Onko kuha jo haittakala?
Vaikuttaako kalastus kalakantaan?
Toimittaja: Niko Satto
Muutamat vapaa-ajankalastajille mielenkiintoiset kuhajärvet ovat muuttuneet paikoiksi, joissa ”pikkukuha ui kolmessa kerroksessa eikä isoa saa millään”. Haastoimme alan asiantuntijoita ja tutkijoita vastaamaan kysymykseen, onko kuha jo haittakala sekä avaamaan kalastuksen mahdollisia vaikutuksia kuhakantoihin.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mikko Olin aloittaa toteamalla, että vieroksuu termiä ”haittakala”.
”Kuha kuuluu Suomeen alkuperäiseen lajistoon. Se, että laji pärjää hyvin muuttuvassa ilmastossa, ei tee siitä haittakalaa. Ei ole kuhan kannalta ongelma, että lisääntyminen onnistuu, ja kalaa on paljon. Vapaa-ajan kalastajan kannalta voi tietenkin olla turhauttavaa, jos on paljon alle 42 sentin kuhaa.”
Itä-Suomen yliopiston professori Anssi Vainikka on samoilla linjoilla.
”Jos puhutaan Etelä-Suomen rehevistä järvistä, en tiedä, voiko kuhaa millään tavalla sanoa haittalajiksi. En oikein ymmärrä sellaista näkemystä, että on liikaa kalaa. Eikö se ole hyvä asia, jos kalaa on paljon?” Vainikka kysyy.
Varsin nopeasti käy siis ilmi, etteivät asiantuntijat koe kuhan voimakasta lisääntymistä haitaksi. Tosin vääränlaisilla istutustoimenpiteillä voidaan aiheuttaa paljonkin paikallista haittaa.
Velvoiteistutuksia työkseen suunnitteleva ja toteuttava kalankasvatusyrittäjä Jyrki Oikarinen on nähnyt Kainuun kuhakantojen muutoksen viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Myönteisenä muutoksena Oikarinen näkee tapaukset, joissa on istutusten avulla onnistuttu palauttamaan kuha vesiin, josta se on aiemmin hävinnyt. Vastaavasti kielteisenä esimerkkinä ovat istutukset vesiin, joissa kuhaa ei ole alun perin edes ollut.
”Nykyään puhutaan paljon vieraslajeista, tutuimpana esimerkkinä kirjolohi-istutukset ja niiden aiheuttamat vahingot luonnonkalakannoille. Samaan aikaan kuhaa on istutettu esimerkiksi Suomussalmen Kiantajärveen, joka on erittäin hyvä muikku- ja siikajärvi sekä merkittävä taimenen uistelujärvi. Koen, että tämän tyyppisissä vesistöissä kuha on potentiaalisesti paljon vaarallisempi vieraslaji, kuin kirjolohi. Kuha voi lisääntyessään muuttaa koko järven ravintoverkkoa tavalla, jonka vaikutuksia on vaikea arvioida”, Oikarinen lataa.
Luonnonkudun merkitys paljon istutuksia suurempi
Arvelimme toimituksessa, että monin paikoin kuhaa istutetaan tarpeettomasti, mikä lisää pienten kuhien määrää. Tämäkin uskomus ammutaan valtaosin alas.
”Ilmaston ja sitä kautta vesien lämpiäminen ja rehevöityminen ovat olleet kuhalle eduksi. Luonnonkutu onnistuu koko Suomessa niin hyvin, että kuhakannat kasvavat joka tapauksessa”, Olin tietää kertoa.
Oikarisen antama esimerkki Oulujärvestä avaa luonnonkudun merkitystä erinomaisesti: ”Oulujärveen on istutettu joinain vuosina jopa 200–300 tuhatta kuhanpoikasta. Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan istutuksen osuus vuosiluokasta on silti pieni, alle kymmenen prosenttia.”
