Kuusamon Uistimen vieheet 1967-2023
Koonnut: Niko Satto
Tämä sivu auttaa ajoittamaan Kuusamon Uistimen vieheet ja antaa tietoa eri malleista.
Luetteloon on koottu kaikki Kuusamon Uistimen Suomen markkinoilla ilmestyneet ”kesäkalastusvieheet”. Pilkit eivät sisälly luetteloon.
Tiedot perustuvat seuraaviin lähteisiin:
- Kuusamon Uistimen tuoteluettelot 1973, 1976-2023
- Kuusamon Uistimen pienesite 1975
- Kuusamon Uistimen mainos Koillissanomissa 1967
- Kuusamon Uistimen toimitusjohtaja Kimmo Korpuan haastattelu
Koska Kuusamon Uistimen tuotteista ei löydy dokumentaatiota vuosilta 1968-1972, suurin osa vuoden 1973 luettelossa ensi kerran esiintyvistä vieheistä on merkitty ilmestymisvuosimerkillä 1973*. Osa vieheistä on todennäköisesti kuitenkin tullut markkinoille vuosien 1968-1972 aikana. Esimerkiksi Lätkä tuli ilmeisesti 1968 tai 1969.
Vuonna 1992 merkintätavaksi tuli lusikoiden (pl. Professor) ja vaappujen mallinimien jälkeen ilmoitettu pituus millimetreinä ja paino grammoina. Esimerkiksi Lätkä 70/14. Mikäli viehe on ollut markkinoilla 1992 tai sen jälkeen, vieheen nimi on ilmoitettu luettelossa ko. tavalla, vaikka ilmestymishetkellä numerosarjaa ei olisi ollut. Poikkeuksena Ilonan, Lätkän ja Puukalan yksittäiset mallit, joissa merkintätapana ovat sekaannusten välttämiseksi molemmat.
Ei ole tiedossa, olivatko vuoden 1973 luettelon Suomi-uistin ja 1995 ilmestynyt Suomi malliltaan samoja.
Mikäli huomaat virheen tai sinulta löytyy lisädokumentaatiota, voit kommentoida tai laittaa viestiä toimitus (at) kalastajankanava.fi.
LUSIKAT

Kuva: Ylhäällä Hauki (vuosiuistin), vasemmalta Professor 1 Helmi, Lätkä ja alkuaikojen Räsänen
PROFESSOR
* Professor (kuten myös Stubb, Vuono, Monni ja Muurahainen-lippa) siirtyivät Kuusamon omistukseen vuoden 1981 aikana Karhu-Titan Oy:ltä (aiemmin Oy Urheilutarpeita – Sportartiklar Ab ja Oy Urheilu-Karhu Sport Ab). Karhu-leimatut vastaavat mallit ovat siis ennen vuotta 1981 tehtyjä, eivätkä ole Kuusamon Uistimen vieheitä.
Professor 00
180 mm / 60 g
1985- (1985-2010, 2016-)
Professor 00 GT
180 mm / 70 g
2011-2015
Professor 0, Helmi
130 mm / 44 g
1997-
Professor 1
115 mm / 27 g
1982-2015
Professor 1, Helmi
115 mm / 27 g
1984-
Professor 1, Helmi, Heitto
115 mm / 36 g
2001-
Professor 1, Helmi, Heitto, Ruohikko
115 g / 36 g
2007-2009
Professor 1, Helmi, Kevyt
115 mm / 19 g
2006-
Professor 2
90 mm / 18 g
1982-2014 (1982-1995, 1997-2014)
Professor 2, Helmi
90 mm / 18 g
1984-
Professor 2, Helmi, Heitto
90 mm / 26 g
1988-
* Myös nimellä: Professor 2, Helmi, Painava
Professor 2, Helmi, Kevyt
90 mm / 13 g
2006-
Professor 2, Ruohikko
90 mm / 18 g
1986- (1986-1996, 1998-)
Professor 3
75 mm / 12 g
1982-2014
Professor 3, Helmi
75 mm / 12 g
1984-
Professor 3, Helmi, Kevyt
75 mm / 9 g
2006-2020
Professor 3, Helmi, Painava
75 mm / 16 g
1988-1995
Professor 3, Ruohikko
75 mm / 12 g
1986-2014
Professor 4
50 mm / 6 g
1982-2007 (1982-1989, 1999-2007)
Professor 4, Painava
50 mm / 8 g
1990-1995
Jerkki Professor 1
115 mm / 28 g
2007-2010
Jerkki Professor 1
115 mm / 40 g
2007-2010
Jerkki Professor 2
90 mm / 26 g
2007-2010
Professor 1 Onega Special
90 mm / 17 g
2009-2012
Professor 1 Onega Special
90 mm / 23 g
2009-2012
Professor 1 Onega Special
90 mm / 30 g
2009-2010
Professor 3 Onega, Helmi
60 mm / 13 g
2010-
RÄSÄNEN
* Kuusamon Uistin osti Räsäsen oikeudet ja työkalut Kaarla-yhtymältä 1972; Ensimmäisten Räsästen ilmestymisvuodeksi on merkitty ensimmäinen luettelovuosi (1973) vaikka on mahdollista, että niitä on myyty Kuusamon tekemänä jo 1972 puolella. Mallina Räsänen on paljon vanhempi.
