Onkijan ottipaikat
Kaupallinen yhteistyö: Karttaselain
Toimittaja: Jari Rannisto
Onkimalla moni kalastaja on saanut ensimmäiset saaliinsa. Se onkin usein tehokas tapa saada saalista. Osalle kalalajeista onkiminen on myös ainoa varteenotettava pyyntitapa vapavälinein. Onkimisen alle sopii laaja kirjo kalastustekniikoita, joille yhteistä on syötin käyttö. Tekniikasta riippumatta oikea paikka on tässäkin lajissa ensiarvoisen tärkeä. Tavanomaisia saaliskaloja ovat särkikalat ja kansalliskalamme ahven, mutta satunnaisesti saaliiksi voi saada muitakin petokaloja. Etenkin silloin, jos välineet ovat sopivat ja syötteinä käytetään kuollutta pikkukalaa tai kalanpalaa.
Kutu kerää särkikaloja
Ympäristöä nopeammin lämpenevät matalat ja suojaiset merenlahdet tarjoavat särkikaloja alkukeväästä.
Särkikalojen kutuajat osuvat keväästä alkukesään lajista riippuen. Kutuajan ympärillä pienille alueille kertyy tähän aikaan runsaasti sukukypsiä kaloja. Joet ja jokisuut ovat usein kokeilemisen arvoisia. Jos alueella on vielä kaislikkoa tai muuta kasvustoa, särkikaloja voi kertyä alueelle isommaltakin alueelta. Rehevien lahtien väliset kapeat salmet ovat särkikalojen kulkureittejä kutupaikoille. Särkikalat ovat kiitollisia ongittavia, sillä ne syövät varsin hyvin kutuaikanakin.
Useimpien särkikalojen kutuajat lomittuvat keskenään. Pikkujoesta voi saada ensin säyneitä, hieman myöhemmin särkeä. Vesien lämmettyä 12-15 °C lukemiin vuorossa on lahna ja tämän jälkeen salakka. Usein näitä lajeja voi saada jonkin aikaa ennen kutua ja vielä hetken sen jälkeenkin. Yleensä kevään vaihtuessa kesään ja tulvien asettuessa veden pinta laskee ja virtaukset hiipuvat jonkin verran, mikä vaikuttaa kalojen olinpaikkoihin.
Monet rehevämmät merenlahdet ja järvien isommat kasvustoiset lahdet ovat onkijalle oivia paikkoja kevätkalastukseen. Pelkkä vesien ympäristöä nopeampi lämpeneminen kerää näitä kaloja paikalle jo ennen varsinaista kutuaikaa.
Metsälammet kiinnostavia onkipaikkoja
Metsälammet ovat mielenkiintoisia onkipaikkoja. Osa lammista tarjoaa isoja särkiä ja pulleita ahvenia. Viereisessä samantapaisessa lammessa voi olla tarjolla pelkkiä sormenmittaisia pikkuahvenia. Pelkästään karttoja katselemalla asia ei kuitenkaan selviä, vaan paikan päällä on käytävä kokeilemassa, jos asiasta ei satu olemaan varmaa tietoa.
Onkimisen yksi hyvistä puolista viehekalastukseen verrattuna on tehokas pohjatärppien karttelu. Metsälammilla on usein veteen kaatuneita puita ja pohjassa makaavia oksia. Kelattu viehe tarttuu niihin helposti kiinni. Kohon varassa pohjan yläpuolella kelluva syötti ei tartu kovinkaan helposti pohjaan tai hakoihin. Liukukoholla ja heittovavalla kalastettaessa kalastaja yltää kauemmas, mutta kelattaessa painoon kiinni liukuva koho kuljettaa koukun pohjassa olevien esteiden yli.
Rannasta ulospäin työntyvät niemenkärjet mahdollistavat onginnan laajalla alueella ja usein ongella yltää hieman syvempään veteen.
Karttaselain tarjoaa hyvät eväät etsiä sopivia onkipaikkoja myös lammilta ja pieniltä metsäjärviltä. Suurimmasta osasta näitä vesiä ei ole olemassa syvyyskäyriä. Syvyysoloja voi kuitenkin arvioida karttamerkeistä sovelluksessa. Jyrkkä kallioranta antaa aiheen olettaa, että rantapenkka jatkuu samantapaisena jonkin matkaa pinnan allekin. Kovin jyrkkä kallioranta voi toisaalta olla mahdoton paikka päästä rantaan. Tavallisella onkivavalla jyrkkä ranta voi olla myös hankalasti kalastettava, jos vesi syvenee kovin nopeasti lähelle vavan mittaa. Rannasta ulospäin työntyvät pienetkin niemenkärjet tarjoavat kalastajalle mahdollisuudet ulottua hieman laajemmalle alueelle.
