Kalastajan Radio: Hissipilkintä

Kalastajan Radio: Hissipilkintä   Hissipilkintä on tekniikka, joka soveltuu sekä kalojen etsintään välivedestä että erityisesti ahvenen aktivointiin. Pilkkijältä tekniikka vaatii aktiivisuutta, mutta kalustopuolella pärjää samoilla välineillä kuin muulloinkin. Ahvenen hissipilkinnässä tehokkain viehe on yleensä tasapainopilkki ja saaliskalat keskimääräistä karkeampia. Siian kohdalla kohteena ovat kalaa syövät isompikokoiset yksilöt. Jari Rannisto kertoo tuoreimmassa podcastissa kokemuksiaan hissipilkinnästä ja…

Yksi Rapalan perustajista Ensio Rapala kuollut

Ensio Rapala, yksi Rapalan perustajista poissa Yksi Suomen kalastushistorian vaikuttajista teollisuusneuvos Ensio Rapala on nukkunut pois keskiviikkona 13.12.2023. Ensio Rapala oli Lauri Rapalan poika. Hän oli perustamassa Rapalaa isänsä ja veljiensä kera. Isänsä kuoleman jälkeen Ensio toimi Rapalan toimitusjohtajana 1970-luvun puolivälistä 1988 loppuun.  Ensio Rapala syntyi Asikkalassa 25.6.1934 maanviljelijän ja kalastajan, Lauri Rapalan kolmanneksi pojaksi.…

Kalastajan Radio: Pilkkiminen ja jääkalastus nyt

Kalastajan Radio: Pilkkiminen ja jääkalastus nyt   Jääkalastuksen suosio kasvaa! Periteinen pilkkiminen on kehittynyt ja monipuolistunut viimeisen vuosikymmenen aikana nopeasti, eikä kaikkia jääkalastuksen muotoja enää välttämättä tunnista pilkkimiseksi. Välineet ovat kehittyneet isoin harppauksin ja käyttömukavuus sekä -mahdollisuudet lisääntyneet. Tässä Kalastajan Radion jaksossa tarkastelemme millaisia kalastajia jäällä liikkuu ja miten he kalastavat. Kalastajaryhmiä tarkastellaan käytettävien välineiden…

Kalastonhoitomaksun yläikäraja nousee

Kalastonhoitomaksun yläikäraja nousee, tarkista onko sinun maksettava 2024 lähes kaikki alle 70-vuotiaat aikuiset maksavat kalastonhoitomaksun Eduskunta käsitteli 12.12.2023 kalastonhoitomaksun yläikärajan muutosta ja päätti, että kalastonhoitomaksun yläikäraja nousee vuoden alusta 2024 nykyisen 64 vuodesta 69 vuoteen. Ensi vuoden alusta alkaen 18–69-vuotiaat maksavat kalastonhoitomaksun. Vuonna 2023 65-vuotta täyttäneille muutoksessa on siirtymäaika eli 31.12.2023 mennessä 65 vuotta täyttäneet…

Metsähallituksen kalastuslupahintoihin korotus

Metsähallituksen kalastuslupahintoihin korotus 2024 alussa Metsähallitus uutisoi valtion vesien ja Metsähallituksen ylläpitämien erikoislupakohteiden lupahintojen nousevan vuonna 2024. Uudet hinnat perustuvat maa- ja metsätalousministeriön asetukseen ja vapakalastusluvissa Metsähallituksen omaan päätökseen. Valtion vesialueille lunastetaan vuosittain noin 100 000 kalastuslupaa. Metsähallitus hallinnoi valtion vesialueita ja hoitaa myös näiden alueiden osalta lupamyynnin. Vesialuekohtaiset luvat liittyvät useamman vavan uistelu- ja…

Alamittaiset joulukalat takavarikkoon, kallis paukku kalastajalle

Alamittaiset joulukalat takavarikkoon Laittomat taimenet maksanevat kalastajalle lähes 10 000 euroa Iltalehti uutisoi Hartolassa tapahtuneesta kalastusrikoksesta, jossa paikallista kalastajaa epäillään rikoksesta. Iltalehden mukaan järveen oli istutettu lokakuun lopussa 30-40 cm mittaisia taimenia. Kalastaja oli vienyt verkkonsa pian istutusten jälkeen, jo rannoilta jäätyneen järven vesille saaden saaliikseen useita alamittaisia istukkaita. Kotietsinnässä poliisi takavarikoi kaikkiaan 37 alamittaista…

Kalastajan Radio: Mystiset särkikalat

Moni on saattanut saada virvelillä säyneen, joku joella kalastava ehkä turvankin. Suuret kalaravintoa syövät särkikalamme tarjoavat mielenkiintoisen ja vähän mystisenkin haasteen – ja mikä parasta, niitä voi kalastaa silloin kun on kiva ilma! Haastateltavana biologi Jussi Aho, kalastusvälinealan asiantuntija Petri Varis sekä turpapioneeri Henri Vairinen. Kalastajan Radion mahdollistaa Maa- ja metsätalousministeriö ja kalastonhoitomaksuvarat.

Kalastajan Radio: Siika ja siian kalastus

Kalastajan Radio: Siika ja siian kalastus   Siika on vesistöihimme eniten istutettu kalalaji. Istutuksia tehdään rannikkoalueilta pikkujärville asti. Siikalajeja erotellaan useampiakin, vaikka lajittelu jakaakin mielipiteitä. Vapakalastajalle siika on pienisuisena ja ajoittain ravintonsa puolesta hyvinkin valikoivana haasteellinen vastapeluri. Parvikalana se on kuitenkin siitä kiitollinen, että yleensä toimivan metodin ja vieheen löytyminen tarkoittaa yleensä useamman kalan saalista.…

Jäänaskalit hengenpelastajana

Jäänaskalit hengenpelastajana   Suomessa hukkuu jäihin vuosittain keskimäärin 18 henkilöä ja näistä ainakin 20 % on hukkunut pilkkireissulla tai verkoilla. Kaikista jäihin hukkuneista on miehiä 87 % ja he olivat pääosin yli 60-vuotiaita. Merkittävä osa jäihin joutuvista voisivat pelastua, jos heillä olisi naskalit kaulallaan ja naskaleiden käyttöä olisi treenattu ennalta. Jäänaskalit ovat luokiteltu henkilösuojaimiksi, jotka…

Kalastajan Radio: Veneestä pilkkiminen

Pilkkiminen ei ole pelkästään talvilaji. Parhaimmillaan veneestä pilkkiminen on helppo ja antoisa kalastustapa myös avoveden aikaan. Lisää välineitäkään ei ole edes pakko hankkia, sillä alkuun pääsee loistavasti talvivälineilläkin. Toimittaja Jari Rannisto kertoo omia vinkkejään vuosien varrelta pilkeillä veneestä kalastamiseen. Usein yksinkertainen on kaunista ja vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia. Kokeile sinäkin veneestä pilkkimistä.…