** Räsäsestä on tehty myös vähän 70 mm perusmallia suurempaa erikoisversiota, jota ei ole koskaan esitelty tuoteluetteloissa.

Kuva (ylhäältä): Räsäsen erikoismalli, jota on tehty ainakin Erämessut-spesiaalina. Alla verrokiksi tavallinen Räsänen 70/20 Helmi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön erikoisvärissä.
Räsänen 40/6
2003-
Räsänen 50/4, Alumiini
2021
Räsänen 50/5, Helmi, Alumiini
2021-
Räsänen 50/11
1978- (1978-1983, 1994-1999, 2002-2014, 2019-)
* Myös muodossa: Räsäsen 7 (1978)
Räsänen 50/11, Helmi
1984-
Räsänen 50/11, Ruohikko
1983-
* Myös muodossa: Ruohikko-Räsänen ja Ruohikko Räsänen (1983-1984), Räsänen, ruohikkomalli (1985-1989), Räsänen ruohikko (1990-1991)
Räsänen 50/14, Painava
2021-
Räsänen 65/9, Veto
1991-2015 (1991-2000, 2010-2015)
Räsänen 60/15, Helmi
2001-2014
Räsänen 60/15, Ruohikko, Helmi
2019-
Räsänen 70/7
1999-2001
Räsänen 70/8, Helmi, Veto
1983-2015 (1983-1990, 2001-2002, 2004, 2008-2015)
* Myös nimillä: Veto-Räsänen ja Räsänen, vetomalli
Räsänen 70/10
1973*-
* Myös muodossa: Räsäsen 7 (1978 asti)
Räsänen 70/10, Ruohikko
1978-
* Myös muodossa: Räsäsen 7, ruohikkomalli (1978), Ruohikko-Räsänen ja Ruohikko Räsänen (1980-1984), Räsänen, ruohikkomalli (1979, 1985-1989), Räsänen ruohikko (1990-1991)
Räsänen 70/20
1973*- (1973-1978, 1994-2014, 2017-)
* Myös muodossa: Räsäsen 7 (1978 asti)
Räsänen 70/20, Helmi
1973*-
* Myös muodossa: Räsäsen 7 (1978 asti)
Räsänen 70/20, Helmi, Ruohikko
1988-
Räsäsen 7, Ruohikkomalli (70 mm, 20 g)
1978
Räsänen 90/14
1973*-2015 (< 1973-1997, 2008-2015)
* Myös muodossa: Räsäsen 7 (1978 asti)
Räsänen 90/28
1994-1999
Räsänen 90/28, Helmi, Ruohikko
2007-2013
Räsänen 90/28, Helmi
2000-
Räsänen 120/50, Helmi
2019-
Lippa-Räsänen 50/13
1997-2014
* Painoksi merkitty 11 g v. 1997
Lippa-Räsänen 70/25
1998-2013
Lohi-Räsänen 60/6
2006-2008
MUUT LUSIKAT
Antti (28 g)
1973*-1977
* Antti Aarnio-Wihuri toi mallin Islannista, ja Kuusamo teki kyseisen mallin pohjalta lusikan, jonka nimesi ideoijansa mukaan Antiksi
(tieto varmennettu 7.9.2023 puhelinkeskustelussa Antti Aarnio-Wihuri ja Kimmo Korpua)

Kuva: Antti-lusikka
Hauki 80/22
1980-
Hauki 80/22, Ruohikko
2007-2014
Ilona (7 g)
1978-1981
Ilona (10 g), myöhemmin Ilona 55/10
1978-1999
* Ruohikkokoukulla 1980->
Ilona (15 g)
1978-1981
Kruunu 85/19, Helmi
2005-2013
Kruunu 95/25, Helmi
2005-
Kuha 70/14, Helmi
2004-2016
Kuha 85/21, Helmi
2004-2015
Lohi 95/8, Veto
1998-2001
Lohi 95/21, Heitto
