Temu mukaan tuottajavastuujärjestelmään
Jätemaksu vasta osa kokonaisuutta
toimittaja Anssi Leppänen
Temu liittyy mukaan suomalaiseen SUP-tuottajavastuujärjestelmään. Kiinalainen jättiverkkokauppa ja Suomen SUP-tuottajayhteisö ovat solmineet asiasta sopimuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että verkkokauppajätti ottaa osaa jatkossa Suomeen myymiensä kalastusvälineiden jätehuollon kustannuksista Suomessa.

Lue alta tarkemmin mikä SUP on.

Kotimaiset käsityöyrittäjät vähenevät mitä enemmän tuotteita ostetaan ulkomaisista verkkokaupoista.
”Temun päätös tehdä yhteistyötä kanssamme ja tukea alustallaan toimivien yritysten SUP-tuottajavastuuvelvoitteiden täyttämistä Suomessa on merkittävä askel. Se auttaa varmistamaan, että myös kansainväliset toimijat täyttävät velvoitteensa samalla tavalla kuin kotimaiset yritykset”, sanoo Suomen SUP-Tuottajayhteisö Oy toimitusjohtaja Pekka Tsupari.
Myös Rapala EMC:n lakiasiain- ja kestävän kehityksen johtaja Tuomo Laine näkee Temun mukaantulon sopimukseen ehdottomasti positiivisena asiana: “On tehty paljon töitä, että Temu tulee mukaan. Ellei se olisi mukana, kotimaiset valmistajat kantaisivat vastuun.” Vastuu toisi käytännössä hintapainetta kotimaisten valmistajien tuotteisiin. Laine on ollut itse myös SUP-tuottajavastuujärjestelmän kalastusjaoston puheenjohtajana neuvottelemassa sopimusta.
Sopimus tarkoittaa konkreettisesti sitä, että Temu tekee jatkossa yhteistyötä suomalaisten viranomaisten kanssa velvoitteiden noudattamiseksi. Vastaavia sopimuksia Temulla on jo Virossa ja Tanskassa.
SUP-tuottajavastuu perustuu EU:n kertakäyttömuovidirektiiviin, joka koskee myös muovia sisältäviä kalastusvälineitä. Direktiivin tavoitteena on vähentää muovituotteiden aiheuttamaa roskaantumista ja ympäristövaikutuksia. Tuottajavastuu puolestaan tarkoittaa, että valmistajat ja maahantuojat osallistuvat tuotteidensa jätehuollon kustannuksiin. Suomen SUP-Tuottajayhteisö Oy vastaa direktiivin toimeenpanosta Suomessa kalastusvälineiden lisäksi ilmapallojen, kosteuspyyhkeiden ja tupakkatuotteiden osalta.
Järjestelmän perustuu omavalvonnalle
Tsupari kertoo, että käytännössä valvonta on omavalvontaa, joka raportoidaan SUP-organisaatiolle. Tehdyn sopimuksen mukaan Temu asioi kaikkien alustalla toimivien kauppiaiden puolesta, jotka toimittavat tavaraa Suomeen. Tarvittaessa toimintaa on mahdollisuus valvoa tarkastuksin. Tuomo Laineen mukaan viranomaisena asiassa on Lupa- ja valvontavirasto, joka voi antaa valvontamääräyksen ja viime kädessä asettaa uhkasakon.
Tuomo Laine tosin muistuttaa, että aukoton järjestelmä ei koskaan ole. Tuottajavastuujärjestelmässä on sisäänrakennettuna ongelmana on aina vapaamatkustajien mahdollisuus. Käytännössä kansainvälisistä verkkokaupoista ostettaessa paljon eettisyysvastuuta jää edelleen tilausnappia painavan asiakkaan harkintaan. SUP-sopimus on yksi osoitus asioiden hoitamisesta oikein, mutta koskee vain jätehuollon kustannuksia. Muita kansainväliseen kuluttajaverkkokauppaan liittyviä ongelmia (yksittäispakettien lähettämisen aiheuttamat ympäristöpäästöt, tuotemerkkioikeudet, kopiointi, tuoteturvallisuus, jne.) se ei ratkaise.
Videon jälkeen lisätietoa SUPista.
Miten kiinalainen kauppatapa ja valmistusperiaatteet eroavat Suomesta tai Euroopasta? Katso videolta ammattiostajan haastattelu.
SUP ja kalastus
Kertakäyttömuovi- eli SUP-direktiivillä (SUP=single-use plastic) tarkoitetaan tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämistä koskevaa direktiiviä (2019/904/EU). Vaikka yleisesti puhutaan kertakäyttömuovidirektiivistä, niin direktiivi kattaa myös muita kuin kertakäyttöisiä tuotteita. SUP-direktiivin tarkoituksena on edistää kiertotaloutta ja samalla vähentää muovijätteen päätymistä ympäristöön, erityisesti meriympäristöön ja merenrannoille.
SUP-direktiivin soveltamisala kattaa:
- tietyt kertakäyttömuovituotteet
- kaikki oxo-hajoavasta muovista valmistetut muovituotteet
- kaikki muovia sisältävät kalastusvälineet.

SUP-direktiivi velvoittaa kalastusvälineiden maahantuoja- ja valmistusyrityksiä osallistumaan tuottajayhteisöön. Tuottajayhteisöön ilmoittautuneet toimijat löydät: https://suptuottajat.fi/tietoa-meista/ Kuva: Suomen SUP-Tuottajayhteisö Oy
Mitä tuottajayhteisö tekee?
Tuotteen valmistajat ja maahantuojat velvoitetaan järjestämään käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuolto ja vastaaman siitä aiheutuvista kustannuksista eli kattaa: muovia sisältävät kalastusvälineet.
Jätelain kalastusvälineen määritelmän mukaan kalastusvälineellä tarkoitetaan esinettä tai laitteen osaa, jota käytetään kalastuksessa tai vesiviljelyssä elollisten luonnonvarojen pyyntiin tai kasvattamiseen tai joka kelluu veden pinnalla ja jolla pyritään houkuttelemaan ja pyytämään tai kasvattamaan vesien elollisia luonnonvaroja. Kalastusvälineen määritelmästä ovat suljettu pois kalastusvälineeseen kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteet.
Kalastusvälinejätteellä tarkoitetaan kalastusvälinettä tai sen osaa, joka on jätelain 5 §:ssä tarkoitettua jätettä. Kalastusvälinejätettä ovat näin ollen myös esimerkiksi kadonneet ja hylätyt kalastusvälineet.
Tuottajavastuu koskee muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajia eli valmistajia, maahantuojia ja etämyyjiä (eli verkkokauppoja).
Lue aiheesta lisää: Superhalpaa tilaisinko Temusta?








