Aina on hyvä olla kalastajan työkalut matkassa kalareissullaan, jotta se on mahdollisimman onnistunut. Mitä työkaluja kannattaa sitten reissuun ottaa ja miksi. Katso listaus alta ja katso oheiset videot.
Kalastajan työkalut:
Vähintäänkin:
Pihdit (kalan irroittamiseen)
puukko
kalapappi eli kalapamppu
mitta, mittana voi käyttää vaikka ompelumittaa, mittalautaa tai liimata mittatarra veneeseen, tutustu Kalastajan Kanavan mittatarroihin.
haavi
voimasivuleikkurit
Nämä kaikki kannattaa pakata erikseen kalastusvälineistä, jotta ne löytää tarpeen tullen. Tähän soveltuu mm. Kalastajan Kanavan Kapsäkki, se on kaiteeseen kiinnitettävä työkalupussi, juuri tähän tarkoitukseen suunniteltu.
Kalastus sujuu paljon jouhevammin, kun kalastustyökalut ovat tarkoituksenmukaisia ja kaikki tarpeellinen on mukana vesillä. Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo kertoo, mitä kaikkea kannattaa vesille varata mukaansa ja miksi. Katso ohesta:
Mitä tarvikkeita yleensä veneeseen kannattaa ottaa mukaan? Kävimme näitä asioita läpi yhdessä Perjantai-illan LivEssä. Työkalujen lisäksi listalla on turvallisuusvälineet kuten ensiapulaukku ja paukku-/pelastusliivit. Kurkkaa vinkit ohesta.
Haavi
Kun kalassa ollaan, niin luonnollisesti saalis on haaveissa. Kalan iskiessä, kaivataan nopeasti jo ensimmäistä apuvälinettä. Kala on saatu väsytettyä veneen viereen, mutta mitä seuraavaksi. Joillain kokeineilla on tekniikka hallussa ja näyttää siltä, kuin ahven tai kuha suorastaan heilahtaisi samalla vauhdilla veneeseen, vaan tottumattomalle haavi on varmempi vaihtoehto. Kyllä se haavi kelpaa kokeneellekin kun siiman päässä on ennätysahven, rimpuileva hauki tai luusuinen iso kuha.
Nykypäivän kumihavashaavit ovat helppoja käyttää ja kookas haavi tuo varmuutta myös kokemattomallekin kalankäsittelijälle. Tärkeää on oppia haavimaan kala oikein: tukeva ote varresta toisella kädellä ja haavin havaspussin pohja toiseen käteen. Kun kala saadaan haavimisetäisyydelle, niin määrätietoinen ja tarkka kauhaisu, jossa samanaikaisesti vapautetaan havas ja kala sujahtaa pussin pohjalle. Haavi antaa myös aikaa kalankäsittelyyn, sillä kun kala on haavissa, on aikaa kaivaa pihdit ja irrottaa viehe kalan suusta rauhassa, pitäen kalan koko ajan vedessä. Kun viehe on saatu irti, on mahdollinen ruokakala helppo papittaa ja verestää saman tien pussin pohjalle. Siitä kala on helppo muutaman minuutin päästä laittaa kylmälaukkuun.
Jos taas haavissa on mitattava, kuvattava ja vapautettava kala, auttaa haavi myös siinä. Vieheen irrotuksen jälkeen kalan voi punnita haavissa ja antaa odottaa haavissa kuvausta. Kun kala on kuvattu lasketaan kala suoraan veteen tai jätetään hetkeksi elpymään haaviin. Kun kala osoittaa menohaluja, on se helppo vapauttaa suoraan haavista. Kalan tarkan painon saa selville, kun vähentää haavin painon kokonaispunnitustuloksesta.
Sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Osa evästeistä on välttämättömiä ja liittyy sivuston toimintaan. Osa evästeistä liittyy kolmannen osapuolen upotuksiin, kuten videot ja kartat. Sivustolla on käytössä anonyymi kävijäseuranta.
Analytiikan avulla seurataan miten kävijät käyttää sivustoa.
Eväste
Kesto
Kuvaus
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.