Kalaruoka.fi oranssi logoKalaruoka

Kalaruoka on hyvä osa terveellistä ruokavaliota. Tutkimusten mukaan suomalaiset haluasivat syödä enemmän kalaa ja juuri kotimaista kalaa. Silti yhä 80 % Suomessa kaupasta hankitusta kalasta on ulkolaista kalaa (Norjan lohi, tonnikala, valmiit kalapakasteet) vaikka kotimaassa on varsin kestävät kalakannat kalan laajamittaisempaan hyödyntämiseen ruokapöydässä. Mikä lienee tähän syynä?

Yhden näkemyksen mukaan syynä on se, että kalan käsittely- ja valmistustaidot ovat suomalaisilla päässeet viimeisten vuosikymmenten aikana rappeutumaan. Kalan käsittelyä ei opita äidinmaidossa eikä isien kanssa kalareissuilla saati tiukassa kuntien talouskurimuksessa kotitaloustunneilla.

Suomalaista kalaa, sen saatavuutta ja sen käytön osaamista on tarpeen parantaa. Kalaruoka.fi onkin uusi digitaalinen media, joka keskittyy kotimaisen kalankäytön ja kalaruokakulttuurin edistämiseen sekä tiedon jakamiseen. Kyse ei ole vain resepteistä vaan myös kalankäsittelytaitojen jakamisesta ja kalanvalmistukseen liittyvien niksien kertomisesta laajalla skaalalla.

Tutustu Kalaruoka.fi-mediaan tarkemmin:

Kalaruoka.fi on Kalastajan Kanavan sisarmedia.

Kalaruoka.fi etusivuKalaruoka.fi kalareseptejäKalaruoka.fi etusivulta

 

YouTube player

 

Voit katsoa lisää kalan käsittelystä täältä.