Vieras kala siiman päässä – miten toimia?
Tunnista haitalliset vieraslajit ja poista ne vesistöistä
Toimittaja: Niko Satto
Aina satunnaisesti siiman päähän osuu harvinaisempi saalis. Tällöin kalatietoudesta on hyötyä. Kotimaisia kalalajeja on yli 70, mutta sen lisäksi vesistöihimme on päätynyt vieraslajeiksi luokiteltuja kaloja. Osa näistä on luvalla istutettuja ja osa on tullut laivojen painolastivesien mukana. Pahinta on, että joitain kaloja, vieläpä haitalliseksi luokiteltuja vieraslajeja, levitetään tahallaan vesistöihin. Mitkä ovat kotimaan yleisimmät vieraslajit, miten tunnistaa ne ja mitä niille pitäisi tehdä?
Aurinkoahven
Mikä on vieraslaji?
Vieraslaji on eläin-, kasvi- ja sienilaji, joka on siirtynyt luontaisilta esiintymisalueiltaan uusille alueille ihmistoiminnan seurauksena. Vieraslajit sopeutuvat uuteen elinympäristöönsä yleisesti huonosti, mutta joskus ne pärjäävät liian hyvin aiheuttaen haittaa alkuperäiselle luonnolle. Tällöin puhutaan haitallisista vieraslajeista.
Suomen Ympäristökeskus (Syke) mainitsee vieraslajien ohella tulokaslajit, jotka leviävät omin avuin tai joiden leviämiseen ihmisellä on korkeintaan välillinen vaikutus esimerkiksi ilmastonmuutoksen kautta.
Vieraslajit ovat siis meidän luonnollemme tuntemattomia lajeja ja kategorisoidaan joko vieraslajeiksi tai haitallisiksi vieraslajeiksi. Jokin ei-haitalliseksi luokiteltu vieraslajikin voi muuttaa pysyvästi paikallista ekosysteemiä. Muun muassa puronieriä tai kirjolohi voivat heikentää joen alkuperäistä taimenkantaa eikä niitä sen vuoksi pidä levittää tai istuttaa ilman asianmukaisia lupia.
Mitä haittaa vieraslajeista?
Suurin todennäköisyys saada vieraslaji siiman päähän on onkimalla.
Vieraslajit voivat risteytyä alkuperäisten lajien kanssa ja näin pilata alkuperäisen geeniperimän. Ne voivat myös valloittaa alkuperäisiltä kaloilta elintilaa, kilpailla samasta ravinnosta, reviiristä tai kutupaikoista. Lisäksi ne voivat levittää tauteja ja loisia, jotka tappavat alkuperäislajeja. Jotkut vieraslajit saalistavat alkuperäisiä lajeja niin tehokkaasti, että alkuperäislaji vaarantuu.
Millainen vieraslaji, sellainen toimintaohje
Osa vieraslajeista, kuten karppi ja kirjolohi ovat tietoisesti istutettuja, eikä niiden saaminen vaadi mitään erityistoimenpiteitä. Monissa erityislupakohteissa on jopa kokonaan kielletty ottamasta näitä lajeja ylös tai niille on päivä- tai lupakohtainen saaliskiintiö ja nämä kalapaikat usein vaativat erityisluvan kalastonhoitomaksun lisäksi jopa kalastamiseen.
Haitallisten vieraslajien osalta tilanne on eri. EU:ssa ja kotimaassa haitallisiksi listattujen vieraslajien kanssa on toimittava seuraavasti.
Niitä EI SAA:
- päästää ympäristöön,
- tuoda maahan,
- pitää hallussa,
- kasvattaa,
- kuljettaa,
- välittää,
- saattaa markkinoille,
- myydä tai muuten luovuttaa.
Lisäksi huomaa, että VAIKKA jostain ulkomaisesta kalalajista ei olisi kalastollemme haittaa eikä sitä ole kirjattu haitalliseksi vieraslajiksi, sitä ei silti saa päästä luontoon (vieraslajilaki 3 §). Toisin sanoen akvaariokalaa ei saa viedä läheiseen uimalampeen riippumatta siitä, onko se haitallisten vieraslajien listalla vai ei.
