Opas Ahvenanmaan kalastuslupiin ja -sääntöihin
Mitä jokaisen kalastajan on hyvä tietää?
Toimittaja Tomi Valkamaa
Ahvenanmaan kalastuslupakäytäntö poikkeaa varsin paljon Manner-Suomessa totuttuun helppoon ja edulliseen järjestelmään verrattuna. Siksi siihen kannattaakin tutustua etukäteen ja ottaa lupa-alueiden rajat sekä niiden säännöt huomioon jo kalastusreissua suunniteltaessa. Ahvenanmaalla kevenee lompakko myös manteretta nopeammin, joten tähänkin on syytä varatutua.
Vapaa-ajankalastajan siirtyessä Ahvenanmaan aluevesille, mantereelta tutut kalastonhoitomaksu ja ilmaiset yleiskalastusoikeudet saa “heittää romukoppaan”, sillä ne eivät ole voimassa “Kivellä”. Sanotaan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että vaikka Ahvenanmaan kalastuslupakäytännöt voivat tuntua hankalilta ja hintavilta, niin se ei kuitenkaan ole syy jättää Ahvenanmaan kalastusreissua väliin. Tarjolla on huikeita vesiä ahvenen, hauen, taimenen, sorvan, säyneen, lohen ja kuhan kalastukseen. Kalaa on monilla lupa-alueilla määrällisesti runsaasti ja omien ennätysten rajojen venyttäminenkin voi olla mahdollista, sillä Ahvenanmaan vedet kätkevät sisäänsä myös erittäin suuria kaloja.
Saariston luonnon kauneus ja mahdollisuus kalastaa lupa-alueilla ilman ruuhkaa on kalastajalle tilaisuus rauhoittua ja nauttia hiljaisuudesta.
Lupa ulkomerta lukuunottamatta pakollinen
Kaikki turistit (mukaan lukien suomalaiset) tarvitsevat Ahvenanmaalla kalastusluvan lähes poikeuksetta vesialuekohtaisesti, kun harrastetaan kalastusta. Kalastuslupia ei ole esimerkiksi koko saarta varten tai yhteinäisluvan kaltaisia lupia. Moni yllättyy myös siitä, että onkimiseen ja pilkkimiseen on oltava kalastuslupa – jokaisen oikeuksia ei täällä tunneta. Joillakin lupa-alueilla voi olla vapautuksia nuoremmille kalastajille, mutta ne pitää aina erikseen tarkistaa luvan hankkimisen yhteydessä.
Erittäin tärkeää on tietää myös se, että jos et löydä lupaa, et voi alueella kalastaa ja näitä alueita Ahvenanmaalla riittää. Palataan kalastusalueisiin seuraavassa kappaleessa.
Poikkeuksena lupavaateeseen ovat yleiset vesialueet, joissa kaikilla Pohjoismaissa asuvilla on oikeus kalastaa. Nämä alueet ovat kuitenkin käytännössä ulkomerialueita ja kiinnostavia lähinnä uistelijoille.
Kalastuslupia myydään internetin ihmeellisessä maailmassa, mökkikylissä ja kaupoissa, ja voi niitä kysellä suoraan yksityisiltä vesienomistajiltakin. Kalastuslupien päivähinnat vaihtelevat 5–40 € välillä per vesialue per henkilö. Onneksi tarjolla on yleensä myös viikko-, kuukausi- ja vuosilupa, jolloin päiväkohtainen kustannus on huomattavasti kohtuullisempi.
Mistä tietää missä saa kalastaa?

Kalastuslupa-alueet ovat kohtuullisen pieniä.
Kalastuslupa-alueita löytyy Ahvenanmaalta yhteensä 72 kpl, eivätkä nämä kata läheskään kaikkia vesialueita Ahvenanmaalla. Varsin usein lupa-alue rajoittuu alueeseen, jossa ei saa kalastaa. Monet kalastuslupa-alueet ovat kooltaan varsin pieniä, ja usein pitääkin ostaa muutama lupa vierekkäisiltä alueilta, mikäli haluaa hieman liikkumavaraa kalojen etsimiseen. Poikkeuksiakin löytyy, kuten Eckerön kalastuskortti, joka kattaa melkein koko saaren ympäristön. Välisaaristoon saa hienon ison yhtenäisen alueen kasattua, kun ostaa Sottungan, Seglingen, Kumlingen ja Enklingen luvat.