Professori Vainikka on samoilla linjoilla kuin Luonnonvarakeskuksen Olin ja kalankasvatusyrittäjä Oikarinen.
”Monet istutukset ovat tarpeettomia ja useat kuhan velvoiteistutukset jopa suoraan haitallisia. Luontainen rekrytointi on niin merkittävää, ettei istuttamisella voida kuhakantoja enää vahvistaa”, toteaa Vainikka.
Mikäli vedet jatkavat lämpenemistään, ei kuhan runsastumista voi estää.
”Nykyinen kehitys jatkuu väistämättä, eikä siihen voi kalastaja toimillaan juurikaan vaikuttaa”, huomauttaa Oikarinen.
Yksittäiset virheistutukset ongelmana
Vainikka nostaa esiin yksittäisiä esimerkkejä huonoista istutuspäätöksistä, joista voi olla pidemmän päälle merkittävää haittaa: ”Monen järven, kuten Oulujärven kuhakanta on sotkettu istuttamalla eri kantoja sekaisin.”
Vainikka näkee, että sekakantojen istuttaminen voi olla vaaraksi kuhakantojen tuottavuudelle.
”Meillä on luontaisesti nopeasti isoksi kasvavia kuhakantoja, jotka tulevat myöhään sukukypsäksi ja tuottavat kehukeloja. Samaan järveen saatetaan istuttaa kääpiökasvuista kantaa, joka tulee 30-senttisenä sukukypsäksi. Kun otetaan nykyajan kalastuspaine kuvaan mukaan, kääpiökasvuiset onnettomat pärjäävät parhaiten ja siten nopeutetaan väärään suuntaan jalostumista. Tällä voidaan saada koko kannan tuottavuus pilattua.” kertoo professori.
Hypoteettisena esimerkkinä Vainikka puhuu Pielisestä: ”Tämä on vähän urbaanilegendaa, mutta on olemassa varteenotettava epäilys, että Pieliseen olisi istutettu Saaristomeren kantaa. Pielisessä kalat tulevat nykyään jo 35-senttisinä kutukypsiksi. Lieksanjoen suualueella sen sijaan lienee erillinen kanta, joka on paljon nopeakasvuisempi.”
Oikarinenkaan ei pysty vahvistamaan Pielisen tapausta, mutta tietää kertoa, että Saaristomereltä on kerätty pienikokoista rysäkalastuksen sivusaaliskuhaa ja sitä on istutettu sisämaahan, ilmeisen laajoillekin alueille. Varmuudella ainakin Pirkanmaan suunnalle 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, mutta mahdollisesti aiemminkin.
Kalastajan Kanavan tuottaja Anne-Maarit Sepling kummastelee, että kuhaa saa istuttaa melko vapaasti, ja istutukset voivat olla jopa haitallisia, kuten Vainikka edellä toteaa ja silti asiaa ei vaikuta kukaan tutkivan aktiivisesti.
”En ihan helposti niele väitteitä, että kuhan määrän rajaton lisääntyminen olisi kaikissa vesissä pelkästään myönteinen asia. Jos kukaan ei ole tutkinut, mitä siitä seuraa esimerkiksi saman vesistön ahvenkannalle, voiko silloin myöskään sanoa, ettei kuhasta olisi mitään haittaa? Toivottavasti tätä ryhdytään piakkoin tutkimaan tarkemmin,” toteaa Sepling.
Voiko asialle tehdä jotain?
”Rannikolta ainakin on havaintoja, että kuhakanta säätelee itseään. Jos emokaloja on tarpeeksi, kannibalismi ja ravintokilpailu rajoittavat kannan kokoa. Jos jonkinlaisia toimenpiteitä haluttaisiin tehdä, tarvittaisiin tutkimusta kohteena olevan kuhakannan ominaisuuksista. Muun muassa arviota kuhan kasvusta, koosta ja sukukypsyysiästä,” Olin selventää.
