Kuhiseeko järvesi pikkukuhaa?
Väitöstutkija uudistaisi kuhankalastuksen säätelyä
Toimittajat Jari Rannisto, Anne-Maarit Sepling
Kuha on runsastunut Suomessa niin, että osassa järvistä kanta on jo liian tiheä: kalat kasvavat hitaasti ja ravinto käy vähiin. FM Matti Kotakorven Helsingin yliopistossa lokakuussa tarkastettu väitöstutkimus osoittaa, että nykyinen alamittasäätely ja istutukset voivat pahentaa tilannetta. Kysyimme Kotakorvelta, miten kuhakantoja kannattaisi tutkimuksen perusteella säädellä ja mitä johtopäätöksiä Lammin Pääjärven tuloksista voidaan vetää muualle Suomeen.

Alamittainen kuha
Kuha on yksi tärkeimmistä saaliskaloistamme. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa oli alun perin noin 650 kuhajärveä, ja kuhaa on vuosien varrella istutettu noin 2 000 järveen. Lämpenevät kesät ja tummuvat vedet ovat suosineet lajia, ja monessa järvessä on nykyään vahva, luontaisesti lisääntyvä kuhakanta. Silti elinvoimakeskusten tilastojen mukaan kuhaa istutetaan yhä satoihin vesistöihin.
Lajin runsastumisella on myös kääntöpuolensa. FM Matti Kotakorven väitöstutkimuksen mukaan kuhakanta voi kehittyä liian tiheäksi ja muuttua hidaskasvuiseksi, ja silloin nykyiset keinot säädellä kalastusta voivat kääntyä itseään vastaan.
Pääjärvi kertoo laajemmasta muutoksesta
Tuore väitöstutkimus perustuu suurelta osin Lammin Pääjärven pitkäaikaisseurantaan, jota Lammin biologinen asema ja Luonnonvarakeskus ovat tehneet vuosikymmeniä. Kotakorven mukaan Pääjärven aineistot havainnollistavat laajempia muutoksia, jotka ovat käynnissä pohjoisten järvien ekosysteemeissä.
”Pääjärvi on syvä ja kohtuullisen karu järvi, jossa kuorekanta on rajoittava tekijä. Tutkimuksen tulokset eivät sovellu sellaisinaan reheviin järviin, joissa on runsaasti ravintoa”, toteaa Kotakorpi.
Seuranta osoitti, että kuhan kasvunopeus vaihteli vuosittain voimakkaasti. Vuonna 2003 syntyneet kuhat olivat viisivuotiaina keskimäärin 40-senttisiä, mutta vuonna 2014 syntyneet vain 30-senttisiä. Väitöksen mukaan kuhan kasvunopeus oli positiivisesti yhteydessä veden lämpötilaan, veden väriin ja kuorekannan runsauteen, mutta negatiivisesti kuhakannan runsauteen.
”Myös veden tummuminen lisää osaltaan tutkimuksen mukaan kuhan kasvunopeutta”, toteaa Kotakorpi ja jatkaa: ”Sulanmaan ajan pidentyminen samentaa vesistöjä pidemmällä ajalla valumien lisääntyessä.” Valumavesien mukana esimerkiksi Pääjärveen kertyy vesistöä tummentavaa humusta.

Kuore
Yksi väitöksen merkittävistä havainnoista koskee kuhan tärkeintä ravintokalaa Pääjärvellä, kuoretta. Järven kuorekanta romahti samaan aikaan, kun kuhakanta runsastui. Tutkimuksen mukaan kuhien saalistus on voinut olla yksi romahduksen syy. Herää kysymys, söikö paisunut kuhakanta oman ruokansa vähiin. Kuorekannan romahdettua myös kuhien kasvu hidastui.
Pääjärven kuhakannasta tuli tiheä ja hidaskasvuinen: kuhia oli paljon suhteessa ravintoon, ja ne kasvoivat hitaasti. ”Kuhille sopivan ravinnon määrä on hyvin järvikohtainen asia. Sama ei tapahdu välttämättä kaikissa järvissä. Suomesta löytyy myös runsaasti hyvinvoivia, nopeasti kasvavia kuhakantoja”, toteaa Kotakorpi.
Istutukset lisäävät ravintokilpailua
Väitöksessä tutkittiin myös istutusten vaikutusta. Pääjärveen istutetut kuhanpoikaset merkittiin alitsariinivärillä, jolloin ne voitiin myöhemmin erottaa luonnossa syntyneistä kaloista. Tulosten mukaan istutukset lisäsivät kuhakannan tiheyttä ja ravintokilpailua. Istutettujen ja luonnossa syntyneiden kuhien kasvussa ei ollut eroa.
Kuhanpoikasia kasvatetaan istutettavaksi yhä lähes neljä miljoonaa vuodessa – myös järviin, joissa kuha lisääntyy jo luontaisesti. Istutusten tuloksia tutkittiin paljon 1980–2000-luvuilla. ”Kuhakannan hoitotoimenpiteitä pitäisi aina miettiä laajemmassa mittakaavassa kuin yhden osakaskunnan mitassa. Toimenpiteiden tulisi koskea isompia yhtenäisiä alueita, joilla kuhat liikkuvat”, toteaa Kotakorpi.
Rehevöityneissä järvissä kuhaa on istutettu myös petokalaksi. Ajatuksena on, että kuhat söisivät särkikaloja ja auttaisivat näin parantamaan järven tilaa. Tässäkin on kuitenkin sudenkuoppansa.
”Kuhat alkavat hyödyntää särkikaloja merkittävästi vasta noin 50 cm kokoluokasta alkaen”, Kotakorpi muistuttaa.
Tiheässä ja hitaasti kasvavassa kannassa merkittävä osa kuhista ei koskaan ehdi tähän kokoon.
Pitääkö alamitta kannan tiheänä?

