Oliko kaikki ennen paremmin?
Kalastonhoitomaksu täyttää 10 vuotta
Toimittaja Jari Rannisto
Kalastonhoitomaksu yhdessä 2016 voimaan astuneen tuoreimman kalastuslain kera saavuttaa 10 vuoden iän. Tässä yhteydessä on hyvä katsoa peruutuspeiliin ja muistella, kuinka nykytilaan on päädytty sekä pohtia oliko aiemmin paremmin, vai kultaako aika muistot. Vertailu muiden maiden järjestelmiin antaa perspektiiviä järjestelmämme eduista ja mahdollisista parannusta vaativista osista.
Kalastuskortti on kalastonhoitomaksun todiste
Kalastonhoitomaksu saavuttaa vuoden vaihtuessa 10 vuoden iän. Nyt on aika kurkistaa taustapeiliin.
Omassa lapsuudessani 1960-luvulla ja 70-luvun alkupuoliskolla kalastuksen lupa-asiat olivat hyvin erilaisissa kantimissa kuin tänä päivänä. Tuolloin 18-vuotta täyttäneiden oli lunastettava valtion kalakortti ja pilkkireissujakin varten oli hankittava erillinen vesialueen omistajan myymä lupa. Pilkkilupiakin oli useampia, kun joka järvelle oli käytännössä lunastettava oma lupansa. Puhumattakaan kalastuksesta merellä, jossa vesialueiden omistus oli ja on järviäkin sirpaleisempaa.
Läänikortista liikkeelle
Kalastuslupajärjestelmämme koki valtavan muutoksen, kun 1997 siirryttiin järjestelmään, jossa maksettiin kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen vapalupa. Vapalupa oikeutti kalastamaan nykyisen lupajärjestelmän kaltaisesti yhdellä vavalla ja vieheellä, mutta vain yhden läänin alueella. Aktiivinen liikkuva kalastaja joutui lunastamaan lupia useamman läänin alueelle. Jo pelkästään asuinpaikan ja kesämökin osuminen eri lääneihin tarkoitti kahden lääniluvan lunastamista, jos oli aikomus kalastaa vieheellä.
Harva enää muistaa, kuinka paljon lompakko tuohon aikaan keveni. Kalastuksenhoitomaksu oli kymmenen vuotta sitten suuruudeltaan 24 euroa ja läänikohtainen lupa 31 euroa. Yhden läänin alueella pääsi siis kalastamaan 55 euron summalla.
Kuluttajahintaindeksin mukaan hinnat ovat nousseet kymmenessä vuodessa noin 1,23 kertaisiksi. 55 euron lupamaksujen osalta se tarkoittaisi noin 67 euroa nykyhinnoilla. Tämän verran lompakko siis keveni vanhalla lupajärjestelmällä korjattuna nykyiselle hintatasolle. Jos läänikohtaisia viehemaksuja suoritti useamman läänin alueelta, ero nykyiseen kalastonhoitomaksuun verrattuna on paljon nykyistä suurempi.
Vuoden 2016 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa pelkällä kalastonhoitomaksulla saa kalastaa yhdellä vavalla ja vieheellä koko Suomen alueella erityislupakohteita lukuunottamatta. Tämän vuoden ja myös ensivuodelle osalta kalastonhoitomaksu on 47 euroa eli 7 euroa halvempi kuin indeksikorjaamaton kalastuksenhoitomaksu + lääninlupa eli 55 euroa.
Kalastuslain muutos takana
Metsähallituksen Erälupien viestintäpäällikkö Aku Ahlholm
Kun kalastuslakia muutettiin 2016, muuttui myös järjestelmä, jolla kalastonhoitomaksuja kerätään. Aiemmin keräyksen hoiti maa- ja metsätalousministeriö. ”Uudistuneessa laissa kerääminen siirtyi Metsähallituksen tehtäväksi. Metsähallitus tilittää koko kertyneen summan maa- ja metsätalousministeriöille”, kertoo Metsähallituksen viestintäpäällikkö Aku Ahlholm. Maa- ja metsätalousministeriö korvaa tuloutuksesta maksun keräämisestä aiheutuneita kuluja Metsähallitukselle.
Kalastuslain uudistuksen yhteydessä lopetettiin Metsähallituksen valtion vesille myymä valtakunnallinen viehelupa ja siirryttiin alueellisiin viehelupiin, joita ollaan nyt pilkkomassa vuoden 2026 alusta pienempiin kalastusaluekohtaisiin lupa-alueisiin.
Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Roni Selén muistaa kalastuslain uudistuksessa yhtenä ajurina olleen järjestelmän yksinkertaistamisen. ”Kovin monet ihmiset eivät kuitenkaan lopulta lunastaneet lupaa useamman läänin alueelle. Muutoksen taloudellinen merkitys ei näin ollen ollut suuri”, toteaa Selén.
Kalastuslaki pidetään ajan tasalla
Erätalousneuvos Eija Kirjavainen johti kalastuslain uudistamisen 2015 ja vastaa myös kalastuslain ajantasalla pitämisestä.
Kalastuslain edellisestä uudistuksesta on kulunut saman verran aikaa kuin kalastonhoitomaksu on ollut käytössä eli 10 vuotta. Erätalousneuvos Eija Kirjavainen maa- ja metsätalousministeriöstä oli keskeisessä roolissa lain aikaansaamisessa.
