Sorvan kalastus merellä

Toimittaja: Tomi Valkamaa

Sorva on ehkä värikkäin särkikalamme tai ainakin sillä on kirkkaimman punaiset evät. Suomupeitteen väritys vaihtelee kirkkaan hopeisesta arvokkaan kultaiseen. Kirkkaissa matalissa vesissä kalastajalle voi kalastaa sorvaa näköhavaintojen avulla ja tämä tekee tästä lajista hienon sekä varsin jännittävän. Sorvaa voi kalastaa niin keväällä kylmän veden aikaan kuin syksyllä vesien viilennyttyä. Vaan miten lähteä liikkeelle tämän pienen, mutta pippurisen kalan kalastuksessa?

Sorvan tunnistaa kirkkaan punaisista evistä, paikoin sitä kutsutaankin punaeväksi tai punakontiksi. Kalan suomupeitteen väritys vaihtelee kirkkaan hopeisesta kultaiseen. Sorva on monelle tuttu kesäisten rantojen onkikala, joita näkee laitureiden vieressä, ja kaislikkolahdissa, melko lähellä pintaa. Harva on syönyt sorvaa, sillä tämän ruotoisen kasvissyöjän lihaa ei pidetä juuri minkäänlaisessa arvossa. Sorvan liha on kuitenkin varsin maukasta.

Sorvan kalastus on myös jännittävää, sillä syöttiä pääsee tarjoamaan näköetäisyydellä sijaitsevalle vauraammalle kalalle. Kala on myös pieneen kokoonsa nähden mainio vastapeluri siiman päässä tempoillessaan.

Dropshot-rigauksella kevätsorvan perään

Keväällä heti jäiden lähdettyä voi auringon lämmittämässä matalassa kirkkaassa rantavedessä havaita yksittäisiä isohkoja värikkäitä kaloja, sorvia. Kalat ovat ilmeisesti etsimässä syötävää paikoista mitkä ovat lämmenneet ensimmäisenä tai sitten ovat vain lämpimän veden perässä. Kalat ovat tällöin alati liikkeessä, uiden rantakaislikon reunoja myötäillen.

Tuohon vuoden aikaan ainakin kirkkaassa vedessä kalat säikkyvät venettä jo kaukaa. Kaloja on kuitenkin mahdollista kalastaa jo tuolloin jigaamalla, käyttäen dropshot-rigausta. Dropshot-rigauksella kalastettaessa tapsin pituus mitoitetaan niin, että jigi ui juuri ja juuri pinnan alla. Heitetään lähelle kaloja ja uitetaan jigiä pinnan tuntumassa lyhyin tauoin. Tauoilla ei päästetä jigiä putoamaan pohjaan vaan värisytellään sitä pinnan tuntumassa. Jännitys tiivistyy, kun huomaa nopeasti lähestyvän aallon saavuttavan jigin. Tällöin on syytä olla valmiina tekemään välitön vastaisku. Mikäli kalan ensimmäinen isku epäonnistuu, niin tämä kala antaa usein vielä toisen mahdollisuuden.

Parvikalojen tavoittaminen ongella

Vesien hieman lämmetessä alkaa sorvia löytyä samoilta rannoilta useamman kalan parvissa ja joukkoon on eksynyt jo pienempiäkin kaloja. Kalat seilaavat edestakaisin lämpiä matalia kaislikoiden reunoja. Edelleen kalat säikkyvät venettä, mutta vähemmän kuin aiemmin. Kaloja voi tavoitella heitto-ongella. Koukkukoko valitaan kalastettavien kalojen koon mukaan. Itse tulee käytettyä 2/0–2 koukkukokoja. Isomman koukun etuja on se, että pienemmät kalat eivät saa sitä suuhunsa, vaikka ovatkin ensimmäisenä syöttiä nyppimässä. Tällöin isommalle kalalle muodostuu mahdollisuus ehtiä syötille ja saada se suuhunsa.

Syötiksi onkeen käy hyvin pieni kappale jostakin vanhasta jigistä tai maissinjyvä. Sorvalle kannattaa tarjota värikästä syöttiä, esimerkiksi keltapunainen on toiminut hyvin. Koukun ja kohon väliin jätetään vain hieman siimaa, siten että syötti on aina maksimissaan 20–30 cm pinnasta. Tekniikkana on heittää koho yli kalaparven ja kelata siitä yli lyhyin tauoin.

Matalahkojen lahtien vedet lämpenevät nopeasti kevätauringon paisteessa ja muuttuvatkin hetkessä kirkkaasta savisameaksi vedeksi, kun kaikki kevätkutuiset kalat pöllyttävät pohjaa. Sorvat kerääntyvät suuriin parviin kutua varten missä on kaikenkokoisia kaloja, välillä voi havaita jonkin ison yksittäisen hahmon aivan pintakalvossa surffaamassa. Kalat eivät säiky enää venettä ja niitä voi onkia ihan perus teleskooppivavalla ja samoilla syöteillä kuin heitto-ongellakin.

Kevätkutuisten kalojen kudun loputtua alkaa vesi jälleen kirkastumaan ja sorvat voivat olla edelleen suurissa 100–200 yksilön parvissa, mutta kalojen koko on yleensä jo selkeästi pienempää näissä parvissa. Tämä tarjoaa jälleen mahdollisuuden kalastaa kaloja näköetäisyydeltä veneestä ja päästä tarjoamaan syöttiä juuri jollekin tietylle kalalle.

Jos sorvaa tekee mieli laittaa ruuaksi, niin keittiömestari Roy Norro kehuu sorvan lihaa varsin maukkaaksi, tutustu resepteihin tästä.

Alkukesän pinnassa metelöivät sorvat

Alkukesästä vesi on jo mukavan lämpöistä ja sorvat ovat aktiivisina ”petoina” helposti paikannettavissa pintakäynneistä. Sorvalla on ihan omanlaisensa pärskäytys pinnalla käydessään, jonka oppii nopeasti erottamaan muista. Tässä vaiheessa voi kaloja jallittaa jopa 7–8 cm poppereilla! Popperin takakoukkuun on syytä laittaa joku karvatupsu kaloja houkuttelemaan.

Poppereilla kalastettaessa on syytä pitää parin-kolmen sekunnin tauko kelauksen välissä, että kala ehtii sen ahmaista suuhunsa. Näillä on hieno yrittää poimia parven suurimpia kaloja.

Kuumimpaan kesäaikaan sorvat katoavat matalasta. Ilmeisesti lämpimät vedet houkuttelevat kalojen levittäytymisen laajoille alueille pintavesiin. Yleensä tämä tapahtuu, kun veden pintalämmöt pyörivät siinä +20 celsiusasteen tuntumassa.

Syksy tuo sorvat takaisin

Syyskuun alussa vedet taas alkavat jäähtyä ja tämä tuo sorvat takaisin mataliin vesiin sankoin joukoin. Kalat ovat selkeissä omissa parvissa koon mukaan. Tällöin kannattaakin yrittää löytää parvi, jossa on vain suuria kaloja. Siiman päähän voi sitoa vaikkapa Savage Gearin Fat Penin tai jonkin muun puikkomaisen hitaasti vajoavan vieheen. Viehettä kelataan oletettujen kalaparvien yli parin sekunnin pysäytyksillä. Kalat iskevät kiinni yleensä vain pysähtyneeseen vieheeseen. Mikäli ei tärppejä ala satelemaan niin pidennä taukoja kelauksen välissä sorvien mieltymykseen sopivaksi. Mikäli osaisin kalastaa perhovavalla niin olisin kokeillut jotakin pinturia sorville, nyt voin vain kuvitella miten hienosti sorva sen suuhunsa poimisi.

Loppusyksyllä kun aurinko paistaa matalalta ja vedet ovat viilenneet jo alle +10 asteeseen niin sorva jatkaa syömistään ja oleilee matalissa vesissä aina niin kauan, kunnes veden lämpötila tippuu alle +3 asteeseen. Sen jälkeen nämä veijarit katoavat talveksi jonnekin.

Loppusyksyn lyhyet päivät ovat hienoa kelaonginta aikaa. Viileässä vedessä kalojen pintakäynnit ovat kuitenkin jo vähentyneet, ja niitä ei ole enää niin helppo paikallistaa kuin aiemmin. Tähän vuodenaikaan on kuitenkin mahdollisuus osua parviin, joissa kalojen koko on todella vauras. Kalat voivat pysytellä kaislikoiden sisällä todella matalassa, joten on yritettävä kalastaa ihan kaislikon reunassa tai kaislikon väliin jäävissä pienissä aukoissa. Joskus kohon tiputtua kaislikon aukkopaikkaan voi havaita välittömän kaislikon kahinan ja hetken päästä viedään kohoa lujaa kohti kaislikkoa. Valmistaudu rikkomaan ennätyksesi.

Lue Tomin ennätyskalasta uutisesta, sen päätyessä suurkalarekisteriin.

Katso video, miten tunnistaa särkikalat.

Kuuntele podcast: Mystiset särkikalat