Tornionjoen säännöt säilyvät ennallaan
Kahden kalan kiintiö pysyy
Suomen ja Ruotsin viranomaiset ovat sopineet ensi kesän Tornionjoen kalastussäännöistä alkuvuoden neuvotteluiden ja lausuntokierroksen päätteeksi. Kahden lohen kausikiintiö pysyy, kuten myös nostokoukkurajoitus, mutta veneessä saa nyt kuljettaa varavapoja. Tulevalla kalastuskaudella 2026 Väylällä noudatetaan pitkälti viime vuodelta tuttuja sääntöjä.
Maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruotsin meri- ja vesiviranomainen ovat päässeet sopuun vuoden 2026 kalastusmääräyksistä. Määräykset viedään seuraavaksi kansalliseen lainsäädäntöön valtioneuvoston asetuksella, ja ne astuvat voimaan 1. kesäkuuta. Merkittävin rajoitus on edelleen kalastajakohtainen saaliskiintiö, joka sallii enintään kaksi lohta koko kauden aikana. Kun kaksi lohta on otettu eräksi, kalastajan on lopetettava kalastus lohenpyynnin osalta loppukesäksi.
Kausi alkuun 8. kesäkuuta
Vaikka kalastusmääräykset astuvat voimaan 1. kesäkuuta, varsinainen lohenkalastus starttaa vasta kesäkuun toisella viikolla. Lohen osalta noudatetaan 50 senttimetrin alamittaa.
-
Lohikauden avaus: Maanantai 8.6. klo 19.00.
-
Viimeinen varsinainen kalastuspäivä: 15.8.2026
Elokuun loppupuolella (16.8.–25.8.) joella on “jatkoaika” matkailuyritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi. Tällöin kalastus on sallittu ainoastaan väkäsettömillä koukuilla, ja kaikki yli 65 senttimetrin pituiset lohet on vapautettava välittömästi.
Lisäksi on tärkeä muistaa, että taimen on Tornionjoessa kokonaan rauhoitettu. Kaikki saaliiksi saadut taimenet on vapautettava välittömästi, olivat ne missä kunnossa tahansa.

Haavi toimii hyvin myös lohen kalastukseen. Kumihavashaavi ei vaurioita kalan limapintaa niin paljoa, jos kala onkin alamittainen tai siiman päähän päätyykin vapautettava taimen lohen sijaan.
Vapamäärä ja nostokoukkukielto
Veneellä kalastaville neuvottelut toivat pientä joustoa vapamääriin. Pyynnissä saa olla kerrallaan enintään neljä vapaa venettä kohden. Veneessä saa kuitenkin kuljettaa mukana useampia vapoja mm. eri kalastusmuotoja varten.
Varrellisen nostokoukun käyttö on edelleen kielletty kaikessa kalastuksessa kalojen vaurioitumisen välttämiseksi. Poikkeusluvan koukun käyttöön voi saada elinvoimakeskukselta ainoastaan toimintarajoitteisuuden perusteella.
Tiivistelmä säännöistä 2026:
Lisäksi jokainen lohikala, joka joesta saadaan, on ilmoitettava 14 päivän sisällä Omakalaan, vapautettiin kala tai ei.
Taustalla huoli lohikannasta
Päätökset pohjautuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n raportteihin. Rajoituksilla halutaan suojella erityisesti suuria monivuotisia lohia, jotka ovat elintärkeitä joen poikastuotannolle. Erityisesti alkukesän nousukkaat ja loppukesän kutureviireilleen asettuneet kalat ovat sääntöjen erityisessä suojeluksessa.
Ministeriön mukaan kausikiintiön jatkaminen sai laajaa tukea myös sidosryhmien lausunnoissa, mikä kertoo kalastajien yhteisestä halusta kantaa vastuuta Väylän lohen tulevaisuudesta.



