Kirjolohen pilkintä

Toimittaja: Jari Rannisto

Eteläisessä Suomessa lohikalojen pilkintään ei juuri ole mahdollisuuksia lukuun ottamatta joitakin siikajärviä. Ainoan poikkeuksen tekevät kirjolohen istuta ja ongi -järvet, joita löytyy jopa aivan pääkaupunkiseudun tuntumasta. Tässä vinkit kirjolohen jallittamiseen jäiltä!

Kirjolohi on suosituin istuta ja ongi -kalamme. Kirjolohi ja tuontilaji Pohjois-Amerikasta, joka on meillä suosittu viljelykala elintarviketeollisuudessa. Se on viljelykalana selvästi helpompi kuin kalastoomme alkuperäislajina kuuluva taimen. Nimensä loppuosasta huolimatta kirjolohi ei ole mitään sukua meidän lohellemme eikä myöskään taimenelle. Kalanviljelyn kannalta oleellinen ero myös se, ettei laji kärsi vesihomeesta.

Kirjolohi sopii hyvin istutuskalaksi myös sen takia, että se ei kykene tuottamaan lisääntyviä kantoja meidän olosuhteissamme. Satunnaisissa onnistuneissa kututapahtumissa syntyneet poikaset eivät selviä ensimmäisestä talvesta Suomessa. Kirjolohta istutetaan lähinnä lampiin, joista ei vesistöyhteyttä, joiden kautta kalat pääsisivät levittäytymään muualle. Jonkin verran kirjolohta istutetaan myös jokiin kuten esimerkiksi Vantaanjokeen. Jokivesistöissä, joissa on taimenta, kirjolohta pidetään usein riskitekijänä. Yrittäessään kevätkutuisena kalana lisääntyä taimenen kutupaikoilla ennen edellissyksyn taimenen mädin kuoriutumista riskinä on kutupesien tuhoutuminen.

Kirjolohen suosiota kalastuskohteena selittää myös taistelijan luonne. Kirjolohi eli kirre  (ei siis lohi, joka on täysin eri kalalaji) on kova taistelija, joka hyppii mielellään. Heti istutusten jälkeen kirret eivät ole myöskään vielä hirveän varovaisia vaan niitä saadaan kohtuullisen helposti saaliiksi. Vaikka Suomessa istutettavat kirjolohet ovatkin jo lukuisten sukupolvien ajalta viljelylaitosten kasvatteja pidempään vesistössä vietettyään niistäkin tulee valikoivampia ja varovaisempia.

Talvikalastuksessa kirjolohi tarjoaa hyvän vastuksen usein kohtuullisesti saavutettavissa olevissa kohteissa. Senkin pyynnissä on omat niksinsä kuten muidenkin kalalajien kohdalla.

Luvat ja rajoitukset

Kirjolohivesistöt ovat käytännössä kaikki erillislupakohteita. Tämä johtuu muutamasta syystä. Ensinnäkin vieraslajin istutuksiin vaaditaan ELYn lupa ja toiseksi kalojen istuttaminen vesistöön maksaa. Kohdetta ylläpitävän tahon täytyy tietenkin saada rahat toimintaan jostain, joten tällöin vesistössä on rajoitettu yleiskalastusoikeuksia myös ELYn luvalla ja pelkkä kalastonhoitomaksu ei kalastamiseen riitä vaan lisäksi tarvitaan aina erityislupa vesialueen omistajalta. Kalastonhoitomaksu siis koskee 18-69-vuotiaita (jotka eivät ole täyttäneet 65 vuotta ennen 1.1.2024) ja erityislupa koskee useinmiten kaikenikäisiä, myös lapsia ja ikäihmisiä.

Erityisluvan lisäksi lähes kaikissa on lisäksi määritetty kalakiintiö sekä määritelty kalastustavat varsin tarkkaan.

Merkittävä osa kirjolohipaikoista on Metsähallituksen kohteita, joissa hinnoittelumalli on vakio, vuorokausi maksaa 25 euroa aikuiselta. Metsähallituksen paikoissa kalakiintiö on tyypillisesti 3 kirjolohta.

Yksityisillä tai esimerkiksi kuntien omistamilla kirjolohilammilla hinnoittelu voi olla erilaista. Joissain paikoissa itse kalastuksesta peritään muodollinen maksu, esimerkiksi viisi euroa, mutta ylös otettavalla saaliilla on kilohinta.

Satunnaisesti kirjolohia saadaan paikoista, joissa voi kalastaa jokamiehenoikeudella tai kalastonhoitomaksulla. Mereltä kirjolohia voi saada silloin tällöin ahvenen- tai kuhanpilkinnän sivutuotteena. Merialueen kalat ovat tavallisesti allaskarkulaisia. Joskus niitä saadaan yksittäin, toisinaan ihan massoittain myrskyn repimien altaiden vuoksi.

