Ankerias

Ankerias – Anguilla anguilla, eel (englanti), ål (ruotsi)

Toimittaja Jari Rannisto

Käärmemäinen ankerias on ankeriaiden heimoon kuuluva kalalaji. Ankeriaiden määrä Europan rannikolla on romahtanut noin yhteen prosenttiin 1980-lukua edeltävään tasoon verrattuna. Ankerias onkin luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi ja sen kalastus on erittäin rajattua. Harvinaisuudesta johtuen kala on enemmänkin sattumasaalis yleensä kuin tavoitekala. Tämän takia kalastajan onkin syytä tunnistaa kala ja tietää miten kalan kanssa toimia, jos ankerias päätyy katiskaan tai täkyongen päähän.

Ankerias on ankeriaiden heimoon kuuluva kalalaji. Sen ulkomuoto on käärmemäinen. Ankerias on vaelluskala, joka viettää suurimman osan elämästään makeassa vedessä. Ankerias kutee Sargassomerellä. Mätimunat jäävät Golfvirran kuljetettaviksi. Golfvirran mukana liikkuvat mätimunat kehittyvät läpikuultaviksi Leptocephalus-toukiksi. Euroopan rannikkoa lähestyessään toukat muuttuvat lasiankeriaiksi. Lasiankerias on muodoltaan ankeriaan muotoinen. Kuten nimestä voidaan päätellä ne ovat edelleen läpikuultavia. Aikaa matkaan kuluu noin 3 vuotta. Suomen jokiin nousevilta ankeriailta kestää vielä 3-6 vuotta pidempään ennen kuin ne saavuttavat makean veden.

Ankeriaiden määrät Europan rannikolla ovat romahtaneet. On arvioitu, että määrät olisivat pudonneet yhteen prosenttiin 1980-lukua edeltävään tasoon verrattuna. Ankerias onkin luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi ja sen kalastusta on rajoitettu voimakkaasti. Vähenemisen syitä ei tiedetä tarkasti, mutta syiksi on epäilty tauteja, saastumista, ylikalastusta, virtavesien rakentamista, ilmaston lämpenemistä ja merivirtojen muuttumista. Lasiankeriaita on aiemmin kalastettu voimakkaasti Englannin ja Ranskan rannikoilla.

Ankeriaiden heimoon kuuluu useita lajeja. Euroopassa elävän lajin levinneisyys kattaa lähes koko Euroopan ja Afrikan puolella Marokon. Pohjois-Amerikassa elää amerikanankerias (Anguilla rostrata), jota pidettiin aiemmin saman lajin ero populaationa. Myös amerikanankeriaan kannat ovat romahtaneet ja laji on suojelutoimien kohteena.

Ankerias on sitkeähenkinen kala. Sen kerrotaan jopa ylittävän kosteita maakannaksia lähtiessään kutuvaellukselle. Ankerias voi olla myös syömättä jopa vuosia.

Tuntomerkit

Ankeriaan ruumis on käärmemäinen. Kalalla on rintaevät. Selkäevä jatkuu yhtenäisenä pyrstön kautta vatsapuolelle loppuen jonkin verran selkäevän alkupisteen takapuolelle. Ruumis on etuosastaan keskivaiheille poikkileikkaukseltaan pyöreä. Pyrtöosa taas voimakkaasti litistynyt. Kidukset ovat pienehköt. Ankeriaan väritys vaihtelee elinkierron mukaan. Makeassa vedessä kasvuvaiheessa oleva ankerias on vihreäselkäinen ja kyljen väri on kellertävä.

Kasvuvaiheessa olevista ankeriaista käytetään joskus nimitystä kelta-ankerias. Valmistautuessaan kutuvaellukselle ankeriaiden väri muuttuu. Niiden selkä tummuu ja kyljen väri muuttuu hopeanhohtoiseksi ja niitä kutsutaan hopea-ankeriaiksi. Kutuun valmistautuvalla ankeriaalla myös silmät laajenevat sameaksi ja isoksi.

Lisääntyminen ja kasvu

Ankeriaan tiedetään lisääntyvän Sargassomerellä. Kudun oletetaan tapahtuvan 100–200 metrin syvyydessä. Joissakin lähteissä syvyydeksi on arvioitu jopa 500–600 metriä. Kudun jälkeen ankeriaat kuolevat. Niiden ruuansulatuselimet surkastuvat jo kutuvaellukselle lähdettäessä.

Ensimmäiset kolme vuotta ankeriaat viettävät merivirtojen kuljetettavina ja päätyvät lopulta Euroopan ja Pohjois-Afrikan länsirannikolle. Sieltä ne vaeltavat jokien kautta makeaan veteen kasvamaan ja valmistautumaan kutuvaellukseen.

Ankeriaan kasvuun liittyy mielenkiintoinen ilmiö. Sen sukupuoli määräytyy vasta kalan saavutettua 20–30 cm koon. Sukupuoleen vaikuttavat perintötekijät, ravintotilanne ja kannan tiheys. Paremmin ravintoa saaneet kehittyvät naaraiksi. Niukempi ravinto tai tiheä kanta lisäävät uroksiksi kehittyvien määrää.

Ankerias saavuttaa sukukypsyyden 6–20 vuotiaana ja noin 45–65 sentin mittaisina. 60 cm mittainen ankerias on tyypillisesti reilun puolen kilon painoinen. Urokset tulevat sukukypsiksi naaraita nuorempina. Yleensä urokset viihtyvät kasvualueilla 6–9 vuotta ja naaraat 8–12 vuotta.

