukin aika pieni, eikä sinne sovi survoa suurikärkisiä pihtejä.

Kun kala on saatu haaviin ja irti koukusta, on viimeistään aika ratkaista, mitä sille aikoo tehdä. Jos kalan vapauttaa, siihen kannattaa koskea mahdollisimman vähän paljain käsin. Jos sen taas aikoo ottaa ruuaksi, jonkinlainen ”pappi” ja puukko ovat tarpeen. Kala tainnutetaan napauttamalla ”papilla” terävästi päähän, suunnilleen silmien kohdalle.

Tainnuttamisen jälkeen kala verestetään. Paras tapa on työntää veitsen kärki kohtisuoraan kalan kiduskannen yläreunasta kalan sisään (niin, että kärki voisi tulla ulos samasta kohdasta toiselta puolelta). Sen jälkeen viilletään kiduskannen myötäisesti ylhäältä alas niin, että kidusvaltimo katkeaa. Mitään näkyvää osaa kuten kiduskaaria tai kurkkua ei ole tarpeen katkaista.

Varsinkin kesälämpimillä on syytä olla kylmälaukku tai ainakin muovipussi kylmäkalleineen mukana, ettei kala pilaannu. Lue lisää kalan säilyvyydestä ja kylmäketjusta.

Voit tutustua tarkemmin työkaluihin täältä.

Kirjoittaja Niko Satto on aktiivinen hauenkalastaja ja fongaaja. Niko on toimittajana Kalastajan Radiossa ja hänen kirjoittamia juttuja voi lukea myös kalastusalan lehdistä. Nikon intohimona on vanhat vieheet ja vehkeet.