Suojaa silmäsi vesillä
Kalastajan silmät alttiina erilaisille vaaroille
Toimittaja: Niko Satto
Vaikka kalan silmä on tunnetusti hyvä syötti, ihmissilmän ja koukun kohtaamista on syytä välttää viimeiseen asti. Onneksi siltä voi suojautua hyvillä laseilla ja samalla suojata näköään haitallisilta auringon säteiltä, miksei roskilta, hyönteisiltä ja jopa ajoviimalta.
Riskin kaava on yksinkertainen: riski = todennäköisyys x seuraus. Jos siis on suuri mahdollisuus, että riski toteutuu ja sen seuraukset ovat vakavat, riski on suuri. Tilastoja silmävamman todennäköisyyksistä kalastuksen parissa on huonosti saatavilla, joten niiden todennäköisyys, jää pitkälti arvailujen varaan. Vahingot eivät tunnu hirmu yleisiltä, mutta jokainen kalastusta harrastanut pystyy päättelemään sellaisen olevan täysin mahdollista ja pohtimaan omalta osalta, haluaisiko tällaisen haverin osakseen vai suojaako silmänsä mieluummin varmuuden vuoksi.
Kysyimme asiaa Helsingin Lauttasaaressa pitkään optikkona toimineelta Larun Optiikan yrittäjältä, Karri Wimanilta: ”Vuosien varrella on tullut vastaan muutamia tapauksia, joissa koukku on jossain vaiheessa osunut silmään. Omalle kohdalle osuneet tapaukset eivät ole olleet kovin vakavia, mutta pieniä pysyviä muutoksia vahingosta on jäänyt. Pääsääntöisestihän tällaiset vammat hoidetaan lääkärissä, joten optikko saattaa nähdä ne vasta paljon myöhemmin.”
Silmävammariski on kuitenkin kalastustilanteissa aina läsnä. Koukku voi osua silmään heittotilanteessa tai kun viehettä irrotetaan kalasta, viehe voi sinkoutua silmään. Lapset ja aloittelijat varsinkaan eivät aina hallitse heittojaan, joten näissä tilanteissa varovaisuus on vielä tavanomaistakin enemmän tarpeen. Myös alkoholin käyttö kasvattaa vahinkojen riskiä, kun heitto- ja irrotustilanteiden otteet muuttuvat epätarkoiksi.
Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo kalastaa työkseen ja on vesillä noin 170 päivänä vuodessa. ”Kyllä sitä kerran vuodessa käy se, että joku veneessä nykäisee vieheellä toiselta pipon päästä tai viehe kopsahtaa lippikseen. Liekö syynä väsymys, keskittyminen muuhun vai mikä, mutta olemme pitäneet sääntönä, että veneessä on kaikilla aina hattu päässä ja myös joko aurinkolasit tai muut lasit silmien suojana. Ei siitä haittaakaan ole.”
Aurinkolasit paljon muutakin kuin häikäisyn estäjiä
Pääsääntöisesti aurinkolaseja käytetään häikäisyn estäjinä, mutta ne suojaavat silmiä paljolta muultaki kuin häikäisyltä – sen lisäksi, että niillä voidaan todellakin suojata silmät koukkuvammoilta.
Suojaa UV-säteilyltä
Aurinkolasit suojaavat silmiä haitalliselta ultraviolettisäteilyltä (UVA ja UVB), joka voi aiheuttaa muun muassa harmaakaihia, mahdollisesti makulan rappeumaa (tarkan näön alueen vaurioituminen), pterygiumia (sidekalvon liikakasvu) sekä valoherkkyyttä ja silmien ärsytystä. UV-suojan on syytä olla hyvä ja pysyvä. Osassa markettilaseja se on vain pinnoitteena, joka kulutuksen myötä kuluu pois.
”Nimenomaan harmaakaihin syntyminen nopeutuu UV-säteilyn vaikutuksesta ja tämän takia on järkevää suojata silmät auringonpaisteelta. Nuo makulan rappeumat esimerkiksi ovat vähän teoreettisia riskejä, mutta kaihiriski on paljon kalastavalla ihan selkeä”, optikkoyrittäjä Wiman sanoo.
