Heittokalastuspaikkoja kuhalle
Kaupallinen yhteistyö: Karttaselain
Toimittaja: Jari Rannisto
Kuha on yksi kalalajeistamme, joka on laajentanut levinneisyyttään vesillämme. Apuna ovat olleet niin vesien rehevöityminen, ilmaston lämpeneminen kuin ihminen istutustoiminnan kautta. Heittokalastajalle kuha tarjoaa avovesikaudella mukavan vastapelurin. Tärpit ovat rajuja, ja kuha on loistava sekä helposti käsiteltävä raaka-aine maistuviin aterioihin.
Kuha on lämpimien vesien kala. Sen optimilämpötila asettuu vaativammallekin kesäuimarille mukaviin lukemiin. Optimialueeksi mainitaan lähteestä riippuen jopa 25 °C.
Kuhan kutu tapahtuu alkukesästä vesien lämmettyä 13–15 °C:een. Suomi on pitkä maa ja vesistöjemme kirjo on laaja kirkkaista tai humuksen lievästi värjäämistä syvemmistä vesistöistä mataliin, voimakkaasti värjääntyneisiin järviin. Kudun ajankohta vaihteleekin vesistöjen välillä reippaasti ja samassakin järvessä peräkkäisten vuosien ero voi isoimmillaan olla viikkoja.
Jokisuut ovat alkukaudesta alkaen kuhan pyytäjän ottialueita. Kudulle nousevat kuoreet ja lämpimämpi vesi houkuttavat kuparikylkiä.
Heittokalastajan kannalta kuhan avovesisesonki voidaan jakaa useampaan jaksoon. Heti jäiden lähdöstä alkavalla, kutua edeltävällä jaksolla kuha syö kohtuullisen hyvin. Veden lämpö on kuitenkin vielä kaukana optimista. Syöntipiikit ovat huippusesonkia lyhyempiä ja voivat vaihdella päivittäin voimakkaasti sään mukaan. Tässä vaiheessa kautta ympäristöä lämpimämpi vesi ja toisaalta alueet, joissa on paljon ravintoa, ovat kuhien mieleen. Matalammat, loivasti syvenevät ja suojaisat lahtialueet ovat hyviä aloituspaikkoja. Jos kutualue ja syvempi vesi ovat vielä kohtuullisella etäisyydellä, kuhien tavoittamisen vapavälinein pitäisi onnistua.
Keväällä jokivesi on usein järvivettä lämpimämpää. Jokisuut muodostavat lämpimämmän veden taskun, joka houkuttelee niin pikkukaloja kuin kuhiakin. Pohjaa pitkin hitaasti pomputeltu jigi kerää yleensä saalista. Kutemaan vaeltavat kuoreparvet ovat jokisuissa myös kuhien mieleen.
Alkukaudesta särkikalojen kutualueet houkuttavat myös kuhia.
Kutuaikana kuhia kertyy isoja määriä pienille alueille. Kaikki kuhat eivät kude kuitenkaan joka vuosi. Kutualueiden ulkopuoleltakin on mahdollisuuksia saada tässä vaiheessa kuhaa. Kutualueilta kalastaminen on tehokasta, mutta kestävän kalastuksen näkökulmasta asiaan liittyy isojakin ongelmia. Kudun tapahduttua tyypillisesti isommat naaraskalat poistuvat kutupaikoilta ja suuntaavat syvempään veteen. Koiraskuhat sen sijaan jäävät vartioimaan kutupaikkaa mätiä suojellen. Koiraat ovat tässä vaiheessa hyvin aggressiivisia ja valmiina iskemään hampaansa lähes mihin tahansa kutualueella liikkuvaan pikkukalaan tai kalastajan vieheeseen. Jos kutupaikkaa vartioivat kuhakoiraat poistetaan, mäti on alttiina kuokkavieraille. Särjet, kiisket ja muut mätirosvot pistelevät kuhan sukutuotteet parempiin poskiin, mikä näkyy tulevien vuosien kuhakannoissa. Tämän takia kuhan kutualueita onkin monin paikoin rauhoitettu tyypillisesti noin kuukauden ajaksi kannan turvaamiseksi. Löydät rajoitukset kalastusrajoitus.fi-palvelusta, mistä voit samalla tarkistaa, onko alueella käytössä kuhan lain määräämästä 42 cm:n alamitasta poikkeava alin pyyntimitta. Kudulta poistuneita naaraita ja kudun väliin jättäviä kaloja löydät alkukauden tapaisista lämpötaskuista, joiden ympärillä on ravintokalaa. Särkikalojen kutupaikat houkuttavat kuhia helpon saaliin muodossa.