Myös suuret hauet voivat pitää kuhakantaa kurissa. Jos vapaa-ajankalastajat tappavat tarkoituksella isot hauet syömästä (istutettuja) pikkukuhia, voi oman kannan kannibalismi olla riittämätöntä ja pienten kuhien määrä räjähtää käsiin. Kuhavesien haukiviha saattaa siis kääntyä itseään vastaan.
Kuha hyötyy rehevöitymisestä.
Myös järven rehevyydellä on merkitystä. Jos järvi ei ole luontaisesti rehevä vaan ihmisen rehevöittämä, kunnostustoimilla voidaan Olinin mukaan saada järvi vähäravinteisemmaksi ja vesi kirkkaammaksi. Silloin muut kalalajit alkavat pärjätä paremmin. ”Se on vähän tylsä ja hidas keino, mutta kuhat ovat hyötyneet nimenomaan järvien rehevöitymisestä”, joten sitä torjumalla voidaan vaikuttaa asiaan.” kertaa Olin.
Vainikka vahvistaa rehevöitymisen torjunnan olevan keskeinen keino: ”Karuissa järvissä petokalat pystyvät säätelemään saaliskalakantoja, mutta ongelmajärvissä vaikutusta ei ole. Niissä ainut kestävä keino on vähentää ulkoista kuormitusta. Kalastuksen sääntelyllä voisi olla myös mahdollista vaikuttaa asiaan.”
Oikarisen arvion mukaan kalastuksen sääntelyllä voisi mahdollisesti vaikuttaa asiaan: ”Järvissä, joissa on paljon 40 sentin kahta puolta olevaa ’kapulaa’, olisi melkeinpä fiksumpaa laskea alamittaa, kuin nostaa sitä. Kun iso osa kalastuksesta on ruokakalan kalastusta, älykkäintä olisi ottaa saaliskalat siitä kokoluokasta, jota on eniten tarjolla.”
Kaupallinen kalastus hyötyjänä
Kuha on kaupallisen kalastajan eli ammattikalastajan näkökulmasta arvokas kala. Kuhakantojen kasvu tarkoittaa ammattipyynnille myönteistä piristysruisketta.
”Kuha ei Oulujärvellä ole haittakala. Se on päinvastoin tärkeä työllistäjä alueella, jossa ei ole muutenkaan liikaa työpaikkoja”, Oikarinen muistuttaa.
Oulujärvi on kaupallisen kalastuksen kannalta maamme tärkein sisävesi, jossa Oikarisen mukaan hyödynnetään tehokkaasti kuhan potentiaalia.
”Tässä tietenkin tullaan koko kalastuksen sääntelyn keskeiseen ongelmaan. Sama järvi ei voi yleensä olla tehokkaasti ammattikalastukseen hyödynnetty ja samaan aikaan hyvä urheilukalastusvesi. Ainakaan saman lajin osalta. Ja kun suurinta osaa vesistä ei käsitellä oikein mikään tulokulma edellä, tulee sen kaltaisia kompromisseja, ettei mikään ”eturyhmä” koe saavansa tarpeeksi”, Oikarinen pohtii.
Kalastajan Kanavan vetäjä Jyri Kuusisalo toteaa valtaosan vapaa-ajankalastajista kalastavan ennen kaikkea ruokakalaa, joten heillä on tavoitteena samat +/- 50 cm kuhat, kuin ammattikalastajilla.
”Tästä näkökulmasta samalle vesistölle sopivat hienosti molemmat tahot, mikäli kalakanta kestää pyyntirasituksen ja toisaalta pyyntitapa ei estä toista (esim. tiheästi verkotetut pyyntialueet),” Kuusisalo tuumaa.
Vapaa-ajankalastuksen rooli epäselvä
Kirjoittaja kalastaa satunnaisesti myös isoa kuhaa.