Ankeriaasta esiintyy kahta tyyppiä. Nämä ovat leveä- ja suippukuonoinen tyyppi. Leveäkuonoiset suosivat ravinnossaan kaloja. Suippokuonoiset puolestaan hyönteistoukkia ja matoja. Ankeriaat syövät mielellään myös rapuja. Ankeriaat etsivät ravintoa yleensä pohjan läheltä pimeässä tai hämärässä. Pohjan suojapaikat ovat ankeriaan viihtymiselle tärkeitä. Veden värillä ja näkösyvyydellä ei sen sijaan näyttäisi olevan merkitystä.

Ranskan ja Britannian rannikolla merivirtojen kuljettamat pienet lasiankeriaat ovat olleet aiemmin voimakkaan pyynnin kohteena. Suomessa ankeriaskannat ovat nykyisin lähes kokonaan istutusten varassa. Istutuksia on kritisoitu, koska ne perustuvat lasiankeriaiden pyyntiin juuri edellä mainitulta alueelta vähentäen uhanalaisten ankeriaiden määrää muualla.

Sustainable Eel Group on Euroopan laajuinen järjestö, joka pyrkii toiminnallaan saamaan ankeriaskannat kasvuun. Järjestön toimesta ankeriaita on istutettu myös Suomeen, koska ankeriaat pärjäävät hyvin Suomen vesissä. Peräti 70% kaloista kasvaa Suomessa vaellusvaiheeseen asti. Muualla Euroopassa osuus on vain muutamia prosentteja. Vaellusreitille osuvat voimaloiden turbiinit ovat kuitenkin kohtalokkaita kudulle pyrkiville ankeriaille ja Suomessa on yhä paljon vaellusesteitä.

Ankeriaat saattavat elää hyvinkin vanhoiksi. Vankeudessa eläneiden ankeriaiden tiedetään saavuttaneen useamman kymmenen vuoden iän. Luonnossa 15–20 vuotta on tavallinen ikä. Sopivissa oloissa ankerias kasvaa melkoisiin mittoihin.  Brittien vapaennätys vuodelta 2024 on 5 075 g. Saksan suurin vapavälinein pyydetty yksilö on painanut 6 040 g (v. 1991). Nykyään saksalaiset ankeriaat rekisteröidään pituuden mukaan ja vuodelta 2023 on peräisin 127 cm yksilö. Ruotsin 3,725 kg painanut ennätysankerias puolestaan oli 108 cm pitkä. Virallinen Suomen ennätysankerias on rysällä vuonna 2009 Katumajärvestä pyydetty 4,666 kg painanut yksilö.

Alamitat ja pyyntirajoitukset

Ankeriaalla ei ole lakisääteistä alamittaa. Sen sijaan ankeriaan kohdalla on voimassa ajallisia rauhoituksia. Lain mukaan ankerias on rauhoitettu koko vuoden merialueella vapaa-ajankalastuksessa ja sisävesillä ankeriasta saa kalastaa vain heinäkuuussa. Elokuusta kesäkuuhun ankerias on täysin rauhoitettu kaikelta kalastukselta koko Suomessa. Kaupalliset kalastajat saavat pyytää ankeriasta heinäkuussa niin sisävesillä kuin merialueilla. Joillekin vesialueille on kuitenkin ELY-keskuksen toimesta myönnetty poikkeavia pyyntiaikoja. Esimerkiksi Pirkkalan kalatalousalueella vuosina 2023-2025 ankeriaan sallittu pyyntiaika on 1.5.-30.9.

Ankerias kuuluu ilmoitusvelvollisuuden pariin ja ilmoitus on tehtävä myös vapautetuista kaloista.

Mikäli ankeriaan ottaa rauhoitusajalla, on siitä maksettava valtiolle suojeluarvo 3 510 €.

Kalastus

Ankeriasta pyydettiin aiemmin rysillä, pitkäsiimoilla ja onkimalla. Ankeriaan vapaa-ajankalastus on nykyisin hyvin vähäistä tiukentuneiden rajoitusten takia. Ankeriaan vaelluksen suurin huippu on Suomessa touko-kesäkuussa ja elo-lokakuussa. Aiemmin juuri nämä olivat myös parhaita pyyntiaikoja.

Pitkäsiimapyynnissä ja onginnassa syötteinä voi käyttää sekä pikkukaloja että matoja. Ankeriaan näkö ja kuulo eivät ole erityisen hyviä. Sen sijaan sen hajuaisti on hyvä, täten syötin laatuun on syytä panostaa.

Lue lisää ankeriaan pyynnistä.

Ankerias ruokana

Ankerias on erittäin rasvainen kala. Suosituimpia valmistusmenetelmiä ovat savustus ja paistaminen. Ankeriaasta valmistetaan myös muhennosta. Virossa ankerias on perinneherkku ja siellä sitä valmistetaan sekä hyytelönä settä marinoituna.

Tiesitkö?

Ankeriaan kutuvaellus Suomesta Sargassomerelle on yli 6 000 kilometriä pitkä. Se onkin kaloistamme pisimmälle vaeltava.

Sargassomeri sijaitsee Atlantilla lähellä Bermudan kolmiota.

Maailman vanhimmaksi mainitun ankeriaan nimeltään Åle väitetään eläneen yli 150 vuotta kaivossa Brantevikin kaupungissa. Laboratoriotutkimusten mukaan ankerias oli kuuloluiden vuosirenkaiden perusteella kuollessaan vähintään 88-vuotias.

Aristoteles oletti ankeriaiden syntyvän mutaisesta vedestä tai irtoavista ihonpalaisista.