Meritaimenen kanta on kohentunut vuosikymmenten mittaan. Kalojen keskikoko on samaan aikaan kuitenkin pienentynyt, arvioi meritaimenta jo 80-luvulta kalastanut Markku Tiusanen. Kalastajien määrä ei samaan aikaan ole välttämättä lisääntynyt mutta uistelusta ja verkoista on siirrytty heittokalastukseen.
Vieläkö itsekalastetun meritaimenen onnistuu saamaan joulupöytään ja mistä? Markku Tiusanen on Anssi Leppäsen vieraana Kalastajan Radiossa.
Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.







