YouTube player

Siianongintakausi on käynnistynyt. Etelä-Suomessa merenrannat ovat monin paikoin auenneet ja kalastajilla on kova palo rakkaan harrastuksen pariin. Mikäs onkaan hienompaa, kuin istua upeassa kevätluonnossa, auringon lämmittämällä rantakalliolla ja odottaa, kun vapa alkaa taipumaan. Eikä homman hohtoa heikennä lainkaan se tosiasia, että siika on todella herkullinen ruokakala.

Kalastajien on kuitenkin hyvä muistaa muutamia perusasioita, ennen kuin lähtee siikaongelle. Oheisella videolla on käsitelty asiaa niin kalapaikkojen, lupien, kalastusvälineiden, kuin hieman keväisten merellisten veneilyvinkkienkin pohjalta.

Yhteistyössä: Kalatalouden Keskusliitto ja MMM kalastonhoitomaksuvarat