Tunnista vieraslaji
Kirjolohi on yleisin ja halutuin vieraslajimme siiman päässä.
Alla on kuvattu yleisimmät Suomessa tavattavat vieraslajit. Opettele tunnistamaan ne. Kaikkia kalalajeja koskeva hyvä muistutus on, että väri on pääsääntöisesti huono tuntomerkki, sillä se vaihtelee vesistö- ja yksilökohtaisesti, eikä sellaisenaan yleensä sovellu kovinkaan hyvin tunnistamisperusteeksi.
Kotimaisiin kalalajeihin voit tutustua Kala-osiossa ja näiden videoiden kautta. Kirjolohen osalta tunnusmerkit voit opetella tästä.
Miten toimia haitallisen vieraslajin kanssa?
Mikäli saat koukkuusi EU:n haitallisten vieraslajien listalla olevan kalan tai Luonnonvarakeskuksen ohjeen mukaan seuraavan kalan:
- aurinkoahven
- rohmutokko
- mustatäplätokko
- tai kyttyrälohi
…toimi seuraavasti:
- tunnista kala varmasti
- väännä kalan niskat nurin tai lopeta kala papittamalla ja verestämällä
- hyödynnä ruuaksi tai laita kala biojätteeseen
- tee ilmoitus kalasta tästä
Jos epäilet, että kala on jokin uusi vieraslaji, ilmoita kalasta Luonnonvarakeskukselle tästä. Voit halutessasi jopa pakastaa kalan ja toimittaa sen myöhemmin tutkittavaksi.
Klikkaa vieraslajia, johon haluat tutustua +-merkistä aukeaa tietoa lajista.
Ensimmäinen havainto turkulaisesta lammesta 2014.
Aurinkoahven eli Pumpkinseed on alun perin Pohjois-Amerikassa elävä ahvenkala, jota on istutettu Eurooppaan ja Afrikkaan.
Aurinkoahven on pieni ja värikäs kala, josta tulee helposti mieleen akvaariokala. Aurinkoahvenen pääväri on sinertävä ja vatsa on keltainen. Päässä on turkoosinsinisiä raitoja ja kiduskannen terävässä reunassa on musta piste. Etummainen selkäevä on ahvenmaisen terävä.
Aurinkoahvenia on levitetty pääasiassa varsinaissuomalaisiin sorakuoppiin, jollaisesta sen voi saada saaliiksi mato-ongella. Yleensä kalat uiskentelevat lähellä rantaa.
Haitat: joidenkin kalalajien, rapujen, eläinplanktonin ja muiden selkärangattomien on havaittu vähentyneen aurinkoahvenpaikoista. Myös vedenlaatu saattaa samentua, mikä voi aiheuttaa haittaa kasveille.
Toimintaohje: Poista vesistöstä
Ensimmäinen havainto turkulaisesta lammesta 2022.
Rohmutokko on meikäläisiä tokkoja pienipäisempi, melko suurisuinen ja vankkarakenteinen kala. Rohmutokon kyljet ovat ruskehtavat tai tummanharmaat, ja niissä vähän muuta kalaa tummempia laikkuja. Pään sivuilla on kaksi tummaa juovaa. Rintaevät ovat suhteellisen suuret.
Rohmutokko on Suomessa tavatuista tokoista ainoa varsinainen makeanvedenlaji ja sen voi saada saaliiksi lammikoista. Tiedossa olevat rohmutokkoesiintymät on pyritty ja ilmeisesti onnistuttu hävittämään.
Haitat: lisääntyy nopeasti ja huomattavan tehokas saalistaja, mikä voi vähentää useita vesistön alkuperäisiä eläinlajeja.
Toimintaohje: Poista vesistöstä.
Kuva: Panu Orell, Luonnonvarakeskus
Ensihavainto 1970-luvulla Näätämöjoesta.