Asiantuntijat pitävät mahdollisena, että isoihin emokaloihin kohdistuva pyynti voi heikentää kuhakannan lisääntymistä ja huonontaa sen geneettisiä ominaisuuksia. ”Koska minkäänlaista seurantatietoa ei ole olemassa, ei ole voitu osoittaa, että vapaa-ajankalastus olisi jossain vaikuttanut kannan geneettisen rakenteeseen”, Vainikka sanoo.
Isojen kalojen pyynti vaikuttaa Oikarisen mielestä muutenkin ylikorostuneen mediassa: ”Isojen kalojen tavoittelu on paljon esillä lehdissä ja keskusteluissa, mutta minä en esimerkiksi tunne kuin yksittäisiä isojen kalojen tavoittelijoita. Pääosin minun tuttuni kalastavat ruokakokoisia kaloja. Kuulun itsekin tähän ryhmään. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka iso osa kalastajista oikeasti suuntaa kalastustaan isoihin kaloihin.”
Isojen kalastus kutuaikana riski
”Kokeellisessa kuhien kutututkimuksessa havaittiin, että kutuaikana kuha kärsii herkästi pyydysten aiheuttamista ihovaurioista. Rysillä pyydetyt ja allasoloihin kuljetetut kalat saivat vesihomeen ja kuolivat myöhemmin altaissa. Heinäkuussa kalat kestivät käsittelyä tutkimushavaintojen perusteella selvästi paremmin. Kuha on toisinaan yllättävän herkkä pyyntistressille ja itsellänikin on pari 80-senttistä kuhaa kuollut käsiin niin, ettei vapauttaminen ole onnistunut”, Vainikka taustoittaa.
Toisaalta Lauri Rantasen Turun AMK:ssa tekemä opinnäytetyö Kuhan (Sander lucioperca) selviäminen pyyntitapahtumasta kesäjaksolla, osoittaa, että pieni kuha kestää pääosin hyvin kalastusta ja vapauttamista alle viiden metrin syvyisestä vedestä.
”Tutkimuksen perusteella kuha selviää pyyntirasituksesta kesäjaksolla hyvin olosuhteissa, joissa veden syvyys on alle 5 metriä ja paine-eron vaihtelu on vähäistä. Kalojen kuolleisuus oli vähäistä (4 %) ja vammat olivat tartutuskohdasta johtuen lieviä, jonka perusteella toipumisennusteen voidaan olettaa olevan hyvä. C&R-kalastuksen ei todettu aiheuttavan merkittävää kuolleisuutta lyhyellä aikavälillä ja sitä voi tämän tutkimuksen perusteella suositella esimerkiksi kuhan suojeluun tai kalastuksen ohjaukseen liittyen. Kuolleisuutta ja vammojen syntymistä voidaan ehkäistä oikeanlaisella kalankäsittelyllä. Keväällä tapahtuvaa kalastusta merkittävillä kutualueilla on kuitenkin kudun onnistumisen kannalta syytä välttää (muuhun kuin tutkimustarkoitukseen)”, Rantanen kirjoittaa opinnäytetyön johtopäätöksenä.
Puutteena tässä tutkimusotoksessa on se, että kalat olivat pieniä. 74:stä pyydetystä tutkimuskalasta vain kolme oli mitantäyttäviä: 42, 43 ja 58 cm, muut olivat pienempiä. Isojen kuhien väsytykseen käytetty aika voi olla merkittävästi pidempi, käsittely hankalampaa ja siten ilma-altistusaika pidempi (tutkimuksessa vain yhden kalan ilma-altistus ylitti 30 sekuntia). Ilma-altistusta lisää myös mittaus, punnitus ja valokuvaus, jota isojen yksilöiden kanssa mieluusti tehdään.
Vainikka haastaa Rantasen tutkimuksen johtopäätöksistä sen, onko 4 % vähän: ”Huolestuttaa, jos sanotaan, että 4 % vapautetuista kuolee. Se on aika paljon – ja minusta liikaa. Jotain pitää tehdä, jos niin paljon kuolee. Tavoite on aina 0 %. Syvyysrajoitteen lisäksi ehdottomana vaatimuksena ovat kunnon haavit ja välitön vapauttaminen. Lisäksi pitää käyttää kalan kokoon suhteutettuja koukkuja. Pitkävartinen liian iso jigikoukku on helposti pienen kuhan aivoista tai silmästä läpi ja se on aina kalan menoa.”