”Kalastuslakia pidetään ajantasaisena seurantatyöryhmän avulla, jossa jäseninä on mm. kaikki alan järjestöt ja liitot. Työryhmä on kokoontunut tänä syksynäkin ja keskusteluun on otettu esimerkiksi vapaa-ajankalastajien kalan myyntiin pyytämistä yleiskalastusoikeuksilla.” Kalastuslakiin tehtävät muutokset ovat kuitenkin miltei aina poliittisesti keskusteluttavia ja hallitusten esitysten valmistelu vie ohjeiden mukaan aikaa, toteaa erätalousneuvos Kirjavainen ja jatkaa, ettei nopeita lakimuutoksia ole tiedossa. ”Asetuksen muuttaminen on mahdollista tehdä nopeammin ja tällä hetkellä on arvoinnoissa kalastusasetuksen muutostarpeet.”
Oliko vanha järjestelmä parempi?
Vuonna 2027 kalastuksenhoitomaksu oli 20 euroa ja lisäksi Jyri oli hankkinut kaksi läänin lupaa, kumpikin á 27 euroa.
Sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla törmää usein kritiikkiin nykyistä järjestelmää kohtaan. Yksi usein esiintyvä argumentti on kalastonhoitomaksun kalleus. Jos verrataan aiempaan lääniluvan ja kalastonhoitomaksun yhdistelmään, nykyjärjestelmä on kiistatta vapakalastajalle edullisempi. Useamman läänin alueella kalastavalle ero nykyjärjestelmän hyväksi on vielä isompi. Pitää myös huomata, että läänikohtaisessa järjestelmässä lääninrajalla asuva joutui hankkimaan useamman luvan kalastaessaan lähiympäristössään.
Aktiivisesti eri vesistöjä kiertäville läänikohtaisia lupia saattoi kertyä useita. Tämä vahvistaa myös Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo. Hän lunasti vuosittain 2–3 läänilupia. ”Siirtyminen läänilupajärjestelmästä pelkkään kalastonkalastonhoitomaksuun avasi suomalaisille lähes rajattomat kalastusmahdollisuudet edulliseen hintaan”, toteaa Kuusisalo. Hän myöntää, että nykyjärjestelmässä on myös heikkoja kohtia. Tällainen on esimerkiksi omistajakorvauksen oikeudenmukainen kohdentuminen niille vesialueille, joilla on enemmän kalastuspainetta.
”Nykyjärjestelmä on yhdellä virvelillä ja vieheellä kalastavalle helppo”, toteaa Kuusisalo ja jatkaa: ”Kalastonhoitomaksun lunastamiseen jälkeen tarvitsee vain vilkaista kalastusrajoitus.fi sivustoa mahdollisten kieltoalueiden varalta ja on valmis vesille.”
Kannattaako naapurin lupajärjestelmää haikailla?
Ruotsissa vesistökohtaiset luvat löytyvät mm. Ifiske-palvelusta.
Länsinaapurimme on maa, johon mielellämme vertaamme itseämme. Lupajärjestelmämme poikkeavat merkittävästi toisistaan. Ruotsissa ei ole kalastonhoitomaksua tai vastaavaa järjestelmää ja lisäksi maassa on alueita, jossa vapakalastukseen (handredskapsfiske) ei tarvita erillistä lupaa. Näin on rannikolla ja Vänernillä, Vätternillä, Mälarenilla, Hjälmarenilla sekä Jämtlandin Storsjönillä. Näiden alueiden ulkopuolella on kalastuslupa hankittava heittokalastukseen ja esimerkiksi pilkintään. Lupa-alueet ovat usein varsin pieniä. Tavatonta ei ole sekään, että lupa kattaa vain osan järvestä. Joillakin alueilla on saatavissa myös laajempia useampia järviä kattavia lupia. Lupajärjestelmä muistuttaa kovasti tilannetta Suomessa ennen läänikohtaista viehelupaa.
Itse paljon Ruotsissa kalastaneena voin sanoa luvan hankinnan vaativan aina selvitystyötä ja kaikkiin vesistöihin lupia ei ole saatavilla. Lupakohtaiset säännöt ja rajoitukset voivat vaihdella myös varsin reippaasti. Kokonaisuutena pidän meidän lupakäytäntöjämme harrastajan kannalta paljon selvempinä ja myös huomattavasti edullisempina. Yhden pienehkön järven vuosiluvan hinta Ruotsissa on helposti samaa suuruusluokkaa kuin meidän kalastonhoitomaksumme. Sama asia pätee esimerkiksi Ahvenanmaalla kalastamiseen. Lupa-alueet ovat sielläkin pieniä ja hinnat tätä kautta kalastonhoitomaksuun verrattuna kovia.
Väite, että kaikki olisi ollut ennen paremmin ei ainakaan kalastuslupajärjestelmän osalta pidä paikkaansa, vaikka kuinka antaisi ajan kullata muistoja ja katselisi asioita vaaleanpunaisin lasein. Nykyinen kalastonhoitomaksu vertautuu suuruudeltaan hyvin metsästyksessä vaadittavaan 43 euron suuruiseen riistanhoitomaksuun.