Voit lukea lisää kalastusluvista täältä. Tutustu myös kalastusrajoituksiin ja muista opetella tunnistamaan kirjolohi uhanalaisista lohikaloista, samalla kannattaa perehtyä lohikalojen alamittoihin.

Heti istutuksen jälkeen isompaa ja värikästä

Istuta ja ongi paikoilla kalastuksen luonne riippuu paljolti siitä, kuinka pian istutuksen jälkeen ollaan vesillä. Varsinkin heti istutuksen jälkeen kirjolohille kelpaa usein värikkäät ja reilumman kokoiset vieheet. Monet käyttävät pilkkien sijaan myös pieniä värikkäitä lusikkauistimia. Kirjolohille tuntuisi olevan oleellista nähdä ja löytää kalastajan viehe.

Kun istutuksista on ehtinyt kulua jonkin aikaa, kirjolohet alkavat suosia pienempiä vieheitä. Värikkäät vieheet ovat edelleenkin usein kirjolohien mieleen. Oranssi ja pinkki ovat usein käytettyjä sävyjä

Kirjolohelle kelpaavat ahvenen pilkinnästä tutut mallit. Pystypilkit, tasapainopilkit ja morrit antavat kaikki saaliista. Pystypilkit ja leechit ovat kaikkein suosituimpia kirrevieheitä. Morreja käytetään enemmän jonkin aikaa vesistössä olleiden kirjojen pettämiseen. Kirjolohelle tarjottavat morrit saavat olla kooltaan hieman reippaampia ja erityisesti koukun laatuun on syytä kiinnittää huomiota. Ohutlankaiset pehmeälankaiset koukut voi hylätä saman tien. Pienet ahvenmorrit ovat pääosin liian heiveröisiä. Raudun ja kirjolohen kalastukseen varta vasten tehdyt morrit ja pilkkiperhot on tehty riittävän paksulankaisiin koukkuihin.

Osa pilkkijöistä käyttää kirjolohelle raudun pilkinnästä tuttua konseptia, jossa reilun kokoisen lusikan tai lätkän alla on tapsissa morri tai yksihaarakoukku syötteineen.

Tahnalla lisää tehoa

Syöttitahnat ovat kirjolohen pilkinnässä tehokkaita. Niitä käytetään paljon ootto-onginnassa, mutta ne lisäävät esimerkiksi pystypilkkien tehoa. Syöttitahnat ovat alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, missä niitä on käytetty sekä kesä- että talvikalastuksessa. Berkleyn PowerBait on yksi ehdoton kalastajien suosikki tahnojen joukossa. PowerBait-tahnat ovat värikkäitä ja niistä on helppo muotoilla palloja koukun varren ympärille. Monet tahnojen sävyistä ovat fluoresoivia ja osassa purkeista on tarjolla kahden tai kolmen sävyn yhdistelmiä.

Parhaiten tahna pysyy kolmihaarakoukun varren ympärillä. Ootto-ongintaa varten on olemassa erityisiä tahnakoukkuja, joissa tahna pysyy vielä tavallista kolmihaarakoukkuakin paremmin.

Tahnaonginnassa oleellista on, ettei kirjolohi syötin suuhunsa otettuaan tunne vastusta. Kevyt koho ja avannon viereen jäälle purettu parin metrin pätkä siimaa varmistavat, että kala pystyy uimaan lyhyen pätkän tuntematta vastusta.

Vankemmat välineet

Kirjolohi on kylmässä vedessäkin vilkas tappelija. Pilkkivälineet on syytä mitoittaa vastapelurin mukaan. Pilkintää voidaan harrastaa perinteisillä pilkkivavoilla, mutta uudet välitykselliset ja kitkajarruilla varustetut pilkkikelat sopivat tarkoitukseen erittäin hyvin. Perinteisissä pilkkivavoissa isoimmat mallit sopivat paremmin tarkoitukseen. Herkille tärppikärjille ei ole tarvetta. Kirretärpin tuntee kyllä vavassa.

Siiman suositeltava paksuus on 0,25-0,30 mm. Monofiili on joustamatonta kuitusiimaa parempi vaihtoehto. Lyhyen joustamattoman siiman päässä kala repii itsensä helposti irti.

Koska saaliskalat ovat kohtalaisen kookkaita ja aktiivisia siiman päässä, pilkkireikä saa olla hieman isompi. 4 tuumaisen reiän kanssa karkuutukset lisääntyvät väistämättä. Kunnon isomuksen kanssa reikä voi käydä niin pieneksi, ettei kala edes välttämättä käänny siihen. 6 tuumaa on käsikairoissa suositeltava koko. Akkukairan kanssa 7” eli noin 18 cm tai isompi on hyvä valinta.