Kudun jälkeen alkaa sesonki
Kuhakoiraat pysyvät kutupaikoilla veden lämpötilasta riippuen korkeintaan joitakin viikkoja. Hedelmöittyneen mädin kuoriuduttua koiraat hajaantuvat vesistöön tasaisemmin. Kutuponnistusten ja vähemmälle jääneen ravinnonhankinnan seurauksena kuhat ovat nälkäisiä. Särkikaloista tässä vaiheessa kutematta ovat vielä salakka ja pasuri. Näiden kutupaikkojen ympäriltä voikin ajoittain helposti tavoittaa myös kuhia.
Loivasti viettävä kovapohjainen penkka ja veden syvyys 2-5 metriä on kokeilemisen arvoinen alue.
Heti kudun jälkeen vedet eivät ole vielä lämmenneet lähellekään kuhan optimilämpötilaa. Penkkojen reunat ja hieman matalammat tasapohjaiset alueet, joilla liikkuu runsaasti ravinnoksi sopivaa pikkukalaa, ovat otollisia alueita kuhien ravinnonetsintään tässä vaiheessa.
Kuhan silmät ovat sopeutuneet näkemään hyvin hämärässä. Auringon paistaessa ylempää kuhia kannattaa etsiä alueilta, joissa veden syvyys ylittää vesistön näkösyvyyden. Auringon painuessa illalla alemmas kuhat alkavat nousta lähemmäs pintaa tai matalampaan veteen. Vesien lämmettyä kuhat voivat nousta jopa aivan pintakalvoon asti, jolloin voi nähdä kuhan selkäeviä purjehtimassa pinnassa.
Lämmin kesäilta kutsuu kuhanpyyntiin
Vesien lämmettyä kunnolla kuhan tavoittaminen jigillä voi olla haastavampaa erityisesti syvissä järvissä. Päiväsaikaan kuhat oleilevat harppauskerroksen yläpuolella, mutta näkösyvyyden alapuolelle. (Harppauskerros on järvessä tai meressä oleva vesikerros, jossa veden ominaisuus muuttuu syvyyssuunnassa nopeasti. Lämpötilaan liittyvää harppauskerrosta kutsutaan termokliiniksi ja suolaisuuden harppauskerrosta halokliiniksi. Harppauskerros estää yläpuolisen päällysveden sekoittumista alapuoliseen alusveteen.) Valon vähentyessä ne nousevat pinnan tuntumaan saalistamaan. Tähän aikaan kaudesta järven suurempien syvänteiden reunat ja päälliset ovat uistelijoille usein ykkösalueita.
Ranta tai penkka, jota kohti tuuli kuljettaa pintavettä on kuhien mieleen.
Heittokalastajallakin on kuitenkin edelleen hyvät saalismahdollisuudet vesissä, joissa kuhat hakeutuvat väliveteen. Vanha kansanuskomus väitti, että kuha on laiskana kalana tuulen kuljetettavissa. Asiassa on sen verran perää, että tuulenpuoleinen ranta tai syvänteen reuna on usein kesällä selvästi tuottoisin alue uistelijalle. Kuhan laiskuudesta asia ei kuitenkaan johdu, vaan tuuli kuljettaa mukanaan niin pintavettä kuin ravintoa. Ravinnon perässä kulkevat pikkukalat, joita kuhat puolestaan seurailevat. Kartalta tämänkaltainen alue on helppo etsiä. Karttaselaimesta katsot kalajärvesi, sääennusteesta tuulen suunnan, ja aloitusalue onkin jo haarukassa. Itse suosin alueita, joissa syvänteestä nousee hieman loivempi penkka. Usein pääosa kuhista liikkuu tietyllä syvyysalueella, esimerkiksi 5–7 metrin vedessä. Kalat ovat tällä alueella, mutta eivät useinkaan kiinni pohjassa. Heittokalastajan onkin syystä uittaa vieheitä myös jonkin matkaa pohjan yläpuolella ja illan hämärtyessä reilusti välivedessä. Välivesipyynnissä jigien sijaan monet kovavieheet, kuten bladebaitit, lippajigit ja vaaput, ovat tehokkaampia.