Kyttyrälohi on lohikalojen heimoon kuuluva vaelluskala, jonka alkuperäinen esiintymisalue sijoittuu Tyynenmeren pohjoisosiin. Nimensä se on saanut koiraalle kutuaikana selkään kasvavasta isosta kyttyrästä.
Kyttyrälohen leviämisen takana ovat venäläiset, jotka istuttivat lajia 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Itämereen sekä Vienanmeren ja Muurmannin rannikon alueelle. Tällä tavoin syntyi vahvoja luonnossa lisääntyviä parittomien vuosien kantoja erityisesti Vienanmereen laskeviin jokiin. Vähitellen laji on lähtenyt leviämään länteen, muun muassa Tenoon ja Näätämöön. Kyttyrälohimäärien voimakas kasvu alkoi vuonna 2017 ja kiihtyi uudestaan vuonna 2021. Tenoon kyttyrälohia nousi vuonna 2023 monikymmenkertainen määrä kotoperäiseen loheen (Salmo salar) verrattuna. Vuonna 2025 on odotettavissa massiivinen kutunousu kytyrälohilta. Pelkona on myös, että näitä löytyy jatkossa myös Itämerestä.
Haitat: kyttyrälohen haittavaikutuksia Suomen luonnolle ei varmuudella tunneta. Ne saattavat vaikuttaa haitallisesti lohen ja taimenen kantoihin kilpailun ja/tai kalatautien leviämisen kautta. Lisäksi jokeen kuolevat kyttyrälohet kuormittavat ekosysteemiä.
Toimintaohje: Poista vesistöstä, syö ellei se ei ole alkanut mädäntyä. Ilmoita 2 viikon aikana Omakala-sovellukseen.
Katso Kalastajan TV, jossa erikoistutkija Jaakko Erkinaro kertoo kyttyrälohen valtauksesta.
Mustatäplätokon tunnistaa mustasta täplästä selkäevässä
Ensihavainto Saaristomereltä 2005.
Mustatäplätokko on Suomen merialueelle painoslastivesien mukana tullut kala, joka elinympäristön veden värin seurauksena voi olla vaalean harmahtava tai ruskehtava ja laikullinen. Se on suurieväinen ja suhteellisen isopäinen pohjakala. Pienen mustatäplätokon voi sekoittaa hietatokkoon tai mustatokkoon. Mustatäplätokko ei kuitenkaan ole yhtä virtaviivainen, vaan se on pulleampi ja tylppäkuonoisempi.
Mustatäplätokon paras tuntomerkki on etummaisen selkäevän takaosassa oleva musta täplä, jossa voi olla valkea reunus. Toisinaan täplä kuitenkin puuttuu, mikä vaikeuttaa tunnistamista. Jos täplä puuttuu, mustatokosta ”MTT:n” erottaa selkäevän avulla: mustatokon takimmainen selkäevä on pidempi kuin selkäevän ja pyrstöevän väli. Yli 10-senttiset yksilöt ovat lähes aina mustatäplätokkoja, sillä mustatokon Suomen ennätys on 11,7 cm ja hietatokon vain 7,9 cm.
Mustatäplätokkoja saadaan yleensä ongella merialueelta. Niitä voi saada monenlaisista rantatyypeistä, yleisimmin läheltä pohjaa.
Haitat: saattaa vallata kotoperäisten lajien, kuten mustatokon, kivisimpun ja kivinilkan ravinnon lisäksi suoja- ja lisääntymispaikkoja. Voi ehkä haitata mm. silakan ja muikun verkkokalastusta sekä syödä toisten kalojen mätiä ja pienpoikasia.
Toimintaohje: Poista vesistöstä.
Tuotu Suomeen 1890-luvulla ja uudelleen 1965.
Puronieriä on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva lohikala. Laji tuotiin Eurooppaan vuonna 1869 ja Suomeenkin ensimmäisen kerran jo 1890-luvulla. Laji kestää suhteellisen hapanta vettä (pH-arvo 4,1–4,5), joten se pärjää paikoissa, joissa muut lohikalat eivät pysty elämään.