Lentäjillä on todettu jopa kolminkertainen kaihiriskin kasvu, mutta UV-säteily lentokorkeudessa on myös selvästi suurempaa. Tarkkoja tilastotietoja ei tavallisten kansalaisten UV-säteilyn ja kaihin yhteydestä löydy, mutta lentäjillä tehdyt tutkimukset kuitenkin vahvistavat UV-säteilyn ja kaihiriskin kasvun selkeän syy-seuraussuhteen.
Parempi näkyvyys ja turvallisuus

Keltaiset linssit toimivat hämärämmässä vesillä.
Varsinkin ruskeilla ja keltaisilla linsseillä varustetut aurinkolasit parantavat kontrastia ja vähentävät häikäisyä, mikä tekee vesillä liikkumisesta turvallisempaa.
Polarisointi vähentää merkittävästi heijastuksia vaakasuorilta pinnoilta, kuten vedestä, jolloin näkee paremmin veden alle. Tällöin näkee muun muassa kivikot, kasvuston rajat ja jopa kalat paremmin aurinkolaseilla kuin ilman. Huomaa kuitenkin, että polarisoiduilla aurinkolaseilla et välttämättä näe vanhemmasta karttaplotterista enää mitään.
Päänsäryn ja migreenin ehkäisy
Moni migreenistä kärsivä tietää, että kirkas valo voi laukaista migreenikohtauksen. Aurinkolasit vähentää riskiä erityisesti valoherkillä ihmisillä. Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo on yksi näistä, ja hänet näkeekin lähes kaikilla videoilla aurinkolasit silmillä. ”Saan kirkkaalla kelillä tunnissa, parissa kovan päänsäryn, jos en pidä aurinkolaseja. Koska peilipintainen linssi leikkaa vielä lisää säteilyä pois, valitsen mielelläni peililinssit aurinkolaseihini.” toteaa ammattinsa puolesta vesillä jopa 170 päivää viettävä toimittaja.
Suoja tuulelta, pölyltä ja roskilta
Aurinkolasit suojaavat kalastajien silmiä myös roskilta, hyönteisiltä, tuulelta, jotka kiusaavat varsinkin venettä ajettaessa. Ajoviima silmiin aiheuttaa monella silmien vuotamisen, joka hankaloittaa näkemistä. Riittävän kaarevat lasit suojaavat silmät viimalta ja myös viistosateelta.
Ihon suoja silmien ympärillä
UV-säteily vanhentaa ihoa, ja juuri silmien ympärillä iho on erityisen ohutta. Aurinkolasit voivat auttaa suojaamaan tätä aluetta ryppyjen ja pigmenttimuutosten muodostumiselta.
”Lääkärit korostavat erityisesti tätä, sillä melanooman riski on merkittävä. Ja jos silmien läheisyydessä on luomia, aurinkolasit voivat suojata niitä melanoomariskeiltä”, Wiman arvioi. Melanooma on länsimaiden nopeimmin yleistyvä syöpä. Suomessa todetaan noin 1 800 uutta tapausta vuosittain. Vaikka silmien ympäristö on vain pieni osa kehosta, sen erityisen herkkyyden vuoksi se on järkevää suojata.
Mukavuus ja tyyli
Hyvät aurinkolasit voivat tehdä ulkona oleskelusta miellyttävämpää ja antaa kalastajalle itsevarmuutta. Ehkä tuoda myös toivottua tyyliä saaliskuviin.
Millä varmistaa, että aurinkolasit pysyvät päässä? Lue lisää.
Entä kalastavien lasten silmät?
Kalassa näkee usein, että vanhemmilla on aurinkolasit päässä, mutta lapsilla ei. Miksi lapsen silmät kuitenkin kannattaisi suojata? Ensinnäkin välttääkseen artikkelin alun vaaratilanteet. Toiseksi lapsen silmän mykiö läpäisee UV-säteilyä helpommin kuin aikuisen silmä, joten on erityisen tärkeä suojata lapsen silmät häikäisyltä ja auringon UV-säteiltä. Varmista, että linssi suojaa sataprosenttisesti UV-säteilyltä ja että linssi on tarpeeksi tumma estämään häikäisyn. Mielenkiintoa kalastusta kohtaan saa sillä, että hankkii polarisoidut linssit, jolloin lapsi pääsee ihmettelemään paremmin vedenalaista maailmaa.
