Ahvenen kovaviehekalastus

Ahvenen kovaviehe­kalastuksesta Ahven on vapaa-ajankalastajien yleisin saaliskala. Niitä saadaan varsinkin ongella, pilkillä ja tämän jutun teemana olevalla uistimella. Ahventa löytää periaatteessa kaikkialta aina pienistä lammista isoihin järviin ja koko Suomen rannikkovesiin. Ahvenen viehekalastus on monelle varttuneemmalle kalastajalle tuttu juttu ajalta ennen kuin jigejä oli edes keksitty. Jigikalastus alkoi yleistyä voimakkaasti vuosituhannen vaihteessa ja sen myötä…

Ahvenen vetouistelu

Ahvenenuistelusta Ahvenenuistelu on mielenkiintoinen ja varsin tehokas kalastusmuoto. Parhaimmillaan varsin saalisvarma kalastusmuoto ja vieläpä vuoden mukavimpaan aikaan eli keskikesällä. Mitä kaikke ahvenenuistelun osalta on syytä huomioida? Olemme koostaneet yhteenvetoa oheen ja muista katsoa myös aiheeseen liityvät videot. Kalastussesongit Ahventa voi uistella läpi avovesikauden, mutta ennen kutua se ei ole kovinkaan yleistä. Tehokkainta laji on juhannuksesta…

Viehetyypit

Miksi erilaisia viehetyyppejä tarvitaan ja miksi? Erilaisten vieheiden kirjo on paisunut 2000-luvun aikana moninkertaiseksi. Pelkästään uudenlaisia malleja ja entisten yhdistelmiä eli hybridejä syntyy jatkuvasti. Sen lisäksi jokaiseen kategoriaan löytyy lukuisa joukko erilaisia tuotemerkkejä, malleja ja värejä eri valmistajilta. Jos ei seuraa aktiivisesti viehemaailman kehitystä, kalastusvälineliikkeen tai vapaa-ajan tavaratalon viehehyllyjen edessä menee helposti sormi suuhun. Ja…

Yli 100 vuotta vieheiden valmistusta

Yli 100 vuotta vieheiden valmistusta Puustjärven yritys- ja viehehistoriaa Koonnut: Niko Satto Puustjärven Viehe Oy:n tuotteista moni tuntee Hopeasiiven, Nautiluksen ja Valion pilkit. Kalastajan Kanavan 2024 talvikalastuskyselyssä nämä kolme viehettä nousivat ylivoimaiseen kärkeen. Yrityksen vaiherikas historia kantaa kuitenkin 1800-luvun lopulle. Osaa viehemalleista on valmistettu jopa 100 vuotta, toisaalta osa tuotteista on jäänyt matkalle, häviten jopa…

Kalastajan Radio: Vaapuilla on paikkansa ahvenvieheinä

Vaappujen käyttö ahvenenkalastuksessa on jäänyt vähiin. Hiukan hankalana heitettävänä sen sijaan on helpompi valita joku toinen viehetyyppi, mutta vaapuilla on kuitenkin paikkansa ahvenenkalastajan vieherepertuaarissa. Ahven nimittäin hyödyntää koko vesipatsasta saalistaessaan, ja joskus on päiviä kun viehe pitää uittaa selvästi kalojen yli. Ja tähän vaappu sopii kuin nenä päähän.  Kuuntele jakso ahvenen vaappukalastuksesta. Kalastajan Radion mahdollistaa…

Rapala-vaaput 1936-2024

Rapala-vaaput 1936-2024 Koonnut: Niko Satto Tämä sivu auttaa ajoittamaan Rapala-vaaput ja antaa tietoa eri malleista. Luetteloon on koottu kaikki Rapala-tuotemerkillä ilmestyneet varsinaiset vaaput. Luetteloon eivät sisälly talvikalastusvieheet, pääosa lusikoista, bladed jigit sekä Weedless Shad -ruohikkovaappu. Yksihaarakoukulla varustettuja Single Hook -malleja ja Stainless Steel -pinnoitettuja malleja ei ole tulkittu tässä omiksi malleikseen vaikka niillä on oma…

Kalastajan Radio: Jigin korvaajat kesäkuhan kalastuksessa

Jigistä on tullut parissa vuosikymmenessä ylivoimaisesti käytetyin heittoviehe kesäisessä kuhan pyynnissä. Monet muutkin viehetyypit soveltuvat kuitenkin tarkoitukseen. Parhaimmillaan ne voivat olla jopa yhtä tehokkaita tai tehokkaampiakin. Vaihtelua ne tarjoavat varmasti. Monien viehetyyppien käytössä on yhtymäkohtia jigaukseen, mikä on omiaan helpottamaan uuden opettelua Kalastustoimittaja Jari Rannisto tarjoaa ajatuksia, omia kokemuksiaan ja vinkkejä aiheesta. Kalastajan Radion mahdollistaa…

Abu-vaappujen historia

Abu-vaaput 1955-> Koonnut: Niko Satto Tämä kooste auttaa ajoittamaan Abun vaappuja historian aikajanalle ja antaa tietoa eri malleista. Luetteloon on koottu kaikki Abu- ja Abu Garcia -tuotemerkkien alla pohjoismaisilla markkinoilla ilmestyneet vaaput (pl. Svartzonker-brändin vaaput). Tiedot perustuvat seuraaviin lähteisiin: Napp och Nytt -kuvastoihin vuosilta: 1955-1958 sekä 2006 (jolloin ei julkaistu suomenkielistä kuvastoa) Nyt Nappaa -kuvastoihin…

Kuusamon Uistimen vieheet 1967->

Kuusamon Uistimen vieheet 1967-> Koonnut: Niko Satto Tämä sivu auttaa ajoittamaan Kuusamon Uistimen vieheet ja antaa tietoa eri malleista. Luetteloon on koottu kaikki Kuusamon Uistimen Suomen markkinoilla ilmestyneet ”kesäkalastusvieheet”. Pilkit eivät sisälly luetteloon. Tiedot perustuvat seuraaviin lähteisiin: Kuusamon Uistimen tuoteluettelot 1973, 1976–2024 Kuusamon Uistimen pienesite, painovuosi 1975 Kuusamon Uistimen mainos Koillissanomissa 1967 Metsästys ja Kalastus…