Myös suurten yksilöiden pyyntiin keskittyville Vainikka haluaa sanoa sanansa. ”Jos ei ole valmis ottamaan isoa kuhaa ruuaksi, ei kannata koukuttaa niitä ollenkaan, koska riski, että kala kuolee, on iso. Ilma-altistus on oleellisin vältettävä tekijä. Kalaa ei saa pitää ilmassa yhtään ja suositus on aina palauttaa veteen välittömästi”, Vainikka muistuttaa.
On siis mahdollista, että isoihin yksilöihin keskittyvä pyynti, erityisesti kutuaikana, muuttaa yksittäisen vesistön kuhakannan rakennetta. Kun osa isoista yksilöistä otetaan ruoaksi ja osa kuolee vapauttamisesta huolimatta, niiden suhteellinen osuus voi pienentyä merkittävästi. Tämä vähentää omaan kantaan kohdistuvaa kannibalismia ja saattaa antaa lisää tilaa hidaskasvuisille ja varhain kutukypsiksi tuleville yksilöille.
Vältä kuhan pyyntiä syvältä
Luonnonvarakeskuksen syksyllä 2014 toteuttamassa pilottihankkeessa kuhan kuolleisuuden todettiin lisääntyvän, kun pyyntisyvyys kasvoi yli kymmeneen metriin. Syynä on nopea paineen muutos, minkä seurauksena kuhan uimarakko pullahtaa ulos suusta ja silmät pullistuvat ulos kuopistaan.
Kuhan maksmimipyyntisyvyys olisi syytä pitää 8 metrissä oli pyytämässä ruokakalaa tai isompaa.
Arviot enimmäispyyntisyvyydestä vaihtelevat kahdeksan ja kymmenen metrin välillä. Ruokakalan ottamisen kannalta tällä ei olisi merkitystä, mutta syvältä voi tulla myös alamittainen, joka on pakko vapauttaa. Tai sieltä voi tulla niin suuri kala, että kalastaja haluaisi vapaaehtoisesti laskea sen takaisin.
”Mielestäni kahdeksan metriä on sopiva tutkimuksin todettu ja käytännössä varmistettu raja, jota syvemmältä kuhia ei kannata kalastaa. Miten hyvin kala selviää syvältä nostamisesta, riippuu paljon kalan koosta, siitä miten kala vapautetaan ja teoriassa jopa ilmanpaineesta. Tätä on hirvittävän hankalia tutkia, koska olisi epäeettistä tehdä tutkimusta, jossa kalalle tarkoituksella aiheutetaan baratraumoja eli syvyydestä johtuvia sisäelinvammoja. Ei sellaiseen saisi edes eläinkoelupaa, Vainikka arvioi.
Isojen kalastus kesäkuumalla arveluttaa
Ikävimmässä tilanteessa suurkuhan vapautus päätyy tähän.
Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo kertoo, saaneensa viestejä aktiivikalastajilta, että pyydystä ja päästä -kalastus kesähelteillä on hypoteettisesti kohtalokasta isoille kuhayksilöille (+70 cm):
”Tutkimustietoa aiheesta vaikuttaa olevan niukasti, mutta harrastajapiireissä puhutaan, että kesäkuumalla lämpimissä vesissä isoja kuhia kuolee herkemmin kuin viileän veden aikaan. Nykyaikaiset liveluotaimet ovat tehneet suurista välivesikuhista ´lainsuojattomia´. Ennen niitä oli heittämällä lähes mahdotonta saada ja uistellenkin todella vaikeaa. Suurkuhan pyynnistä on viime aikoina tullut monin verroin helpompaa ja siten myös suositumpaa.”
