Vetouistelun Suomen mestaruus voitettiin ylivoimaisesti
Vetouistelun SM -kilpailut vuosimallia 2025 kisailtiin Pielisellä 1.-2.8.2025 helteisissä ja ukkosen sävyttämissä olosuhteissa 150 venekunnan voimin. Kisassa jaettiin Vetouistelun SM -mitalien lisäksi joukkuekilpailun ja juniorikisan palkinnot. Kalastajan Kanava raportoi suorana kilpailun YouTubeen kisakeskuksesta Nurmeksen satamasta.
Helteisen paahteiset kisapäivät

Molemmat kilpailupäivät olivat varsin kuumia ja tuulisia. Toisena päivänä lisäksi ukkonen sotki osittain kilpailua.

Ensimmäisenä päivänä punnitus kesti jopa kaksi tuntia. Punnitusjono jatkui pitkälle Pieliselle.
Ensimmäisenä kisapäivänä ahven oli ennakoitua heikommalla purulla ja kala oli osittain vaihtanut myös paikkaa viimeisen treenipäivän iltaukkosen seurauksena. Suurin ahvenpotti oli Team Sillanpäällä yli 14 kiloa jääden noin puoleen ennakko-odotuksista. Suurimmat kuhasaaliit pyytäneet sen sijaan löytyivät tuloslistan kärjestä ja ensimmäisen päivän voittajat Jari Hurskainen ja Jyrki Antikainen kertoivat haastattelussa, että kalaa oli löytynyt syvemmältä:”Kalaa löytyi paksummalta veeltä”.
Perjantain tuloslistalla Jari Hurskaisen venekunta oli siis reilussa johdossa 82 865 pisteellä, joka muodostui mahtavasti yli 37 kilon kuhapotista ja sivutuotteena tulleista 500 g:sta ahvenia ja reilusta 6 kilosta haukia. Toiseksi uistelivat kippari Ilari Tourunen ja Lari Tourunen tuloksella 71 410 pistettä. Kolmanneksi 70 074 pisteellä 1. päivänä veti Markus Harhalan venekunta, jossa kipparin kera kalastivat Kimmo Rintala ja Tero Pohja. Kaikilla kolmella venekunnalla oli merkittävät kuhapussit ja selvästi vähemmän muita kaloja.
Toinen kisapäivä, lauantai, valkeni yhtä helteisenä kuin aiemmatkin viikonpäivät. Odotuksissa oli, että muuttumaton sää suosii tiimejä, jotka olivat edellispäivänä menestyneet kuhalla. Alkuiltapäivän ukkosrintama passitti suuren osan kilpailijoista suojaan rantaan. Punnitukseen tultaessa, kilpailijat kertoivat vaihtelevasti säärintaman vaikutuksia – joillain ukkonen oli heikentänyt syöntiä ja osalla taas aktivoinut.
Kuha ratkaisi mestaruuden

Vetouistelun SM -kilpailun lopputulokset lasketaan kahden kilpailupäivän kokonaispisteiden perusteella. Ahvenella oli tänä vuonna kertoimena 3, kuhalla 2 ja hauella 1. Täten, kun punnitut grammat kerrotaan pisteillä saadaan päiväkohtainen pistemäärä ja kahden päivän pisteet lasketaan vielä yhteen, jolloin puhutaan kokonaistuloksesta.
Hurskaisen ja Antikaisen rauhallinen ja varma aamun esiintyminen Kalastajan Kanavan suorassa lähetyksessä enteili vahvaa suoritusta toisellekin päivälle. Kaksikko sanoi tekevänsä asioita kuten ensimmäisenäkin päivänä ja tämä kannatti, sillä venekunta toi puntarille yli 28 kiloa kuhaa ja 6 kiloa haukea ja näillä päivän tulokseksi tuli 63 326 pistettä.
Toiseksi tulivat toiseen päivään kolmantena startanneet Harhalan venekunta (55 442 pistettä) ja kolmanneksi Henri Hallahuhdan venekunta 54 524 pisteellä.

Voittajien on helppo hymyillä Jari Hurskainen ja Jyrki Antikainen

Vetouistelun SM -juniori Juulia Vuorinen Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalon haastattelussa.
Kokonaispisteiden perusteella Hurskaisen venekunta voitti Suomen mestaruuden ylivoimaisesti pisteillä 146 190, hopeaa veti Harhalan venekunta pistein 125 516 ja pronssin saavutti 112 860 pisteellä Sakari Paunilan venekunta, jossa oli myös Vetouistelun Juniori-SM-voittaja Juulia Vuorinen mukana. Katso Julian haastattelu tästä.
Joukkuekisan voitto meni Lowrance Cupille, hopean uisteli Majava Cup ja pronssia veti Häme Cup.

SM-hopea- ja -pronssimitalistit juhlivat.
Hurskaisen venekunnan tulos oli tänä vuonna ylitse muiden. Palkintojenjaon jälkeen haastattelussa voittajat kertoivat, että kalat olivat tulleet ajankohtaan ja vedenlämpöihin nähden varsin syvältä ja isohkojen painojen takaa. Katso voittajien haastattelu kokonaisuudessaan.
Kalastajan Kanava onnittelee tuoreita Suomen mestareita sekä toki kaikkia mitalisteja! Ensi vuonna kilpaillaan Kyrösjärvellä.

Vetouistelun SM-kilpailuihin osallistui 2025 150 venekuntaa. Kisakeskuksena toimi Nurmeksen satama.






