Lisätehoa ongintaan – rakenna onkilaite itse
Toimittaja Niko Satto
Jos mato-onginnan odottaa antavan muutakin kuin hengähdystauon arjesta, kannattaa panostaa ongen herkkyyteen. Saalismäärä ja lajikirjo voivat moninkertaistua, kun rakennat onkilaitteen itse.
Useimmat meistä ovat aloittaneet onkimisharrastuksen perinteisen punavalkokohoisen onkilaitteen kanssa. Vaikka silläkin saa ainakin jonkin verran kaloja ja vaikka juuri punavalkokohon tuijotteluun yhdistyy lapsuuden kesien kiireettömyys, kalastustehot sillä eivät ole kovin hääppöiset: koukku on melko suuri eikä kohoa ole viritetty kovinkaan herkäksi.
Nykyisin kaupoista löytyy herkempiä, suipolla koholla ja pienehköllä koukulla varustettuja onkilaitteita, joiden avulla pääsee jo verrattomasti pidemmälle kuin ”Teboil-setillä”. Harrastuksen edetessä tulee kuitenkin enemmin tai myöhemmin välttämättömäksi rakentaa setit itse.
Kaikki alkaa kohosta
Ensimmäiseksi valitaan koho sen mukaan, minkä kokoisia kaloja aiotaan onkia. Jos tavoitteena on syömäkokoinen ahven tai iso lahna, koholla saa olla kantavuutta reilummin, esimerkiksi 4–6 grammaa. Jos taas tarkoitus on saada lajipisteiksi vaikkapa hietatokko tai allikkosalakka, saa kohon kantavuus olla gramman osia, 0,3–0,5 grammaa.
Erikokoisia herkkiä kohoja. Pienin sopii allikkosalakan ja hietatokon ongintaan. Suurin käy yleiskalastukseen.
Kohon kantavuudella tarkoitetaan painoa, jonka koho jaksaa kantaa. Gramman koho kantaa lähtökohtaisesti gramman, joten painotuksena käytettävä lyijyhauli, koukku ja syötti saavat painaa karvan alle tämän. Isompikin koho toimii kyllä herkäksi viritettynä pienille kaloille, mutta allikkosalakan tärppiä voi olla vaikea havaita isommasta kohosta silloinkaan. Vastaavasti pieni koho ei jaksa kantaa isolle kalalle sopivaa koukkua ja syöttiä.
Optimiherkkyydellä koho on silloin, kun pelkkä antenni (joka punavalkokohossa on se siiman lukitseva tappi) näkyy veden pinnalla, mutta itse koho on juuri pintakalvon alla. Tärppi havaitaan tällöin antennin liikkeestä. Jos kohoa ei ole painotettu tarpeeksi, kalan on vedettävä sitä suuremmalla voimalla ja varsinkin heikolla syönnillä kala hylkää syötin herkemmin. Kilpailuissa tai lajikalastustouhuissa herkkyyden merkitys voi olla ratkaiseva.
Koho kiinnitetään pienillä kumiletkuilla siimaan. Osan kohoista voi vaihtaa siimaa katkaisematta.
Toisin kuin punavalkokohoissa, herkissä kohoissa siima ei yleensä kulje kohon läpi vaan sen ulkopuolella. Joissain kohoissa on yläreunassa pieni metallilenkki, jonka läpi siima kulkee. Tämän lisäksi tarvitaan ohutta kumiletkua, jolla koho lukitaan siimaan – toisin sanoen säädetään syvyys.
Paino kohon mukaan
Kuten edellä todettiin, paino valitaan kohon kantavuuden mukaan. Valitettavasti kohojen kantavuusmerkinnät voivat olla ihan huuhaata. Todennäköisesti merkinnästä saa kuitenkin jonkinlaista suuntaa painotukselle.
Valmiita letkunpätkiä ja haulilajitelma.
Valmiista haulilajitelmista voi löytyä esimerkiksi 0,2:n ja 2,0:n gramman väliltä olevia eri kokoisia hauleja. Jos kantavuus on neljä grammaa, sopivaa painotusta lähdetään hakemaan neljän gramman tienoilta. Tarkan tuloksen saa luonnollisesti kokeilemalla, mutta jos neljän gramman koholle valitsee kolmen gramman haulin, ollaan joka tapauksessa aivan eri luokan herkkyystasolla kuin punavalkosetin kanssa.
Painoja ei kannata puristaa kiinni apinanraivolla, kolmesta syystä; liian tiukkaan puristettu paino saattaa katkaista siiman, sitä on vaikea saada irti, jos haluaa vaihtaa painotusta ja lisäksi se ei liiku. Siirtäminen voi kuitenkin joskus olla tarpeen. Paino puristetaan siis suhteellisen kevyellä kädellä kiinni ja irrotettaessa se ”leikataan” viiltokohdasta auki terävällä askarteluveitsellä tai vastaavalla.
Jos käyttää useampaa painoa, kannattaa suurin laittaa ylimmäksi, jolloin koukku liikkuu vähän kalojen nyppiessä syöttiä. Jos iso lyijypaino on aivan kiinni koukussa, herkällä tuulella olevat kalat saattavat hylätä syötin.
Ei umpparista purettua Platil Specialia siimaksi
Myös siiman valinnalla voi olla merkitystä. Jos käyttää herkkää kohoa ja pienikokoista koukkua, kovin paksulla siimalla kokonaisuus ei ehkä toimi toivotusti. Aivan pienimpiä koukkuja ei tietenkään saa edes sidottua paksuun siimaan.
