YouTube player

Pilkkiminen on ollut vuosia hyvin perinteinen ja suhteellisen muuttumaton kalastusmuoto, mutta viimeisinä vuosina on elektroniikka tullut voimakkaasti mukaan myös pilkkihommiin. Kaikuluotaimesta on jäällä hyötyä erityisesti aloittelijoille, mutta yhtä lailla kokeneemmille tekijöille. Kalastajan Radio ottaa tällä kertaa käsittelyyn pilkkikaikuluotaimet ja nimenomaan siitä kulmasta, miksi/mihin se on hyödyllinen apuväline sekä mitä sillä pystyy jäällä tekemään. Osallistu keskusteluun Kalastajan Radion viikon jaksosta alla.

Kalastajan Radiosta kuulet, mitä kannattaa milloinkin kalastaa ja miten, mielenkiintoisia kalastavia vieraita sekä tarinoita ajankohtaisista kalastusasioista tutkimustuloksista kalajuttuihin. Virittäydy taajuudelle ja kuulemisiin! Kalastajan Radio – se koukuttavin kalastajan media.

Kalastajan Kanava on tuottanut kesäkuusta 2018 lähtien Nelosen Median Suplaan Kalastajan Radio -nimistä podcastia ja 2019 vuoden alusta tuomme sen myös tänne kuunneltavaksi. Podcast on siis tallennettu radio-ohjelma, jonka voi kuunnella koska vaan. Kalastajan Radio julkaistaan viikoittain perjantaisin Suplassa ja täällä pari kertaa kuussa. Osassa YouTuben podcastejä on myös videota ja osassa on vain kansikuva.

Aiempia Kalastajan Radion -ohjelmia voit kuunnella osoitteesta: https://www.supla.fi/supla/3249883

Kalastajan Radio: https://youtube.com/playlist?list=PLMeUlGGfCMn7BDFdYUsKAhRxbdzU0KzUY