Hauen heittokalastus

Hauen heittokalastus Hauen heittokalastus on yksi eniten suosiotaan kasvattaneista kalastusmuodoista. Haukikannat ovat pääasiallisesti vahvoja ja 2000-luvun alussa yleistynyt suurhaukien vapautustrendi on johtanut siihen, että kookkaita haukia on vesistöissämme nykyisin alueesta riippuen paremmin kuin joitakin vuosia sitten. Kun kalastus on samaan aikaan muuttunut puhtaasta ruokakalan tavoittelusta myös elämysten tavoitteluksi, on hauen arvostus virkistyskalastuksen kohteena kasvanut merkittävästi.…

Kalastajan Radio: Hauenkalastajan vuodenkierto: syksyn merihauestus

Merellä hauen syyskausi alkaa, kun veden lämpötila laskee 15-16 asteen tuntumaan, yleensä syyskuun puolivälin, ja ensimmäisten syysmyrskyjen aikaan. Ja jatkuu jäiden tuloon. Syys-lokakuussa, kun vesi on vielä lämpimämpää, saadaan tyypillisesti määrällisesti parhaat saaliit, loppusyksyn ja alkutalven ollessa taas suurhauenkalastajan juhlaa. Lämpötilan lasku, ja muutos kalan elinympäristössä vaikuttavat kalan käytökseen suuresti, ja nämä pitää myös kalastajan…

Kalastajan Radio: Unohdettu haukiviehe

Kun vedet alkavat lämmitä, hauki liikkuu ja syö koko ajan aktiivisemmin. Se tarkoittaa erään hyvän ja perinteisen haukivieheen ajan alkamista. Tämän klassikon paikoille ovat kalapakeissa tunkeutuneet monet uudemmat viehetyypit, mutta vanhaa hyvää konstia ei pidä unohtaa. Puhumme siis lipasta! Kuuntele Niko Saton vinkit hauenkalastukseen lipoilla. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.

Kalastajan Radio: Hauki jokaisesta Suomen maakunnasta

Kalastajan Radio: Hauki jokaisesta Suomen maakunnasta   Jos tavanomainen ”kalastelu” tuntuu joskus tylsältä, kun ennätyksiäkään ei joka päivä pysty parantamaan, erilaiset tavoitteelliset jutut voivat pitää harrastuksen virkeänä. Yksi idea on yrittää kalastaa hauki kaikista Suomen maakunnista. Tällä reissulla Niko Satto kalastaa Keski-Suomen ja Etelä-Savon pinnakaloja. Voit kuunnella podcastiä myös Spotifystä!   Kalastajan Radion mahdollistaa Maa-…