Tällä alueella kalastusluvan päivähinta on 10 euroa ja lisäksi tulee luvan toimituskulut.
Lupa-alueet näet lupakartasta osoitteesta: ifiske.ax Lupia voi myös ostaa osoitteesta: kalakortti.com
Käytännössä veneestä kalastava tarvitsee jonkinlaisen sovelluksen, josta näkee vesialueiden rajat vesillä liikuttaessa, tai vähintäänkin plotterin veteen piirrettyjen viivojen oikealla puolella pysymiseen, sillä raja saattaa olla keskellä lahtea.
Mitä hyvää pirstaloituneessa lupakäytännössä?
Voi tuntua turhauttavalta ostaa monta eri lupaa, joiden väliin jää vesialueita, joihin ei myydä lupaa, mutta asiassa on hyvätkin puolensa. Nimittäin nuo alueet, joille ei lupia saa, tuottavat valtavia määriä kalaa ja tietenkin myös isoja yksilöitä, kun pyyntipaine alueilla on lähes nolla. Noilta vesialueilta kalaa lipuu lupa-alueille eli ne ruokkivat lupa-alueita. Näin lupa-alueet ovat ja pysyvät hyvässä kunnossa. Muutenkin kalastuspaine on Ahvenanmaalla kohtuullista ja kalaa tuntuukin olevan hyvin monilla alueilla.
Kalastusrajoitukset ja kalojen alamitat

Aktiivikalastus rannalta on kiellettyä 15.4-15.6. suuressa osaa Ahvenanmaata merilintujen pesinnän takia.
Niiden, jotka suunnittelevat keväistä kalastusreissua Ahvenanmaalle, kannattaa ottaa vene mukaan tai vuokrata se paikan päältä, sillä aktiivikalastus rannalta on kielletty 15.4.–15.6. välisenä aikana merilintujen pesinnän rauhoittamiseksi. Poikkeuksena ovat Kungsön ja Prästön kalastuskorttialueet.
Kalastuslupa-alueilla voi olla alueen sisällä olevia rauhoitusalueita tai rauhoitusaikoja erikseen kohdistetuille alueille, jotka selviävät lupa-alueiden lisätiedoista.
Kuha on rauhoitettu Ahvenanmaalla 1.6.–30.6. välisenä aikana.

Kuha on rauhoitettu ahvenanmaalla 1.-30.6.
Alamittaisten kalojen pyynti on kielletty, ja tässä on lista alamitoista:
-
Ahven 20 cm
-
Lahna 42 cm
-
Hauki 55 cm
-
Kuha 40 cm
-
Meritaimen 50 cm
-
Lohi 60 cm
-
Siika 35 cm

Kirjoittaja itse
Joillakin lupa-alueilla on määritelty kaloille myös ylämitta sekä saalisrajoitus eli montako kalaa kalastaja saa lupa-alueelta päivässä mukaansa ottaa.
Erikoisuutena on myös valon käytön kielto kalojen houkutteluun.
Kalastus ei ole myöskään sallittua lähellä asuttua rantaa, venelaituria tai pyydyksiä. Tämä on varmaan aivan päivänselvä asia muutenkin kaikille maalaisjärjen omaaville ja käytöstapoja kunnioittaville kalastajille. Sääli, että näin ei ole aina kaikilla ollut, ja siksi muutama hyvä lupa-alue on poistunut kartalta kokonaan. Tämä nimittäin tapahtuu yksittäisen vesialueen omistajan päätöksestä tuossa tuokiossa, toisin kuin mantereella.
Säännöt voivat muuttua vuosittain, joten kannattaakin aina tarkistaa ajankohtainen tilanne vaikkapa Visit Ålandin tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen sivuilta (ruotsiksi).