Pääsiima ja tapsisiima saavat olla eri paksuutta. Yleisiimaksi käy hyvin 0,20 mm ja tapsiksi vaikkapa 0,16 mm. 0,25 mm siima kestää isot lahnat, säyneet ja vastaavat.
Tapsin kiinnittämiseen tarkoitetut lenkit ovat todella näppäriä, jos sellaisia vain löytää.
Jos kohon kantavuus on 4–6 grammaa, sopiva pääsiima voi kohdelajin mukaan olla 0,20–0,25 mm monofiilisiima. 0,3 gramman koholla sopiva siima on luokkaa 0,10–0,12 mm. 0,25 mm monofiilisiima kestää 6,4 kiloa suoraa vetoa, joten ainakin teoriassa sillä saa ylös kaikki muut onkikalat paitsi suurimmat karpit. Sadan metrin rulla laadukasta monofiilia maksaa noin 10 euroa, joten jos lajiin aikoo panostaa, mitään vanhasta kelasta purettua auringonpolttamaa monofiilia ei kannata alkaa säästellä ongintaan.
Viimeinen pätkä kannattaa tehdä hiukan ohuemmasta siimasta kuin pääsiima. Tällöin tämä ”tapsi” toimii ikään kuin sulakkeena. Jos vaikka koukku tarttuu pohjaan tai risukkoon, ohuempi tapsisiima katkeaa ennen pääsiimaa ja näin suurin osa setistä säästyy. Jos koko siima on saman paksuista, on riskinä, että siima katkeaa kohon yläpuolelta ja silloin menetetään koho, paino(t) ja koukku.
Tapsisiiman kiinnittämiseksi erinomainen ratkaisu on pikkuriikkinen metallilenkki, joka on auki toisen sivun keskeltä ja joka lukitaan kumiletkun pätkällä. Tämän avulla tapsi on helppo vaihtaa, eikä kiristy koskaan liian tiukkaan. Näitä lenkkejä on valitettavan heikosti myytävänä ja niinpä suurin osa käyttää lenkki lenkkiin -viritystä. Pääsiiman päähän tehdään tällöin lenkkisolmu ja tapsiin vastaava lenkki, jotka sitten pujotetaan yhteen.
Kaksinkertainen silmukkasolmu sopii hyvin lenkkien tekemiseen.
Koukulla keskeinen rooli
Koukku on sikäli tärkein osa onkilaitetta, että sen avulla kala ja kalastaja joko kohtaavat tai eivät kohtaa. Vanhat 60-luvun perintö-Mustadit voi heti hylätä, sillä kuten kaikki muukin, myös koukkujen taso on parantunut merkittävästi. Esimerkiksi Kamasan tekee erittäin laadukkaita ja teräviä ongenkoukkuja.
Kamasanin laadukkaita ongenkoukkuja.
Toiset suosivat lapiopäisiä koukkuja, joihin tulee tehdä omanlaisensa solmu. Helpompi vaihtoehto on silmällinen eli lenkillinen koukku, mutta kaikkein pienimpiä ei välttämättä lenkillisinä edes saa.
Lenkillisen koukun sidontaan sopii hyvin perinteinen viehesolmu eli clinch-solmu, katso ohjevideo:
Lapiopäinen koukku ja sen sidontaohje.
Ja kuten kohon ja siiman valinnassa, myös koukun kohdalla merkitystä on sillä, mitä aikoo pyytää. Pienimpiä kaloja pyydetään 26–32 koon koukuilla tai sitäkin pienemmillä. Melko hyvä yleiskoko on 10–14 ja kun lähdetään onkimaan isoja kaloja, voi hyvin valita 4–8 koon koukun. Vertailun vuoksi; punavalkosetin koukku on tyypillisesti kokoa 0–4. Ja koukun koko siis kasvaa, kun numero pienenee. Paitsi 0-kokoa suuremmat on numeroitu 1/0, 2/0 ja niin edelleen.
32-kokoinen koukku on todella pieni miehen keskisormen kynteen verrattuna.
Koukkutapseja kannattaa tehdä jonkin verran valmiiksi ja säilyttää niitä esimerkiksi pahvinpalasessa koon ja/tai siimapaksuuden mukaan. Näin pohjaan jäänyt koukku on helppo uusia kalastustilanteessa.
Katso onkimaajoukkueessakin onkineen Pekka Rintamaan vinkit:
Yksi tapa säilyttää koukkutapsit.
Osta onkipohjia, älä kierrä vavan ympärille
Vaivalla tehtyä onkilaitetta ei kannata kiertää vavan ympärille, josta se tarttuu risuihin, auton tavaratilan mattoon ja mihin milloinkin. Kunnolliseen onkipohjaan kerätty kokonaisuus pysyy paremmassa kunnossa ja se on helppo tarvittaessa vaihtaa. Joskus nimittäin tarvitaan pitkällä vavalla kevyttä kohoa. Matalien siltojen alla taas voi olla vähänlaisesti tilaa, joten kahden metrin onki on ehkä tarpeen. Kalat voivat silti olla sen verran suuria, ettei niitä keveillä kohoilla ongita.
Kun panostaa kunnollisen onkilaitteen rakentamiseen, kannattaa sen säilyttäminenkin hoitaa kunnolla.
Kunnollisen onkilaitteen rakentaminen ottaa aikaa, mutta kovin kallista se ei ole. Kallein yksittäinen osa on koho, jollaisia saa 2–3 eurolla. Toki siimarulla ja koukkurasiat maksavat kertaostoksena enemmän, mutta niistä rakentaa useita settejä.
Pelkän kohon hinnalla saa toki kaksi punavalkokohoista onkilaitetta, mutta lopputuloksessa hintaero myös näkyy….
Katso video onginnasta ja pohja-onginnasta:
