Kuhapilkinnän saloja

Näillä taitajien vinkeillä onnistut

Toimittaja Jari Rannisto

Talvi antaa odottaa tuloaan, kun lauhat säät ovat sulattaneet orastavat jäät pohjoisempaa Suomea lukuun ottamatta. Kuha on viime vuosina noussut monen kalastajan listoilla ahvenen rinnalle suosittuna kalastuskohteena avovesillä vaan yhä useampi kiinnostuu siitä vähitellen myös pilkkikalana. Kuha on jäällä kiistatta vastapelurina haastava, mutta aina välillä kova työ palkitaan. Joidenkin kohdalla onnistumisia tuntuu tulevan tavallista tiheämpään. Kyselimme kolmelta kovalta kuhan pilkkijältä vinkkejä saalispussin lihottamiselle. 

Kuhan suosion kasvulle myös pilkkikalana on useampiakin syitä. Kuhaa istutetaan runsaasti varsinkin eteläisimmässä Suomessa. Siitä on tullut monien pienjärvien tavoitelluin petokala. Kuhakannat ovat monilla alueilla myös varsin vahvassa kunnossa. Myös mahdollisuus siiman päähän osuvasta isomuksesta nostavat suosiota. Kuha on myös kiistatta varsin maukas ruokakala.

Toinen suosioon vaikuttava tekijä on pilkkikaluston kehittyminen. Kaikuluotaimien myötä kuhan pilkintä on tehostunut valtavasti. Kuparikyljet ovat talvella varsin oikukkaita vieheen ja uiton suhteen. Kaikuluotaimet ovat opettaneet pilkkijöille tehokkaampia tapoja tarjota vieheitä myös pilkkijäillä. Myös muussa pilkkikalustossa on tapahtunut kehitystä. Akkukairojen avulla kuhien etsintä on tullut helpommaksi, kun 6–8 tuuman reikiä pystytään kairaamaan jopa kymmenittäin. Pilkeissä on tarjolla entistä enemmän kuhan talvikalastukseen suunniteltuja malleja. Kännykän karttasovellukset mahdollistavat ottipaikkojen tehokkaamman etsimisen ja löytyneiden paikkojen tallentamisen tulevia reissuja varten.

Järvet, joet ja meri omanlaisensa

Yksi haastava ja samalla lajia rikastuttava tekijä on kuhien käytöksen vaihtelevuus erilaisissa ympäristöissä. Kuhien hakeutuminen jokisuihin ja jokiin syksyisin on tyypillistä Suomenlahteen laskevissa joissa. Kuhat myös jäävät talveksi jokiin tarjoten pilkkikalastajille hyvät saalismahdollisuudet usein helppojenkin kulkuyhteyksien päässä. Lauhat ja sateiset säät ovat tehneet jokien jäillä pilkkimisestä viime vuosina haastavaa. Sateet värjäävät vedet voimakkaasti, mikä ei ole omiaan parantamaan syöntiä. Virtausten lisääntyminen lauhan sään kanssa taas heikentää jäitä.

Merenlahdissa kuhan pilkinnästä on tullut suosittua, vaikka viimeisten vuosien lauhat talvet ohuine jäineen ovat tehneet harrastamisesta ajoittain haastavaa. Jopa suojaisimmissa lahdissa jään paksuus on viime talvina ollut sen verran ohutta, että pelastautumispuku ja heittoköysi ovat olleet järkeviä valintoja. Merenlahdista kuhaa voi tavoitella hyvin vaihtelevista paikoista, kaislikon reunoista salmiin ja syvänteisiin.

Varsinkaan pienemmillä järvillä lauhat talvet eivät ole juuri hidastaneet pilkkikauden alkua edes eteläisimmässä Suomessa. Vähänkään kauempana rannikosta myös isommat järvet ovat saaneet kantavat jäät. Vaihtelevat säät ovat pitäneet lumimäärät usein pieninä, mikä on ollut omiaan helpottamaan jäällä liikkumista. Järvienkin kohdalla kuhan talvisilla elinalueilla on paljon järvikohtaisia eroja. Monissa järvissä kuhat pakkautuvat syvänteisiin, mutta toisissa niitä tavataan läpi talven myös matalammilta alueilta. Järvissä, joissa on paljon tasasyvyisiä savipohjia, kuhat keskittyvät kuitenkin pienemmille alueille, jotka on löydettävä etsimällä tai kokemusten pohjalta.