Kuhan kalastusta säädellään nykyisin ennen kaikkea alamitalla, joka on lain mukaan 42 senttiä, mutta voi vaihdella merkittävästi vesistön mukaan. Elinvoimakeskus voi muuttaa alinta pyyntimittaa 20 prosenttia suuntaan tai toiseen, joten kuhan 42 sentin asetukseen kirjatulla alamitalla haarukka on 34–50 senttiä. Ajatuksena tässä on, että kala ehtii kutea ainakin kerran ennen kuin se joutuu saaliiksi.
Väitöstutkimuksen mukaan kasvunopeuden suuri vaihtelu vaikeuttaa alamittasäätelyä, koska sopiva saaliskoko riippuu järven kulloisestakin tilanteesta. Hitaasti kasvavassa kannassa alamitta voi jopa pahentaa ongelmaa: kun kalat kasvavat alamittaan hitaasti, kantaa harvennetaan liian vähän, ja tiheys ja ravintokilpailu säilyvät.
Kotakorpi myöntää, että hidaskasvuisen kuhakannan hoitotoimenpiteet ovat monitahoinen asia. Esimerkiksi nykyinen kalastuslaki ei mahdollista ylämittasäätelyä. Alamitan säätelyllä pitäisi reagoida tilanteeseen kohtuullisen nopeasti. ”Asia vaatisi lisäselvitystä”, toteaa Kotakorpi.
Kalakannan turvana isot emokalat

Ison kuhan kalastusta kannattaa välttää kesäkuumalla.
Väitökseen kuuluneissa poikaskokeissa emokalan koko vaikutti siihen, kuinka kauan vastakuoriutuneet poikaset selvisivät ilman ravintoa. Suurempien emojen poikaset kestivät nälkää paremmin, mutta vain tavanomaisessa lämpötilassa. Lämpimämmässä vedessä eroa ei ollut havaittavissa. Ilmaston lämmetessä vedetkin lämpenevät. ”Tämä ei kuitenkaan välttämättä pienennä suurten yksilöiden merkitystä, koska veden lämpötila ohjaa kuhan kutua ja se todennäköisesti aikaistuu ilmaston lämpenemisen myötä”, pohtii Kotakorpi.
Tutkimuksen johtopäätös on, että kuhakannan luontainen kokojakauma, etenkin suurten kalojen osuus, on tärkeä lisääntymisen ja kannan vakauden kannalta. Suurten kalojen suojelu on Kotakorven mukaan keskeinen hoitotavoite: ”Kuhakannan kestävyyden kannalta on tärkeää, että järvissä säilyy myös suuria kaloja.”
Suojelu on kuitenkin hankalaa. Isojen emokalojen merkitys on huomioitu joissakin kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa ylämittasuosituksina, mutta velvoittavan ylämitan käyttö on lainsäädännössä haasteellinen.
Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Roni Selen vahvistaa asian. Ylimmän pyyntimitan voi säätää vain, jos kalakanta on vaarantunut tai vaarantumassa. Ongelmana on myös se, että esimerkiksi verkkoon kuolleet ylämitan ylittävät kalat pitäisi vapauttaa, kuten nykyään on toimittava alamittaisten osalta.
Koska kuhakannat eivät yleensä ole vaarantuneita, laki ei käytännössä mahdollista kuhalle ylämittaa. Isoja, lisääntymiselle tärkeitä kaloja ei siis voi suojella velvoittavalla säätelyllä. ”Tätä asiaa ei ole varmaan osattu miettiä riittävän pitkälle”, toteaa Kotakorpi.
Kuhat eivät tunne osakaskuntarajoja

Vesijärvellä eteläosassa on kuhan alamitta 50 cm, kun pohjoisosassa se on 45 cm.
Väitöksen ehkä kauaskantoisin tulos koskee sitä, kuka kalastusta säätelee. Kalavesien hoito perustuu kalatalousalueiden laatimiin käyttö- ja hoitosuunnitelmiin, mutta käytännön päätökset, kuten istutukset ja monet kalastusrajoitukset, tekevät osakaskunnat. Yhdellä järvellä voi olla useita osakaskuntia.
”Hoito- ja käyttösuunnitelmassa ei ohjata istutusmääriä vaan sitä, mitä kantoja istutustoiminnassa tulee käyttää”, Kotakorpi toteaa.
Kotakorpi teki väitöskirjaansa varten tutkimuksia myös Lahden Vesijärvellä. Siellä hän merkitsi kuhia ja seurasi niiden liikkeitä. Kuhat siirtyivät säännöllisesti järven eri osa-alueiden välillä ja ylittivät jatkuvasti osakaskuntarajoja. Liikkeiden seurannan perusteella tutkimuksessa määriteltiin järvelle alueet, joilla kalastusta olisi biologisesti järkevää säädellä kokonaisuutena. Tällä hetkellä Vesijärvellä on käyttö- ja hoitosuunnitelmissa määritelty järven pohjoisosiin kuhalle 45 ja eteläosaan 50 sentin alamitta.