1998-2005
Lohi 95/28, Heitto, Painava
2002-2004
Lohi 120/11, Veto
1998-2002
Lätkä (5 g)
1973*-1977
Lätkä (7 g)
1973*-1978
Lätkä (10 g)
1973*-1985
Lätkä (14 g), myöhemmin Lätkä 70/14
1973*-
Lätkä (18 g), myöhemmin Lätkä 75/18
1980-1995
Lätkä 55/10
2007-2016
Lätkä Alumiini 70/6
2021
Lätkä 70/25
2011-
Monni 2 (21 g)
1982-1983
Monni 4 (10 g)
1982
Monni 60/15, Helmi
2012-2015
Monni 70/22, Helmi
2012-2014
Sieppari 95/20
2002-2005
Stubb 2 (24 g)
1982-1984
Stubb 3 (16 g)
1982
Suomi 55/7
1995-1999
Suomi 70/10
1995-1999
Suomi 80/25
1996-2014 (1996-1999, 2009-2014)
Suomi 90/30
1996-1999
Suomi-Uistin (3 g)
1973*-1973
Suomi-Uistin (5 g)
1973*-1973
Suomi-Uistin (7 g)
1973*-1973
Suomi-Uistin (10 g)
1973*-1973
Super (14 g)
1985-1986
Suurhauki 95/40
2006-
Taiga 85/24
2013-2020
Taimen 70/18
1983-2005
Taimen 70/25
1983- (1983-1985, 2006-)
Taimen Super 65/13
2001-2014
Taimen Super 75/17
1997-
Tundra 75/15
2011-2016
Tundra 85/19
2011-
Tundra 95/24
2011-2015
UL 1 30/4,5
1998-2004
Viiksi 75/18, Ruohikko
2008-2015
Vuono 6, 75/16
1982-1995 (1982-1985, 1993-1995)
* Myös muodossa: Vuono (1982)
Vuono 6, 75/16, Helmi
2012-2016
Vuono, Vetomalli (11 g)
1989-1990
KEVENNETYT LUSIKAT
Muikku 90/17
2018-
Muikku 90/17, Ruohikko
2019-
LIPAT

Kuva: Hauki-lippa, Loimu-lippa, Paavo-lippa, KUF-lippa
A-Lippa, 4 g
2010-2011
Balance-lippa, 10 g
1989-
Balance-lippa, 14 g
2002-2014
Hauki-lippa, 26 g
1989-2002 (1989-1996, 2000-2002)
Kaksoislippa, 10 g
2001-2009
KUF-lippa, 3 g
1981-2009
* Myös perhokoukulla 1983, vain perhokoukulla 1984 >
KUF-lippa, 5 g
1980-
* Myös ruohikkokoukulla 1980 >, myös perhokoukulla 1983 >, vain ruohikko- ja perhokoukuilla 1986 >, vain perhokoukulla 2003 >
KUF-lippa, 7 g
1979-
* Vain perhokoukulla 1983 >
KUF-painolippa, 17 g
1984-1985
Kuusamo-lippa, 2 g
1973*-1973
* Myös muodossa: Kuusamon lippa
Kuusamo-lippa, 3 g
1973*-1980
* Myös muodossa: Kuusamon lippa
Kuusamo-lippa, 4 g
1973*-1973
* Myös muodossa: Kuusamon lippa
Kuusamo-lippa, 5 g
1973*-1980
* Myös muodossa: Kuusamon lippa
Kuusamo-lippa, 7 g
1973*-1980
* Myös muodossa: Kuusamon lippa
Kuusamo-lippa, 12 g
1980
Kuusamo-lippa, 14 g
1981-2011
* Myös ruohikkokoukulla 1987-1995, vain ruohikkokoukulla 1996 >
Kuusamo Muovikalalippa, 6 g
1981-1987
* KUF-lipan lehdellä
Kuusamo-Muovikalalippa, 9 g
1981-2018
* KUF-lipan lehdellä
** Myös muodossa Muovikala-lippa ja Kuusamo muovikala-lippa
Kuusamo Muovikalalippa, 14 g
1984-1995
* Kuusamo-lipan lehdellä