Sovellukseen voikin tallentaa kotisohvalla useampia sopiviksi katsomiaan onkipaikkoja. Itse maastossa hyväksi osoittautunut onkipaikka voi olla tallentamisen arvoinen. Rantakalastuksessa pikkujärven tai lammen ympäri kiertämällä todella hyviä onkipaikkoja on yleensä vain muutamia. Joskus löytyy vain yksi ja aina ei sitäkään. Mitä enemmän kiertää eri vesistöissä, sitä arvokkaammaksi tallennetut paikat muuttuvat. Asioilla on tapana unohtua, varsinkin pidemmässä juoksussa. Karttaselaimen suosikkeihin kesäreissuilla tallennetut paikat voivat antaa vinkkejä pilkkireissuille ja päinvastoin.
Joet onkijan kultakaivos
Jokien suvannot tarjoavat onkimahdollisuuksia myös vaelluskalavesistöiksi luokitelluissa paikoissa. Tarkista aina kalastuksen luvallisuus etukäteen.
Jos onkijoiden pitäisi valita yksi kalapaikkatyyppi, monen valinta kohdistuisi jokiin. Virtavesien kohdalla on muistettava, että yhä useampi vesistö on nykyisin luokiteltu vaelluskalavesistöksi, joka rajoittaa kalastusta koski- ja virta-alueilla. Kalastusrajoitus.fi tarjoaa tämän tarkistamiseen helpon työkalun. Särkikalat vaeltavat usein kutemaan jokivesiin mereltä tai alempana sijaitsevista järvistä. Joen laajentumat ja suvannot, joissa virtaus on selvästi pysähtynyt, ovat kuitenkin pääsääntöisesti luvallisia kalastuspaikkoja. Näillä alueilla särkikalat liikkuvat mielellään.
Jokivesissä onkimisessa virta auttaa kalastajaa. Se kuljettaa kohoa ja syöttiä kalojen luo. Heittämällä koho syötteineen vastavirtaan katetaan pari kertaa vavan mittainen alue helposti, kun kohon annetaan kulkea myötävirtaan. Särkikalojen onginnassa akanvirrat eli hitaammin virtaavat pyörrealueet ovat usein hyviä ottipaikkoja. Ne ovat monesti helposti löydettävissä silmälläkin, mutta kohon liike paljastaa asian vielä paremmin.
Rehevät jokisuut ovat usein kalasampoja. Tämäkin ilmakuva paljastaa, että rannalta onkiminen ei kuitenkaan onnistu.
Karttaselain tarjoaa oivan työkalun myös onkipaikkojen etsintään virtavesistä. Ilmakuvista selviävät rantojen tiheät pusikot ja joen reunoja verhoavat kaislikot kielivät kalapaikasta, mutta rannalta kalastajalle kyseessä on yleensä liian vaikeasti saavutettava paikka tai jopa mahdoton paikka kalastettavaksi.
Jokisuut ja luusuat eli järvien laskukohdat keräävät usein kaikenlaista kalaa. Kartalta voit etsiä alueita, joissa rannat ovat kulkukelpoisia ja kasvillisuutta ei ole liikaa. Karttaselaimesta löytyvät ilmakuvat antavat hyvää lisätietoa. Karttaan merkityt rantoja pitkin kulkevat polut voivat osaltaan antaa vinkkejä maaston kulkukelpoisuuden ohella myös sopivista onkipaikoista. Särkikalojen onginta onnistuu yleensä kohtuullisen matalastakin vedestä. Itse olen onkinut paljon sorvia vain 60-70 cm syvyisestä vedestä runsaan kasvuston verhoamassa luusuassa. Mäskin eli veteen heitettävän houkutussyötin käyttö tällaisilla alueilla on usein tehokasta, koska ravinnon tuoksu leviää virtausten mukana ja houkuttaa kaloja kauempaakin.
Veneellä laajempi reviiri
Ahvenvesillä syvien selkien vieressä olevat pakat ja patit houkuttelevat raitapaitoja keski- ja loppukesällä. Useamman pakan sijaitseminen lähekkäin helpottaa kokeilua.