Aurinkolasien on pysyttävä tukevasti lapsen päässä tarpeeksi lähellä silmiä siten, jottei aurinko paista silmiin lasien ja kasvojen välistä. Pienelle lapselle on syytä valita aina muovikehykset ja -linssit. Tällöin haverin sattuessa, syntyvä vahinko on pienempi.
Onko väliä, mistä lasit ostaa?
Optikkoyrittäjä Karri Wiman Larun Optiikasta ei suostu suoraan haukkumaan markettilaseja vaan toteaa yleisesti, että marketista voi hyvällä tuurilla saada hyvä lasit. Ongelma on enemmän siinä, ettei halpislaseista useimmiten tiedä, mitä saa ja sitä on kuluttajan vaikea arvioida.
”Lasien ostaminen alkaa kehyksestä. Pitää varmistaa, että kehys istuu, on oikean kokoinen ja tuntuu hyvältä. Mitä enemmän kehysten taustalla on tuotekehitystyötä, sitä varmemmin ne istuvat ja sitä paremmin ne yleensä kestävät. Lisäksi merkkilaseihin voi saada varaosia”, Wiman toteaa.
Marketin linsseistä ei aina myöskään tiedetä, millaisia niiden UV-suojaukset tai optiset ominaisuudet ovat. ”Jotkut migreenipotilaat eivät pysty pitämään markettilaseja, mikä voi johtua juuri siitä, että linssien optiset ominaisuudet eivät sovi käyttäjän silmille”, Wiman pohtii.
Vaikka Wiman ei tähän itse optikkona otakaan kantaa, on selvää, että optikolta lasit ostava saa apua sekä kehyksen että sopivan optiikan löytämisessä. Vaikka lopullinen valinta tehdään pitkälti käyttäjän omien tuntemusten ja mieltymysten pohjalta, optikko voi auttaa rajaamaan valintaa sulkemalla selvästi vääränlaiset lasit pois.
Mahdollisimman kestävää ja laadukasta

Kalastajan Kanava on testannut reilun vuoden itävaltalaisia Gloryfyn aurinkolaseja kalastuksessa. Erikoisia näistä tekee sen, että sekä linssit että sangat valmistetaan samasta erikoismuovimateriaalista Itävallassa. Valmistusprosessi on patentoitu, sillä laseista saadaan tehtyä rikkoontumattomat – lasit kestävät jopa päälle astumista ja vääntymistä.
Rikkoutumattomia Gloryfyn aurinkolaseja kannattaa harkita Kalastajan Kanavan tuottajan Anne-Maarit Seplingin mukaan, jos taipumuksena on onnistua hajottamaan aurinkolaseja usein tai mikäli henkilöllä on vaikea löytää omille silmille sopivia voimakkuuksilla olevia aurinkolaseja ja silmät väsyvät todella herkästi.
Anne-Maaritilla on sekä tavalliset lasit Gloryfyn kehyksillä ja moniteholinsseillä että moniteholinsseillä varustetut aurinkolasit polarisoiduilla ruskeilla linsseillä, joissa on peilipinta. ”Silmät eivät väsy ollenkaan niin herkästi eikä tee mieli nostaa laseja otsalle, kuten aiemmilla rilleillä, ” toteaa vesillä ja pöydän ääressä kameran, kännykän sekä tietokoneen kanssa töitä tekevä tuottaja. 

Guardian-sarjan lasit täyttävät NATO:n STANAG 2920 -vaatimukset iskunkestävyydestä, sirpaleilta suojautumisesta ja optisesta tarkkuudesta, joten silmään lentävän vieheen ne kestävät helposti.
Larun Optiikka myy rikkoutumattomia laseja. ”Niitä saa myös vahvuuksilla. Jotkut sanovat, että ovat pärjänneet vuosia ilman lasejakin, mutta perhojen sitominen ja lukkojen sitominen on todella hankalaa, jos ei näe kunnolla. Laseja saa myös polarisoidulla linssillä tai ilman. Esimerkiksi kirkkaissa jokivesissä polarisoivat linssit auttavat näkemään veden alle, mutta jos taas veneessä on vanhoja näyttöjä, polarisoinnista voi olla haittaa”, Wiman neuvoo.
Katso video, jolla optikko Wiman kertoo aurinkolasien valinnasta kalastajille.