Modernit kitkajarrulla varustetut pilkkivälineet sopivat hyvin kirjolohen pilkintään. Jarru säädetään siten, että siiman katkeamisen vaaraa ei ole. jarrun tulee kuitenkin olla sen verran kireällä, että kala saadaan avantoon kelaamalla. Kun kala saadaan avantoon, se on parasta nostaa kädellä jäälle sen sijaan, että nosto tehtäisiin siimasta. Tutustu moderneihin välineisiin.

Ootto-onginta tehokas tapa

Ootto-onginta eli kalastustekniikka, jossa avannoille jätetään yksi tai useampi onki syötin kanssa kalastajan päivystäessä lähituntumassa tai pilkkiessä aktiivivavalla vieressä, on usein tehokas erityisesti silloin, kun istutuksesta on kulunut jonkin aikaa. Ootto-onginta ei ole sallittua kaikissa paikoissa ja yleensä vapamäärä on rajoitettu niissäkin paikoissa, joissa tapa on sallittu.

Ootto-onginnassa käytetään usein syöttitahnoja koukussa. Pilkkiä ei tarvita vaan usein pieni paino on riittävä viemään syöttikoukun haluttuun syvyyteen. Syöttitahnoja on uppoavia ja kelluvia. Talvikalastuksessa uppoava on ykkösvalinta, koska siitä koukun varren ympärille puristetun pallon saa laskettua pyyntiin ilman lisäpainoja.

Kun kirjolohien istutuksesta on kulunut jonkin aikaa, kalat tulevat selvästi varovaisemmiksi. Silloin on tärkeää, että ootto-onginnassa kalat eivät tunne vastusta ottaessa syötin suuhunsa.

Itse käytin vuosikausia ootto-ongen siimassa omatekoista pientä kohoa. Koho kiinnitettiin siimaan niin, että syötti jäi puolisen metriä irti pohjasta. Avannon viereen lapettiin pari metriä siimaa, jonka kala sai tärpätessään vedettyä jään alle ilman vastusta.

Moderneissa pilkkiyhdistelmissä voidaan jättää haspelin puolan auki tai vaihtoehtoisesti vapauttaa puolan niissä kelamalleissa, joissa se on mahdollista.

Syöttitahnalla tapahtuvaa otto-ongintaa varten on kehitetty myös omia erikoiskoukkujaan, joihin tahna on helpompi kiinnittää.

Paikat ja tekniikka ratkaisevat

Kirjolohen löytäminen pienehköstä istutuslammesta luulisi olevan varsin helppoa, kun tiedetään että kaloilla on tapana paikoillaan jököttämisen sijaan kiertää lenkkiä. Useimmiten kirjolohet kiertelevät kohtuullisen lähellä rantoja ja pienet 1–4 metrin syvyiset lahdet ovat kokeilemisen arvoisia. Mikään ei ole kuitenkaan niin varmaa kuin epävarma. Tämä on hyvä pitää mielessä myös kirjolohen pilkinnässä. Jos rantojen tuntumasta ei ala kuulua tapahtumia, keskelle lampea porattu reikä voi yllättäen tuottaakin tulosta.

Kirjolohi on liikkeessä koko ajan. Myös uintisyvyys vaihtelee. Kirren voi tavoittaa aivan jääkannen alta tai aivan pohjasta. Monet pilkkivät niin, että minuutin pilkinnän jälkeen vaihdetaan hieman vieheen uittosyvyyttä. Uudella reiällä pilkintä aloitetaan heti jään alta ja viehettä lasketaan metri kerrallaan pohjaa kohti. Kun pilkki saavuttaa pohjan, lähdetään metrin portain kohti jääkantta.

Jatkuva paikanvaihto ei kirjolohen pilkinnässä ole useinkaan voittava taktiikka, koska kalat ovat jatkuvassa liikkeessä. Tärkeintä on pysyä alueella, jossa kirjolohet liikkuvat. Uudella vesistöllä kalastajien keskittymät tai vanhat pilkkireiät paljastavat usein suosituimmat alueet. Saarten rannat, niemien kärjet ja pienet lahdekkeet, joissa vettä on tyypillisesti 1–4 metriä, ovat kokeilemisen arvoisia.

Kirjolohen kohdalla kalastuksen luonne muuttuu sitä vaativammaksi, mitä kauemmin viimeisistä istutuksista on. Kalojen määrä vähenee ajan kuluessa ja samalla kaloista tulee yhä varovaisempia ja valikoivampia. Niillä kalastuspaikoilla, joilla kahden tai useamman vavan käyttö on sallittua, ootto-onginta lisää mahdollisuuksia. Ootto-onginnassa väliveteen tai puolimetriä pohjan yläpuolelle viritetty tahnapallo ovat usein varovaisille kaloille vastustamattomia tarjouksia.

Tutustu kirjohlohen kalapaikkoihin tarkemmin tästä, josta saat avuksesi kartalta paikkatyyppejä.