Puronieriä on kaunis ja kirjava kala. Alkuperäislajistamme nieriästä ja niin ikään Pohjois-Amerikasta tuodusta harmaanieriästä kalan erottaa lähinnä värin ja kuvioinnin avulla.
Harmaanieriällä ei ole punaisia pilkkuja eikä punaista vatsaa kuten puronieriällä. Selässä, selkäevässä ja pyrstöevässä puronieriällä on mosaiikkimainen kuvio. Harmaanieriän pyrstö- ja selkäevä ovat pilkullisia, kun taas nieriällä ei ole kumpaakaan, pilkkuja eikä mosaiikkia.
Puronieriää on eri puolilla Suomea erilaisissa vesistöissä. Sen voi löytää pirkanmaalaisesta pikkujoesta, varsinaissuomalaisesta lammesta tai vaikkapa Kairijoen vesistöstä Lapin Savukoskelta.
Haitat: vie elintilaa taimenelta ja mahdollisesti muiltakin vesistön alkuperäisiltä lohikaloilta.
Toimintaohje: Poista vesistöstä ja syö.
Ensihavainto Helsingin Vanhankaupunginlahdelta 2005.
Hopearuutana on nimensä mukaisesti hopeansävyinen kala, joka on ruumiinrakenteeltaan suhteellisen korkea. Sen sotkee todennäköisimmin ruutanaan, ja lajitunnistuksen varmistaminen vaatiikin kalojen avaamisen. Vatsakalvo eli kalvo, joka on vatsaontelon ja kalan lihan välissä, on ruutanalla vaalea ja hopearuutanalla tumma.
Toisin kuin Suomen alkuperäisillä särkikalalajeilla, ruutanoilla ja karpeilla on pitkä, kalan puolivälistä lähes pyrstöön ulottuva selkäevä. Ruutanoilta kuitenkin puuttuvat karpeille ominaiset viiksisäikeet molemmista suupielistä.
Hopearuutanan voi saada saaliiksi niin merenlahdista kuin monista lammikoista, joihin niitä on viety.
Haitat: tonkii pohjaa ja aiheuttaa siten vesien samentumista ja rehevöitymistä. Näyttäisi myös syrjäyttävän kotoperäisen ruutanan, jos niitä on samassa lammikossa.
Toimintaohje: Poista vesistöstä
Piikkimonni
Istutettu Suomeen jo 1920-luvulla.
Piikkimonni on alun perin pohjoisamerikkalainen kalalaji, jota istutettiin eteläiseen Suomeen jo 1920-luvulla. Piikkimonni on paikoitellen edelleen melko runsaslukuinen muutamissa pikkujärvissä.
Piikkimonni on veikeän näköinen kala, joka on helppo tunnistaa pitkistä viiksisäikeistä. Pisimmät viiksisäikeet lähtevät suupielistä alaspäin. Lisäksi sillä on neljä lyhyempää säiettä alaleuan alla ja kaksi kuonon päällä. Piikkimonnin väri vaalenee hyvin tummasta selästä kellanruskean kyljen kautta valkoiseen vatsaan. Piikkimonnin Suomen ennätys on 530 grammaa, joten suurimmillaankin se on aika pieni kala.
Piikkimonni on erittäin sitkeä laji, minkä vuoksi sitä on istutettu vähähappisiin ja likaantuneisiin vesiin. Tavallisimmin se saadaan saaliiksi pienestä lammikosta pohjaongella tai tavallisella koho-ongella syötin ollessa pohjan tuntumassa.
Haitat: ei tiedetä olevan merkittävää haittaa, mutta kestää heikkoja olosuhteita ja saa siten etua lajien välisessä kilpailussa.
Kuva: Maretarium
Putkisieraintokot ovat pohjaväriltään ruskean kellertäviä ja niiden kyljissä on epäsäännöllinen tumma raidoitus. Muista Suomessa tavatuista tokoista ne voi erottaa sieraimista, jotka ulottuvat suun yli. Putkisieraintokkoihin kuuluvien tokkolajien – joita Suomessa on toistaiseksi havaittu kaksi – varma erottaminen toisistaan vaatii dna-menetelmää.