Kuusamo-Muovikalalippa, 18 g
2010-2013
* Taimen-lipan lehdellä
** Myös muodossa Muovikala-lippa ja Kuusamo muovikala-lippa
Kuusamo-lippa muovikalalla, 4 g
1973*-1980
* Kuusamo-lipan lehdellä
** Harmaa muovikala 1979 asti, punainen 1980
*** Myös muodossa: Kuusamon lippa muovikalalla
Kuusamo-lippa muovikalalla, 6 g
1973*-1980
* Kuusamo-lipan lehdellä
** Myös muodossa: Kuusamon lippa muovikalalla
Kuusamo-lippa muovikalalla, 9 g
1973*-1980
* Kuusamo-lipan lehdellä
** Myös muodossa: Kuusamon lippa muovikalalla
Kuusamo-lippa muovikalalla, 14 g
1976-1979
* Kuusamo-lipan lehdellä
** Myös muodossa: Kuusamon lippa muovikalalla
Loimu-lippa, 2 g
1975-1977
Loimu-lippa, 3 g
1975-1983
Loimu-lippa, 4 g
1975-2020 (1975-2002, 2012-2020)
Loimu-lippa, 5 g
1975-1978
Loimu-lippa, 7 g
1975-
* Myös ruohikkokoukulla 1978 > (Loimu-lippa ruohikko)
Loiste-lippa, 2 g
1975-1977
Loiste-lippa, 3 g
1975-1979
Loiste-lippa, 4 g
1975-1986 (1975-1976, 1978-1986)
Loiste-lippa, 5 g
1975-1978
Loiste-lippa, 7 g
1975-1978
Loiste-lippa muovikalalla, 6 g
1975-1977
Luoti-lippa, 10 g
1994-1995
Minilippa, 1 g
1983-1997
Muurahainen, 14 g
1982-1984
Paavo-lippa 2 g
1973*-1977
* Myös muodossa Paavo lippa
Paavo-lippa 3 g
1973*-1983
* Myös muodossa Paavo lippa
Paavo-lippa 4 g
1973*-1984
* Myös muodossa Paavo lippa
** Myös ruohikkokoukulla 1978 >
Paavo-lippa 5 g
1973*-1978
* Myös muodossa Paavo lippa
Paavo-lippa 7 g
1973*-2020 (< 1973-1984, 2010-2020)
* Myös muodossa Paavo lippa
Paavo-lippa muovikalalla 4 g
1975-1978
Paavo-lippa muovikalalla 6 g
1975-1978
Paavo-lippa muovikalalla 9 g
1975-1978
Painolippa 10 g
2001-2008
Ruka lippa 3 g
1973*-1974
Taimen-lippa, 18 g
1992-
UL-lippa 1,5 g
2000-2002
Volframilippa 6 g
2007-2017
Volframilippa 10 g
2007-2018
Volframilippa 14 g
2007-2020
VAAPUT

Kuva (ylhäältä): Kitkan Viisas, ”Pitkä” Puukala, Variant ja Santeri
VIISAS (vuoteen 1973: Kitkan Viisas)
Viisas (Kelluva, 70 mm / 4 g)
1967-1978
* Paino 5 g (1967)
Viisas (Kelluva, 90 mm / 5 g)
1967-1978
* Paino 7 g (1967)
Viisas (Kelluva, 100 mm / 6 g)
1967-1973
* Paino 7 g (1967)
Viisas (Kelluva, 110 mm / 7 g)
1973*-1977
Viisas (Kelluva, 130 mm / 10 g)
1973*-1977
Viisas, (Uppoava, 70 mm / 10 g)
1973*-1977
Viisas (Uppoava, 90 mm / 14 g
1973*-1978
Viisas, (Uppoava, 100 mm / 15 g)
1973*-1973
Viisas (Uppoava, 110 mm / 18 g)
1973*-1977
Viisas (Uppoava, 130 mm / 21 g)
1973*-1977
VIKKELÄ (vuoteen 1973: Muojärven Vikkelä)
Vikkelä (Kelluva, 50 mm / 3 g)
1973*-1977