Kuha tykkää virrasta
Kesän käännyttyä syksyksi rannikon joet alkavat houkuttaa kuhia.
Koskien loppuliu’ut, virtaavat salmet eli vuolteet ja jokisuut ovat kaikki kuhien mieleen. Nämä ovat alueita, jotka keräävät runsaasti pikkukalaa, ja kuhat ovat paikalla ruokailemassa. Kartalta tällaisia alueita on helppo etsiä. Karttaselaimesta näet myös jokien virtaussuunnat, mikä helpottaa kalapaikkojen valintaa. Monin paikoin tällaiset alueet tarjoavat myös mahdollisuuksia rannalta kalastukseen. Rakennusten sijainnin ja rannoilla mahdollisesti kulkevat polut voit etukäteen tarkistaa Karttaselaimesta. Ilmakuvasta voi päätellä myös rantojen kasvillisuuden määrää. Pelkkä paikan nimikin, jossa mainitaan vuolle, kertoo paikasta, joka on ainakin syytä käydä tarkistamassa.
Pelkkä paikan nimi voi kieliä jo kokeilemisen arvoisesta kuhapaikasta. Virtaavat salmet keräävät aina niin pikkukaloja kuin petojakin.
Virtapaikat ovat parhaimmillaan illan hämärtyessä. Kuhat nousevat saalistamaan pikkukaloja hyödyntäen heikompaa näkyvyyttä. Erityisesti koskien loppuliu’ut ovat kuhien suosiossa kesästä myöhäiseen syksyyn asti. Moniin rannikon jokiin kuha myös nousee kesän taituttua syksyisin särkikalaparvien perässä. Porvoonjoki on yksi Suomenlahden kuuluisimmista tällaisista paikoista. Virtapaikoilla on vaan tärkeä tarkistaa kalastusrajoitus.fi-palvelusta ettei alueella ole rajoituksia tai erityislupa-aluetta, jolloin kalastonhoitomaksun lisäksi vaaditaan vesialueenomistajan lupa myös yhdelle vavalle.
Kylmäjakso ja sade painaa kuhan pohjaan
Suomen kesä on sanonnan mukaan lyhyt ja vähäluminen. Sarkastisessa lauseessa on totuuden siemen. Ajoittaiset kylmät, usein pohjoistuulen ryydittämät jaksot kuuluvat Suomen kesiin. Kovempi viileä tuuli sekoittaa lämmintä pintavettä alempien vesikerrosten viileämpään veteen. Kuha ei tästä erityisemmin pidä. Ruokailuaan se ei lopeta, mutta kalastuksesta tulee hieman haastavampaa. Usein kuparikyljet parkkeeraavat lähemmäs pohjaa. Helpoin alue kuhien etsintään on loiva, syvännettä kohti viettävä penkka tai penkassa oikealla syvyydellä oleva riittävän iso hylly. Myös selän keskellä olevat matalammat alueet keräävät kuhaa. Jos alueen laki on sopivalla syvyydellä, kuhat voivat parkkeerata siihen. Usein kuhat ovat loivissa penkoissa. Jyrkempien penkkojen kohdalla kalat tavoittaa helpommin alueelta, jossa penkka kääntyy loivemmaksi tai tasaiseksi alueeksi.
Kesähelteiden väliin sattuva kylmä jakso ajaa kuhat pohjan tuntumaan tasaisille hyllyille tai hyvin loiville penkoille.