Putkisieraintokon voi saada saaliiksi kevyellä ongella lähinnä Helsingin seudulta.
Putkisieraintokot ovat pohjaväriltään ruskean kellertäviä ja niiden kyljissä on epäsäännöllinen tumma raidoitus. Muista Suomessa tavatuista tokoista ne voi erottaa sieraimista, jotka ulottuvat suun yli. Putkisieraintokkoihin kuuluvien tokkolajien – joita Suomessa on toistaiseksi havaittu kaksi – varma erottaminen toisistaan vaatii dna-menetelmää.
Putkisieraintokon voi saada saaliiksi kevyellä ongella lähinnä Helsingin seudulta.
Kriminsieraintokko, aiemmin putkisieraintokko (Proterohinus marmoratus)
Ensihavainto Helsingistä 2022.
Putkisieraintokko on kotoisin Etelä-Venäjän ja Turkin väliseltä alueelta, Mustanmeren ja Asovanmeren murtovesialueilta. Suomen ensimmäinen putkisieraintokko pyydystettiin Helsingin Kalamaratonissa keväällä 2022.
Idänsieraintokko (Proterohinus semipellucidus)
Ensihavainto Virolahdelta 2022.
Toinen putkisieraintokkoihin kuuluva laji tavattiin Suomesta ensimmäisen kerran niin ikään 2022. Se ei kuitenkaan osunut vapaa-ajankalastajan onkeen vaan löytyi Luonnonvarakeskuksen kenttätöissä. Idänsieraintokko on kotoisin samoilta seuduilta kuin putkisieraintokkokin.
Haitat: lajista ei tiedetä ainakaan vielä olevan juuri muuta haittoja kuin lajien välisen kilpailun lisääntyminen.
Toimintaohje: Poista vesistöstä.
Istutettu Suomeen jo 1950-luvulla.
Karppi on suurikokoiseksi kasvava makean veden särkikala, jota on istutettu Suomeen ensimmäisen kerran 1950-luvulla ja aktiivisemmin 1960-luvulta alkaen aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Enää karppeja ei istuteta, eikä se ole myöskään menestynyt meillä ilman istutuksia. Vieraslaji.fi:n mukaan joistain Etelä-Suomen lammikoista on kuitenkin tehty havaintoja poikasten selviämisestä.
Karpin tunnistaa helposti, sillä sen vartalo on korkea ja paksuhko, väritykseltään se on kullankeltainen tai ruskehtava. Karpin yläleuan sivuilla on kaksi paria viiksisäikeitä. Sen selkäevä on pitkä ja kärjestään kovera, ja evän etureunan kova ruoto on sahalaitainen. Myös peräevän etureunan ruoto on sahalaitainen. Pyrstön lovi on varsin syvä.
Euroopassa viljeltyjen karppikantojen kaloilla on vajavainen suomupeite tai suomut puuttuvat jopa kokonaan. Suomutyyppien perusteella on kyse suomu-, peili- ja nahkakarpeista. Karppi tulee meillä sukukypsäksi neljä- tai viisivuotiaana ja noin 1,5–2 kg painoisena, koiras hieman naarasta pienempänä. Karppi voi elää lopa 30 vuotta ja kasvaa metrin pituiseksi ja yli 20 kg painoiseksi. Lue Suomen vanhimmasta karpista.
Karppi on haluttu vapaa-ajankalastajien taistelukumppani, jonka pyynti vaatii yleensä syvää perehtymistä sen elintapoihin, -paikkoihin ja syötteihin – ja myös kärsivällisyyttä. Karpin voi kuitenkin saada saaliiksi tavallisella ongellakin tietyistä istutuslammikoista.
Haitat: Karpista ei tiedetä juurikaan olevan haittaa vesistölle tai muille lajeille.
Toimintaohje: Vapauta, varsinkin, jos et tiedä, onko kalan eräksi ottaminen sallittua.
Myös täplärapu on EU:n haitallisten vieraslajien listalla. Tiesithän, että sitä ei saa istuttaa enää minnekään.