Vikkelä (Kelluva, 70 mm / 4 g)
1967-1979
* Paino 5 g (1967)
Vikkelä (Kelluva, 90 mm / 5 g)
1967-1979
* Paino 7 g (1967)
Vikkelä (Kelluva, 100 mm / 6 g)
1967-1973
* Paino 7 g (1967)
Vikkelä (Kelluva, 110 mm / 7 g)
1973*-1978
Vikkelä (Kelluva, 130 mm / 10 g)
1973*-1977
Vikkelä (Uppoava, 50 mm / 5 g)
1973*-1977
Vikkelä (Uppoava, 70 mm / 10 g)
1973*-1978
Vikkelä (Uppoava, 90 mm / 14 g)
1973*-1978
Vikkelä (Uppoava, 100 mm / 15 g)
1973*-1973
Vikkelä (Upppoava, 110 mm / 18 g)
1973*-1978
Vikkelä (Uppoava, 130 mm / 21 g)
1973*-1977
PUUKALA
Puukala (85 mm / 14 g)
1969-1978
* ”Pikku-Puukalan” ilmestymisvuodesta ei ole varmaa tietoa
** Lasisilmät vuoteen 1975 asti
Puukala (110 mm / 20 g), myöhemmin Puukala 110/20
1969- (1969-1999, 2001-)
* 1979-1984 kaksi koukkua (ennen ja jälkeen kolmikoukkuinen)
** Lasisilmät vuoteen 1975 asti
Puukala (150 mm / 35 g)
1977-1978
Jerkki Puukala 120/30
2011-2012
MUUT VAAPUT
Maxi (300 mm / 100 g)
1987-1989
Mukelo (46 mm / 6 g)
1973*-1973
Mutu (50 mm / 4 g)
1973*-1977
* Paino 3 g (1973)
Nyky 80/20
2001-2002
Nyky 80/30
2001-2002
Nyky 80/40
2001
Santeri 90/9
2017-
Santeri 110/11
2016-
Santeri 130/15
2017-
Shad Variant (70 mm / 10 g)
1986-1992
Tankero (70 mm / 7 g)
1975-1978
Tankero (90 mm / 10 g)
1975-1978
Variant 70/8 Pinta
1982-2014 (1982-1988, 2011-2014)
* Paino 7 g v. 1981-1992
Variant 70/11 Syvänne
1986-2014 (1986-1992, 2011-2014)
* Paino 10 g v. 1981-1992
* Myös muodossa: Shad Variant Syvänne (1986-1992)
Variant 100/15 Pinta
1981-2014 (1981-1992, 2011-2014)
* Paino 16 g v. 1981-1992
Variant 100/16 Syvänne
1984-2014 (1984-1988, 2011-2014)
* Syvännemalli esiintyy värikarttakuvassa vielä 1989, mutta ei teksteissä
Variant Syvänne (70 mm / 7 g)
1985-1988
Vikkelä (80 mm / 7 g)
1984-1992
Wise 50/4
1995-2001
Wise 70/7
1993-2001
Wise 110/10
1993-2001
Wise 180/42
1993-2001
Wise Shallow 50/4
1996-2001
Wise Shallow 70/7
1996-2001
Wise Syvänne 180/49
1995-1997
Wise Uppoava 50/6
1995-1997
Wise Uppoava 70/9
1995-1997
MUUT VIEHEET

Kuva: Viikari
Devon 4 g
1973*-1973
Devon 6 g
1973*-1973
Devon 8 g
1973*-1973
Heittoperho 20 g
2000-2001
Heittoperho 30 g
2000-2001
Kumma 7 g
2017-
Kumma 10 g
2016-
Kuusamo Fly 7 g
1987-1993
Painouistin 6 g
1999-2002
Painouistin 18 g
1999-2005
Painouistin 50 g
1984-2014
Tohtori-jigi 9 g
1994-1997 (1994-1995, 1997)
* Myytiin lajitelmana
Tohtori-jigi 20 g
1994-1997 (1994-1995, 1997)
* Myytiin lajitelmana
Viekas 12 g
2023-
Viikari 10 g
2023-
Viikari 18 g
2023-