Heittokalastajalle tällainen kylmä jakso tarjoaa hyvän ikkunan. Uistelijalle haastekerroin hieman kasvaa, koska kuhien aktiivisuus on hieman pienempi ja vieheet pitäisi saada kalojen tuntumaan. Karttaselaimesta voi jo ennen reissua etsiä sopivia syvänteen reunoja. Loivien reunojen lisäksi alueelta oikealta syvyydeltä löytyvät tasaiset hyllyt ovat kokeilemisen arvoisia. Näitäkin voi etsiä jo etukäteen kotona.
Vesien viileneminen ajaa kuhia pohjaan
Kesän jälkeen tulee väistämättä syksy. Viilenevien öiden myötä kuhat siirtyvät välivedestä lähemmäs pohjaa. Myös pikkukalat alkavat siirtyä matalammasta vedestä syvemmälle. Merellä virtaavat salmet ja jokisuut alkavat kerätä yhä isompia parvia särkikaloja ja niiden perässä uivia kuhia.
Jyrkät penkat eivät ole kuhien mieleen, mutta loivat, syvänteiden reunoilla olevat penkat ja niillä olevat tasaiset hyllyt ovat kuhaparvien lymypaikkoja. Hieman matalammissa vesissä järven syvänteet keräävät niin täkykalat kuin petokalatkin. Jigaajalle nämä paikat ovat helposti kalastettavissa. Uistelijalle haastetta tuo se, että uistin on tarjoiltava kohtuullisen hitaasti aivan kuhan nenän eteen. Karttaselaimesta sopivien alueiden etsintä sen sijaan ei ole haastavaa niistä järvistä, joista syvyyskäyrät ovat olemassa.
Karttaselaimesta lisäapuja kalareissulle
Uusien kalapaikkojen etsinnässä ilmakuvasta selviävä veden värikin voi antaa jo etukäteen hyviä vinkkejä niin kalapaikoista kuin vieheiden väreistä.
Ilmakuvat kuuluvat vakiotyökaluihini uusia kalapaikkoja etsittäessä. Usein ilmakuva antaa vinkkejä uuden vesistön väristäkin. Tämä puolestaan auttaa pohtimaan, minkä sävyisiä vieheitä olisi syytä valita matkaan ja minkä syvyisiä alueita kannattaisi ensimmäiseksi lähteä kokeilemaan.
Merialueella kapeat, syvemmät salmipaikat ja jokisuut ovat lähes pomminvarmoja paikkoja tavoitella kuhaa syksyisin. Uusien paikkojen etsintä Karttaselaimesta onnistuu helposti, kun Plus-versiossa on käytössä merikartat. Virtaavia salmia voi etsiä kartalta nimenkin perusteella. Vuolle-nimi antaa viitteitä kuhalle otollisesta paikasta, jos laji vain kuuluu kalastoon.
Kalapisteiden lisääminen Karttaselaimeen helpottaa tulevilla reissuilla kalojen etsintää.
Alueita, joilta tapaa kuhia, on hyvä merkitä ylös. Näin saat sekä kalapäiväkirjan että tehokkaan apuvälineen tuleville reissuille. Karttaselaimen Plus-versiossa onnistuu paikkojen tallentaminen omalle tilille.
Monista kalapaikkoja
Kun saat uistelemalla tai heittelemällä kuhia saaliiksi, mieti aina, miksi kalat olivat juuri siinä kohdassa vesistöä. Usein asia liittyy tuuleen, sopivaan syvyyteen, lämpötilaan, pohjan muotoon tai virtauksiin. Etsi kartalta samantyyppisiä alueita ja lähde seuraavaksi kokeilemaan niitä. Jos onnistut hoksaamaan kaloja ohjaavan tekijän, voit saada helposti lisää saalista. Yhtenä päivänä merkitsevin tekijä voi olla tuulen suunta, seuraavana taas tietty syvyys.
Karttaselaimessa on mahdollisuus tallentaa pisteitä muistiin. Tämä on suositeltava tapa kalastuksen yhteydessä. Kun saat kuhia, tallenna paikka muistiin. Suurella todennäköisyydellä vastaavissa olosuhteissa tavoitat kuhia myöhemminkin samalta alueelta.