Suomessa 26 vieraskalalajia
Rohmutokko
Vieraskalalajeja maastamme on tavattu Luonnonvarakeskuksen (Luke) sivuilla olevan artikkelin mukaan 26. Kattavaa luetteloa vieraslajeista ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Esimerkiksi vieraslajit.fi-sivuston Kalat ja ravut -alakohdasta löytyy 22 kalalajia, joista kaikkia ei edes ole tavattu Suomesta.
Vastaavasti Luken sivuston ”Suomessa esiintyvät kalalajit” -luettelossa on vain 49 kalalajia, vaikka aktiivisimmat lajikalastajat ovat saaneet Suomesta hyvän matkaa yli 50 lajia ja kaikkiaan säännöllisesti tavattavia lajeja on yli 70. Luettelosta puuttuu koko joukko tavanomaisia kotimaisia lajeja, kuten kolmipiikki, sorva ja törö. Sen sijaan luettelosta kyllä löytyvät nokkasärki ja katkerokala, joista on tiettävästi olemassa vain Luken eläköityneen tutkijan, Lauri Urhon, tekemät yksittäiset havainnot.
On siis epäselvää, mitkä kaikki lajit lasketaan noihin 26 Suomessa tavattuun vieraslajiin. Kuuluuko niihin esimerkiksi kerran tavattu harhailija, sarda, tai Neuvostoliiton 1970-luvulla Itämereen istuttama hopealohi, jollaisia saatiin vielä 1980-luvulla Suomen vesiltäkin.
Vaikka kattavaa luetteloa kaikista Suomessa tavatuista vieraskalalajeista ei tunnu löytyvän, yleisimmin saaliiksi saatavat lajit löytyvät vieraslajit.fi-sivustolta.
Muut EU:n haitallisiksi luokittelemat vieraskalalajit
Tässä vielä lista muista EU:n haitallisiksi luokittelemista vieraslajeista, joita ei vielä ole tavattu eikä toivottavasti koskaan tavata Suomessa.
Amerikanbassi (Morone americana)
Idänkäärmeenpää (Channa argus)
Juovakorallimonni (Plotosus lineatus)
Marmorimoskiittokala (Gambusia holbrooki)
Moskiittokala (Gambusia affinis)
Mustapiikkimonni (Ameiurus melas)
Saharasbora (Pseudorasbora parva)
Siniraitakilli (Fundulus heteroclitus)
EU:n virallinen haitallisten vieraslajien luettelo löytyy Unionin kotisivuilta
Helpommin tutkittava versio löytyy englanninkielisestä Wikipediasta ja on ainakin helmikuussa 2025 kalojen osalta ajan tasalla.
Leviämiselle järkeviä ja järjettömiä syitä
Vieraskalalajien leviämiselle voi olla monenlaisia taustasyitä. Esimerkiksi kirjolohi, kyttyrälohi ja karppi ovat vieraslajeja, joita on varta vasten istutettu ravinto- ja virkistysmielessä. Samoin muun muassa täplärapua. Toisaalta mustatäplätokko on levinnyt tänne tahattomasti laivojen painolastivesien mukana – kuitenkin siis ihmisen toiminnan seurauksena – ja aurinkoahventa puolestaan on viety lammikoihin ilmeisen tahallaan, mutta ilman todellisia ravinto- tai virkistystarkoituksia.
Myös Ruotsissa opastetaan vieraslajien osalta mm. kalastusmessuilla.
Vieraskalalajeista eniten havaintoja ilmoitetaan mustatäplätokosta, joita sattuu vapaa-ajankalastajien onkiin ja pilkkeihin tämän tästä. Seuraavaksi eniten ilmoituksia tehdään hopearuutanasta ja sitten aurinkoahvenesta. Puronieriästä ja kirjolohestakin tehdään ilmoituksia, vaikka esimerkiksi kirjolohen kohdalla havainnon ilmoittaminen on pääosin aika merkityksetöntä – tehdäänhän istutuksia jatkuvasti.
Lue näkökulma: Kuka levittää vieraslajeja Suomessa ja miksi tästä.