Kolme kuhapilkkimestaria paljastavat talvitaktiikoitaan

Kysyimme kolmelta kovalta kuhapilkinnän osaajalta heidän käyttämistään välineistä ja tekniikoista. Kuha osaa olla ajoittain sen verran haastava vastapeluri, että kokeneiden tekijämiesten vinkeillä voi oikaista teitään saamamiesten joukkoon.

Iltahämärä parempi kuin aamunkoi

Semi Jäsberg on pilkkinyt kuhaa pidempään, mutta muutaman vuoden takainen muutto hyvien kuhavesien tuntumaan on lisännyt kuhan pyyntiin järvialueille suuntautuneiden pilkkireissujen määrää. Hän on aiemmin pilkkinyt kuhaa sekä merellä että joilla, mutta viimeiset vuodet järvipilkintä on ollut talvisin pääasiallinen kuhan tavoittelutapa.

Pilkkivälineinä käytössä on perinteinen pilkkikalusto. Suosikkipilkki on leijaava Alu-pystypilkki papukaijan tai hopeanvärisenä. Jigipilkkitkin ovat olleet kokeilussa, mutta niiden kanssa tulokset ovat jääneet toistaiseksi vaatimattomammiksi. Käytössä hänellä on 2d-pilkkiluotain.

Aiemmat ottipaikat ovat merkittyinä kännykän karttasovellukseen. Nämä paikat toimivat tavallisesti kalastusreissun avauspaikkoina. Niille kävellään suoraan porailematta matkan varrella kokeilureikiä. Ensimmäisillä rei’illä aikaa vietetään vartista puoleen tuntiin. Sen jälkeen ottialueelle porataan vielä 5–6 reikää. Jos kuhia on liikkeellä, vietetään alueella pidempään ottihetkeä odotellen. Tyhjänä pysyvän luotaimen ruudun myötä vuorossa on seuraavaksi pidempi siirtymä.

Jäsbergin tavallinen pilkkimisen aloitusetäisyys pohjasta on puolesta metristä metriin. Pilkille nousevaa kuhaa hän ärsyttää iskuun useimmiten hitaalla vieheen nostolla. Kuhien ollessa aktiivisia kuhat lähtevät välillä myös laskeutuvaa pilkkiä vastaan ahvenien tapaan. Tämän takia hän aloittaa välillä pilkkimisen hieman ylempää ja laskee pilkin pikkuhiljaa pohjan tuntumaan.

Sään suhteen Semin kokemusten mukaan aurinkoiset, kirkkaat päivät eivät ole olleet erityisen hyviä. Välillä niillekin on kuitenkin osunut hyviäkin kuhan syöntejä. Iltahämärät ja valoisan ajan viimeinen tunti sen sijaan ovat olleet usein kalapäivän antoisimpia hetkiä erityisesti kauden loppupäässä. Kokemuksen kuhan aktiivisuudesta aamuhämäristä ovat sen sijaan jääneet vähäisiksi.

Kärpäsentoukat, lisäkoukku tärkeitä, kun kuha nirsoilee

Juhani Supposelle ovat tulleet tutuiksi niin Suomenlahteen laskevat joet, jokisuut kuin järvet pilkkikuhan tavoittelussa. Porvoossa aikaisemmin asunut mies oli kotivesillään tunnettu saamamies.  Viime vuosina muuton myötä pääpaino on ollut järvikuhan pilkinnässä. Pilkkikalustona Juhanilla toimii perinteinen pilkkikalusto. Suosikkivieheinä ovat Goby-taimenlusikka ja jigipilkki. Matkassa pilkillä kulkee kaikuluotain, jonka hän kokee helpottavan kuhan pilkintää merkittävästi. Ruokakoon kuhat uivat Juhanin mukaan pohjan tuntumassa. Isommat taas liikkuvat enemmän välivedessä.

Juhanin taktiikkana on porata 5-10 reikää linjaan joko penkan suuntaisesti tai poikittain penkkaan nähden. Jos kuhia ei näy reiällä, seuraavalle reiälle siirrytään varsin nopeasti. Kun linja on käyty läpi, porataan uusi reikäsarja.