Kuusisalo haastatteli pitkään kalastotutkimusta tehnyttä, Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen professori Kimmo Kahilaista teemalla, kärsiikö isompi kuha herkemmin pyydystä ja päästä -kalastuksesta kesähelteillä.
Kesä on mainiota aikaa pyytää ruokakuhaa.
”Isoille petokaloille pyynti on aina suurempi rasitus lämpimässä vedessä, koska silloin veteen on liuenneena vähemmän happea. Lyhytkin väsytys voi olla kuolettava. Virheellistä mielikuvaa saattaa antaa se, kun katsotaan kaiusta vapautetun ison kuhan painuvan pohjaan. Se ei silti takaa, että kala selviää. Jonkin ajan päästä kuha voi löytyä kuolleena kellumasta pinnalla,” toteaa Kahilainen.
Hän jatkaa: ”Kesäkuumalla ison kuhan pyydystä ja päästä -kalastuksessa on lisäksi se ongelma, että vedet ovat vahvasti kerrostuneita, joten kalalle voi tulla lämpötilashokki. Jos kala nostetaan harppauskerroksen alapuolelta, tulee ensin lämpöshokki ja päälle vielä mahdollinen pitkä ilma-altistus kalaa kuvatessa ja mitatessa.”
Professori kannustaa käyttämään harkintaa kannattaako isoa kuhaa pyytää lainkaan kesällä. Hänen mukaansa iso ahven ja ruokakoon hauki olisivat pykälän kestävämpiä näissä tilanteissa. Lisäksi hän pohtii olisiko kilpakalastuksessa viilattavaa kisojen järjestämisajankohdissa, jotta niitä ei järjestettäisi kesäkuumalla tai pitäisikö olla jopa jokin lämpötilaraja. Siihen hän kuitenkin kaipaa tuekseen lisää tutkimusta.
Liplock-ote kuhan osalta pannaan?
Professori Kahilainen nosti esiin haastattelussa myös toisen ongelmakohdan ison kuhan pyydystä ja päästä -kalastukseen liittyen. ”Kuha on selvästi herkempi kala kuin hauki, varsinkin kun operoidaan kidusten läheisyydessä. Kidukset ovat kalalla yleensäkin aika herkkä alue. Hauella on kuitenkin paljon enemmän tilaa kiduskannen alla lipclock-otteelle (leukalukko- eli kiduskansiote), koska se on paljon suuripäisempi kala”, Kahilainen avaa ja summaa lopuksi: ”Liplock-otetta kannattaa välttää kuhan kanssa”.
Lue Metsähallituksen ohjeet vastuulliselle kalastajalle
Yhteenveto
Ajatukset kuhan muuttumisesta ”haittakalaksi” riippuvat pitkälti siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Kuhan kannalta on hyvä, että kannat kasvavat ja luonnonkutu onnistuu. Samoin kaupallisen kalastuksen näkökulmasta vahvat kuhakannat ovat myönteinen asia. Sen sijaan suuria – ja jopa ruokakokoisiakin – kuhia tavoittelevien näkökulmasta alamittakuhien räjähdysmäinen lisääntyminen on haitta.
Isoihin emoyksilöihin kohdistuva pyynti liian syvältä, alkukesän kutumatalikoilta, kesäkuumalla ja moni muu vielä tutkimaton syy, saattaa aiheuttaa yksittäisten kalojen kuolemia ja sitä kautta vähittäin tapahtuvaa kannan rakenteen vääristymistä.
