Kalastonhoitomaksu helpommin ostettavissa

Kalastonhoitomaksu helpommin ostettavissa Metsähallitus julkaisi uuden Eräluvat.fi-lupamyyntikanavansa Metsähallitus on julkaissut uudistetun lupien myyntikanavansa Eräluvat.fi:n. Palvelusta voit ostaa valtion kalastonhoitomaksun sekä muut kalastusluvat valtion alueille sekä maastoliikenneluvat. Vuosittain Eräluvat.fi-verkkosivulta hankitaan lupia 16 miljoonalla eurolla. Sivusto ja sovellus uudistui, jotta käyttäjien olisi helpompi käyttää palvelua.   Metsähallitus julkaisi Eräluvat.fi-sivustonsa alun perin vuonna 2013 ja verkkokaupan 2015. Käytännössä vanha…

Kalastusluvat tutuiksi

Kalastusluvat tutuiksi Toimittaja Jari Rannisto Kesälomat ja mökkikausi saa monen kalastajan sormet syyhyämään. Vesille ja kalaan tekisi mieli päästä. Monelle mökkijärven pannulla paistettu muikku tai ahven on kesän kohokohtia. Toiselle kalastusreissu Tornionjoelle lohen perään tai rannikon ahvenpaikoille voi olla päällimmäisenä mielessä. Kalastajan on syytä kuitenkin malttaa mielensä sen verran ennen vesille ryntäämistä, että varmistaa tarvittavat…

Kalastusluvat

Kalastusluvat yleisesti Suomessa on varsin erinomaiset mahdollisuudet kalastaa niin lupa-asioiden kuin vesistöjen näkökulmasta. Muuhun maailmaan nähden kotimaan lupapolitiikka on erittäin kohtuullinen, vaikka moni asiaan tutustuva saattaa ajoittain tuskastua tiedon hajanaisuudesta. Yleiskalastusoikeus  Suomessa on kalastuslakiin perustuva kalastusmaksujärjestelmä. Yleiskalastusoikeudella saa onkia, pilkkiä sekä litkata silakkaa ilman kalastuslupaa. Kalastuslaissa maksuttomalla onkimisella tarkoitetaan ilman viehettä ja heittokalastukseen soveltuvaa kelaa…