Pilkkimisetäisyys on puolesta metristä metriin pohjan yläpuolella. Kun kuha lähtee nousemaan pilkille, Supponen ei muuta uintia vaan jatkaa samalla liikkeellä. Jigipilkin uitto on pientä muutaman sentin korkuista keinutusta, ja sen kanssa voi tehdä hidasta nostoa kuhan lähtiessä nousemaan.

Jigipilkissä hän käyttää kevyttä pyöreää päätä. Jigipään oman koukun lisäksi jigin pyrstöön kiinnitetään omatekoinen stinger-koukku. Usein juuri tämä lisäkoukku saa huonommalla syönnillä olevat kuhat tartutettua. Toisena vaihtoehtona on käyttää ruuvilla varustettua jigipäätä. Sen kanssa jigin selkään tulee yksi kolmihaarakoukku.

Pilkissä Supponen käyttää syöttinä reilua määrää kärpäsen toukkia. Hän laittaa jokaiseen kolmihaarakoukun sakaraan useamman toukan. Lisäksi matkassa on valmiina useampi pilkkisetti, jotta vieheeltä pois kääntyneelle kuhalle voi nopeasti tarjota toisenlaista tai väriltään erilaista viehettä.

Ensijäitä Juhani pitää aina hyvänä aikana kuhan pilkintään. Silloin vuorokauden ajalla ei ole juurikaan merkitystä. Loppukaudesta aamun ja illan merkitys taas korostuvat. Säiden suhteen kokenut kuhanpilkkijä pitää usein säänmuutosta paremman syönnin merkkinä. Lopuksi tekijämieheltä tulee vielä vinkki kuunvaiheen seuraamisesta. Nousevasta kuusta täysikuuhun kuha on hänen kokemustensa mukaan usein aktiivisimmillaan.

Vähemmän reikiä, enemmän havaintoja, liveluotain opettaa

Jani Tossavainen edustaa uudet tekniikat haltuun ottaneita kalastajia. Kuhapilkkireissuilla matkassa kulkee liveluotain ja uuden tekniikan välitykselliset pilkkikelat niihin sopivien vapojen kanssa. Liveluotaimen käyttö muuttaa jonkin verran myös kuhan pilkinnän luonnetta. Tossavaiselle tuttuja kuhan pilkkipaikkoja ovat niin järvet, joet kuin merenlahdetkin.

Kuhan pilkinnässä vieheinä hänellä palvelevat v-pyrstöiset kalajigit varsin reilun kokoisina. Jigien normaali pituushaarukka on 13–18 cm. Rigauksessa käytetään ruuvipäitä ja yhtä kolmihaarakoukkua. Jigipyrstöjen väreinä palvelevat useimmiten reilusti UV-buustattu chartreuse-vihreä ja erilaiset luomuvärit. Jani mainitsee hyvin vedessä näkyvän charttivihreän toimivan erityisesti merenlahdissa. Moni voi pitää 13–18 cm mittaisia jigejä varsin kookkaina, mutta kokeneen pilkkimiehen mukaan jopa alamittaiset iskevät välillä hanakasti mittahaarukan yläpäähän kuuluviin jigeihin. Reilumman kokoisten vieheiden käyttö karsii kuitenkin kokonaisuudessaan alamittaisten määrää, mitä voi pitää positiivisena asiana. Tossavaisella on matkassa muutamia pilkkisettejä, joissa on valmiina sekä ärsy- että luomuväriset jigit. Jos kuha hylkää tarjotun vieheen ja jää reiän alle, hän voi tarjota sille nopeasti toista väriä. Liveluotain helpottaa kalastusta tässäkin kohdin, koska näytöltä nähdään jatkaako kala matkaansa vai jääkö se päivystämään reiän tuntumaan.

Liveluotaimen yksi etu on sen kyky paljastaa, ollaanko täysin kalattomalle alueelle. Silloin Tossavainen ei yleensä edes viitsi tiputtaa jigiä avannosta alas, vaan jatkaa matkaansa. Toisaalta, jos suoraan reiän alla ei ole kaloja, mutta niitä liikkuu lähialueella, hän jää reiälle pidemmäksi ajaksi. Janin mukaan juokseminen yksittäisten kuhien perässä ja jatkuva reikien poraaminen tuottavat harvoin tulosta. Hänen kokemuksensa mukaan vain muutama reikä ottialueelle on yleensä tehokkain tapa. Kun aktiiviset kalat ovat napanneet, tehokkaampaa on jatkaa matkaa ja etsiä uusia alueita.