Myös omilla ja ennen kaikkea oikeilla toimenpiteillä on paljon merkitystä. Liian isot koukut, kehnot haavit, liian pitkä ilma-altistus ja jopa kalan pitely väärin voivat koitua kuhan kohtaloksi. Jos isoa pyytää, on oltava valmis ottamaan iso myös ruokakalaksi ja isojen kuhien osalta kannattaa välttää myös ”määrissä pyyntiä”. Jos haetaan kookkaita yksilöitä, niin panostetaan sitten todellisten jättiläisten hakemiseen ja jätetään välikokoiset 60–80-senttiset kalat rauhaan. Osaava täsmäkalastaja osaa kokoeron ruudulta kyllä lukea. Väkäsettömillä koukuilla voi puolestaan pienentää kalalle aiheutuvia vahinkoja ja lyhentää ilma-altistusaikaa.
Eikä vapaa-ajankalastajan ainakaan sovi osoitella sormella muita, mikäli itse toimii vastoin kalakannan etua.
Muista kalastusluvat, hoida kalastonhoitomaksu tästä.
Lisää aiheesta
Lounaisrannikon sukukypsät kuhat entistä nuorempia ja pienempiä -uutinen
Sähköinen istutusrekisteri (vaatii vahvan tunnistautumisen)
Kuhan (Sander lucioperca) selviäminen pyyntitapahtumasta kesäjaksolla -opinnäytetyö
Sisävesien kuha, taustaselvitys WWF-kalaoppaaseen
TOIMITTAJAN POHDINTAA
Saaristomeri kuhankalastajan silmin
Sain ensimmäisen uistinkuhani Saaristomereltä kesällä 1988. Vetouistelun aloitimme kaveriporukalla vuoden 1992 syksyllä ja seuraavana kesänä osallistuimme jo ensimmäiseen Saaristomeren Uistelijoiden kuhauistelukisaan. Olimme kuulleet kovia juttuja Turun Ruissalon ympäristön kuhista ja olihan niistä lehdissäkin kirjoitettu. Jopa kolmen ja neljän kilon kuhia kuuluivat saavan.
Ensimmäisessä kisassa saimme 12 kuhaa. Kymmenen niistä oli alle 40-senttisiä. Se oli kisan alamitta, vaikka lain mukainen alamitta olikin vielä 37 senttiä. Suurin kaloistamme oli 47-senttinen. Sai kisassa joku kolmen kilon kuhankin, mutta suurin osa puntarille tuodusta kalasta näytti olevan tuota reilua nelikymppistä.
Parilla seuraavalla reissulla saimme neljänkymmenen sentin kahta puolta olevia kaloja, kunnes sitten SMU:n uuden kesämökin avajaiskisassa takilasta napsahti meille peräti 52-senttinen ja 1,2 kilon painoinen jörrikkä. Olimme matkassa kaverini Tanen veneellä, ja radiosta sattui tulemaan Jääkärimarssi. Mikä mahtipontinen fiilis! 52-senttinen kuha plakkarissa ja sotilasmarssi pauhaa!
Muistelimme tätä maaliskuussa 2024 matkalla pilkille, kun samainen Jääkärimarssi sattui tulemaan autoradiosta. Vähän naurattikin. Vuoden 2023 kalapäiväkirjamerkintöjen mukaan vain yhdellä reissulla emme saaneet tuota 52 senttiä rikottua. Ja sen lisäksi vain yhdellä muulla kuhareissulla ei mennyt 60 senttiä rikki. Yli 80 sentin kalojakin tuli useampi.
Saaristomeren kuhakanta on meidän silmin muuttunut 30 vuodessa. Vaikka kuhaa on koko meidän harrastusaikanamme ollut paljon, viime vuosina isojen kalojen määrä on kasvanut silmissä. Osa viime syksynä saamistamme isoista kuhista on täsmäpyydetty liveluotainten avulla, mutta perinteisen ”sokkokalastuksen” saaliitkin ovat parantuneet merkittävästi. Tekniikka ei siis selitä läheskään kaikkea.
Johtuuko parannus tekniikan kehittymisen lisäksi vesien lämpenemisestä, alamitan nostosta vai siitä, että me olemme oppineet niin paljon sen kesän jälkeen, jolloin Tane oli 15- ja minä 17-vuotias. Varmaan niistä kaikista.