Ongintaa voidaan harjoittaa myös veneestä, ja silloin kalastajan mahdollisuudet kalojen tavoittelemiseen erilaisista ympäristöistä lisääntyvät merkittävästi. Kauempana selällä sijaitsevat matalikot ja patit ovat usein hyviä paikkoja ahvenia ongella tavoitteleville. Kesäaikaan myös säynäväparvi voi liikkua tällaisilla paikoilla. Lyhyellä vapaongella syvän pakan (patti) onkiminen voi olla tehotonta. Silloin kelaonki tai vaikka pilkkivapaan tehty perinteinen pohjaonki voivat olla kalastavampia valintoja. Toisaalta vapaonki on valttia esimerkiksi hieman matalammilla alueilla, joissa koho ja syötti pitää tiputtaa kasvustossa oleviin aukkoihin.
Karttaselaimen ilmakuvista usein selviävä veden väri antaa vihjeitä kalastosta, kun suunnataan tuntemattomille vesille.
Veneestä onkiminen on mahdollista myös sellaisissa paikoissa, joissa rannalta kalastus ei onnistu. Esimerkiksi loivasti syvenevät kasvuston peittämät rannat ovat vähintäänkin haastavia paikkoja. Vene voidaan ankkuroida kasvuston ulkoreunaan niin, että onki saadaan heitettyä kasvuston reunan ulkopuolelle. Usein tämä on kalaisa alue varsinkin, jos ulkopuolella on syvempää vettä ja tuuli käy kohti kasvustoa. Veneestä onkimisen etuna rannalta kalastamiseen verrattuna on nopeampi paikan vaihto.
Veneongintapaikkoja etsivän kannattaa etsiä Karttaselaimen maastokartoista löytyviä syvyyskarttoja. Kun syvyyskäyriä ja ilmakuvia samasta alueesta tarkastelee vuorotellen, selviää monia asioita. Yksi ensimmäisistä asioista, joita itse katselen ilmakuvista, ovat viitteet veden väristä. Savisamea tai selvästi vihreän sävyinen vesi erottuu yleensä selkeästi kuvassa antaen viitteitä vesistön rehevyydestä ja särkikalojen runsaudesta. Usein petokaloissa valta-asemassa ovat näissä vesissä hauki ja kuha. Kirkkaammissa ja karummissa vesissä ahvenella taas on selkeä etulyöntiasema serkkuunsa nähden. Tämä helpottaa osaltaan uusien tuntemattomien kalapaikkojen valintaa kohdekalojen perusteella.
Siika keväällä rannikolta
Siian onginnasta on tullut rannikolla jo lähes kansanhuvia. Mikäpä voisi olla parempaa kuin pitkän talven jälkeen odotella aurinkoisella rannalla siian tärpistä johtuvaa vavan kärjen sähkötystä.
Siikaa ongitaan liukupainolla varustetulla pohjaongella. Hiekkapohjat ovat suosituin alue. Kiviäkin saa olla pohjassa jonkin verran. Mihinkään louhikkorantaan ei ongintareissua kuitenkaan kannata suunnata. Siika ei löydä matoa kivien välistä, mutta painot tarttuvat kivien väliin sitäkin hanakammin. Yleinen onkisyvyys on 2-4 metriä. Heti jäidenlähdön jälkeen siikoja tapaa aivan mantereen tuntumasta. Vesien lämmetessä siikakausi jatkuu saaristossa vielä siinä vaiheessa, kun särkikalat ovat valloittaneet mantereen tuntumassa olevat onkipaikat.
Suosittuna siian onkipaikkana toimiva aallonmurtaja erottuu ilmakuvassa selvästi. Samoin erottuvat matalat vesialueet sen ympärillä. Heittokantaman ulkopuolella oleva syvyyskäyrä kertoo isommassa mittakaavassa pohjanmuotoa.
Karttaselaimen ilmakuvista selviää usein jo varsin paljon rannan tyypistä. Reilun kaislikkovyöhykkeen peittämät rannat voi hylätä turhan hankalina saman tein. Reilusti rannan ulkopuolelle yltävät pintakivet antavat vihjeitä turhan matalasta vesialueesta. Karttaselaimen Plus-versiosta löytyvät syvyyskäyrät antavat paljon tarpeellista lisätietoa. Mikä parasta, ne saa näkyviin myös ilmakuviin. Karttaselaimesta näet myös, onko ranta asuttu. Onkipaikaksi valitaan vapaa asumaton ranta.