Käytetyt reiät hän yleensä potkii täyteen sohjoa ennen paikan vaihtoa. Näin toimimalla kuhia löytyy usein samalta alueelta vielä seuraavalla reissulla. Jos alueen sen sijaan rei’ittää tahkojuustoksi, siltä ei yleensä tulevilla reissuilla löydy kuhia. Jani kertoo kokemuksiensa mukaan erityisesti isomman kuhan olevan arka metelille. Tämän takia hän esimerkiksi välttää liukuesteiden käyttöä aina, kun se on mahdollista. Myös pilkkiahkion hinaaminen tuottaa sopivissa oloissa kuhia häiritsevää meteliä.

Liveluotain helpottaa myös saaliskalojen valintaan. Jos jigille tuleva kuha on selkeästi alamittainen, pyytö on hyvä nostaa ylös niin pitkäksi ajaksi, että pikkukuha poistuu avannon alta. Toinen seikka, missä liveluotain pesee Janin mielestä perinteisen 2D-luotaimen on kalojen käytöksen paljastaminen. Perinteisellä luotaimella ei näe samalla tavalla jatkaako kuha matkaansa käännyttyään vieheeltä pois vai jääkö se avannon viereen. Usein kuhat kulkevat 2–3 kalan nipuissa, ja seuraavaksi pilkille nouseva kala ei välttämättä ole sama, vaikka näin 2D:n näytöltä voisikin luulla. Tossavainen kertoo liven näytöllä olleen parhaimmillaan seitsemän kuhaa jigin ympärillä tuijottamassa. Yksikään ei lopulta iskenyt hampaitaan pyytöön.

Onko olemassa yleispäteviä ohjeita?

Kalastajille olisi hienoa antaa yleispäteviä ohjeita. Sekä Jäsbergin, Supposen että Tossavaisen kommenteissa nousee esiin kuhan käytöksen päiväkohtaiset muutokset. Yksi selkeä asia, jossa tämä tulee esiin on pilkin uittoetäisyys pohjasta ja kuhille kelpaava uittoliike.

Tossavaisella tavanomainen pilkintäetäisyys pohjasta on noin 30–50 cm. Jos esimerkiksi 30 sentin etäisyydellä pilkkiminen johtaa jatkuvasti hylkyihin, hän saattaa nostaa jigin 60 cm päähän pohjasta. Usein ne kalat, jotka vaivautuvat nousemaan näin pitkän matkan iskevät myös herkemmin jigiin. Myös jigin uitto nousevalle kuhalle on Janin mukaan päiväkohtainen asia. Joinakin päivinä jigi on pidettävä täysin liikkumattomana, jos mielii saada tärppejä. Vastapelurin käytöstä on tarkisteltava koko ajan luotaimen näytöltä ja sovitettava uittoaan sen mukaan.

Kuhan talvikalastuksessa paikoilla on iso merkitys. Kysymykseen millaisilta alueilta Jani aloittaa kuhien etsimisen hän vastaa seuraavaa: ”Jos matalalla järvellä on yksi 3–5 metrin monttu niin sen reunat ovat hyvä aloituspaikka. Muuten etsintä keskittyy pitkälti tasasyvyisiin alueisiin.” Jani korostaa kuhan olevan herkkä kala ilmanpaineelle ja usein valtaosa järven kuhista löytyy lähes saman syvyisiltä alueilta.

Harmaat tuhnukelit ovat Tossavaisen mieleen. Myrskyä edeltävän päivän hän mainitsee hyväksi isommille kuhille. Pilkkikauden alkua ja loppua hän pitää yleensä hyvinä. Pitkälle venyvä syksy, jolloin järven koko vesimassa on hyvin kylmää ennen jäätymistä, tarkoittaa yleensä heikompaa alkukautta. Tällaisina vuosina kevätkausi korostuu. Keväällä aamun ja illan hetket ovat tuottoisimpia.

Lue perusteet kuhanpilkintään.

Katso tästä, miten liveluotainta voi käyttää kuhan pilkinnässä.