Ahvenen kovaviehekalastus

Ahvenen kovaviehe­kalastuksesta Ahven on vapaa-ajankalastajien yleisin saaliskala. Niitä saadaan varsinkin ongella, pilkillä ja tämän jutun teemana olevalla uistimella. Ahventa löytää periaatteessa kaikkialta aina pienistä lammista isoihin järviin ja koko Suomen rannikkovesiin. Ahvenen viehekalastus on monelle varttuneemmalle kalastajalle tuttu juttu ajalta ennen kuin jigejä oli edes keksitty. Jigikalastus alkoi yleistyä voimakkaasti vuosituhannen vaihteessa ja sen myötä…

Viehetyypit

Miksi erilaisia viehetyyppejä tarvitaan ja miksi? Erilaisten vieheiden kirjo on paisunut 2000-luvun aikana moninkertaiseksi. Pelkästään uudenlaisia malleja ja entisten yhdistelmiä eli hybridejä syntyy jatkuvasti. Sen lisäksi jokaiseen kategoriaan löytyy lukuisa joukko erilaisia tuotemerkkejä, malleja ja värejä eri valmistajilta. Jos ei seuraa aktiivisesti viehemaailman kehitystä, kalastusvälineliikkeen tai vapaa-ajan tavaratalon viehehyllyjen edessä menee helposti sormi suuhun. Ja…

Kalastajan Radio: Vaapuilla on paikkansa ahvenvieheinä

Vaappujen käyttö ahvenenkalastuksessa on jäänyt vähiin. Hiukan hankalana heitettävänä sen sijaan on helpompi valita joku toinen viehetyyppi, mutta vaapuilla on kuitenkin paikkansa ahvenenkalastajan vieherepertuaarissa. Ahven nimittäin hyödyntää koko vesipatsasta saalistaessaan, ja joskus on päiviä kun viehe pitää uittaa selvästi kalojen yli. Ja tähän vaappu sopii kuin nenä päähän.  Kuuntele jakso ahvenen vaappukalastuksesta. Kalastajan Radion mahdollistaa…

Kalastajan Radio: Jigin korvaajat kesäkuhan kalastuksessa

Jigistä on tullut parissa vuosikymmenessä ylivoimaisesti käytetyin heittoviehe kesäisessä kuhan pyynnissä. Monet muutkin viehetyypit soveltuvat kuitenkin tarkoitukseen. Parhaimmillaan ne voivat olla jopa yhtä tehokkaita tai tehokkaampiakin. Vaihtelua ne tarjoavat varmasti. Monien viehetyyppien käytössä on yhtymäkohtia jigaukseen, mikä on omiaan helpottamaan uuden opettelua Kalastustoimittaja Jari Rannisto tarjoaa ajatuksia, omia kokemuksiaan ja vinkkejä aiheesta. Kalastajan Radion mahdollistaa…

Kalastajan Radio: Vaapuilla on paikkansa ahvenvieheinä

Kalastajan Radio: Vaapuilla on paikkansa ahvenvieheinä   Vaappujen käyttö ahvenenkalastuksessa on jäänyt vähiin. Hiukan hankalana heitettävänä sen sijaan on helpompi valita joku toinen viehetyyppi, mutta vaapuilla on kuitenkin paikkansa ahvenenkalastajan vieherepertuaarissa. Ahven nimittäin hyödyntää koko vesipatsasta saalistaessaan, ja joskus on päiviä kun viehe pitää uittaa selvästi kalojen yli. Ja tähän vaappu sopii kuin nenä päähän. …

Kalastajan Radio: Jigin korvaajat kesäkuhan kalastuksessa

Kalastajan Radio: Jigin korvaajat kesäkuhan kalastuksessa   Jigistä on tullut parissa vuosikymmenessä ylivoimaisesti käytetyin heittoviehe kesäisessä kuhan pyynnissä. Monet muutkin viehetyypit soveltuvat kuitenkin tarkoitukseen. Parhaimmillaan ne voivat olla jopa yhtä tehokkaita tai tehokkaampiakin. Vaihtelua ne tarjoavat varmasti. Monien viehetyyppien käytössä on yhtymäkohtia jigaukseen, mikä on omiaan helpottamaan uuden opettelua Kalastustoimittaja Jari Rannisto tarjoaa ajatuksia, omia…