Alamittainen kuha vapautetaan varoen.
Kotakorven mukaan jatkossa pitäisi selvittää, voisiko kalastuksen säätely siirtyä kohti kokonaiskalastuskuolevuuden hallintaa. Silloin pelkän kalan koon sijaan säädeltäisiin sitä, kuinka suuri osa kannasta kalastetaan vuosittain. Se kuitenkin edellyttäisi, että säätelyn mittakaava vastaa sitä aluetta, jolla kuhat liikkuvat.
”Kuhat eivät noudata osakaskuntien rajoja. Kalastuksensäätelyn kehittäminen edellyttäisi, että säätely kattaa koko alueen, jolla kalat liikkuvat”, Kotakorpi sanoo. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että kalastusta säädeltäisiin osakaskuntarajojen yli alueilla, jotka vastaavat kuhien liikkeitä.
Osakaskuntia laajempi taho on jo olemassa: kalatalousalueet laativat käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Istutuksista ja monista kalastuksen käytännöistä päättävät kuitenkin osakaskunnat. Jos säätelyä haluttaisiin viedä väitöksen suuntaan, kalatalousalueet voisivat olla luonteva taho. Se edellyttäisi todennäköisesti muutoksia lainsäädäntöön.
Kotakorpi ei usko, että yksi väitöskirja muuttaa käytäntöjä nopeasti.
Lopella opit ovat jo käytössä

Lopella on kalastusrajoituksissa pyritty huomioimaan tutkittu tieto.
Lopen kalatalousalueella on paljon runsaita kuhavesiä, ja alue onkin hyvä esimerkki siitä, miten väitöksen kaltaista tietoa käytetään jo käytännössä.
Loppijärvellä kuhan alamitta on nostettu 50 senttiin. ELY-keskus (nykyinen elinvoimakeskus) teki päätöksen kalatalousalueen pyynnöstä. Järveen istutettiin kuhaa 2000-luvun alusta vuoteen 2020 asti. Sen jälkeen istutuksia ei ole tehty, koska kuhakanta on hyvässä kunnossa.
Alueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on varauduttu samaan riskiin, jonka väitöstutkimus nostaa esiin. Siinä todetaan: ”Kuhan kasvua tulisi kuitenkin seurata myös jatkossa, ja mikäli kasvu alkaa selvästi hidastua erityisesti kannan tiheyden vuoksi, voitaisiin tilanteeseen reagoida alamittaa ja solmuväliä laskemalla.”
Lopen kalatalousalueen toiminnanjohtaja Petri Mäkinen kertoo pitävänsä järviä yksilöinä. Monien alueen pienten järvien kalakannoista on vain vajaita tietoja, ja siksi kalatalousalue koeverkottaa vuosittain yhden uuden järven. Näin päätösten tueksi saadaan tutkittua tietoa. Kalatalousalue ohjaa osakaskuntia istutuksissa, ja Mäkisen mukaan osakaskunnat ovat vastaanottavaisia, kun ohjeet perustuvat tutkittuun tietoon.
Mitä seuraavaksi?

Ruokakuhan pyynti on kesällä parasta puuhaa.
Kotakorven väitöstutkimus ei anna valmista reseptiä jokaiselle järvelle, mutta sen viesti on selvä: kuhakantojen hoidon pitäisi perustua biologiseen tietoon kunkin järven tilanteesta, eikä samoja keinoja voi käyttää kaikkialla.
Tulevina vuosina tämä voi näkyä ainakin kolmella tavalla. Alamitat joustavat järven tilanteen mukaan, kuten Lopella jo varaudutaan. Kalastusta säädellään koko järven mittakaavassa osakaskuntarajojen yli. Istutuspäätökset perustuvat koeverkkokalastuksiin ja kasvuseurantaan – jos istutuksia ylipäätään tarvitaan.
Samaan suuntaan keskustelua vei Itä-Suomen yliopiston professori Anssi Vainikka. Kalastajan Kanavan suorassa lähetyksessä 18.10. hän painotti isojen kalojen merkitystä: juuri kolmen–kuuden kilon eli noin 65–80-senttiset kuhat ovat tärkeitä lisääntymiselle. Sitovien ylämittojen esteenä hän pitää samaa kuin lainsäätäjä: verkkoihin kuolleet isot kalat jouduttaisiin heittämään takaisin järveen. Kuhan istuttamiseen hänellä oli vahva näkemys: ”Ei siinä kuhan istuttamisella ole nykypäivänä enää pienintäkään järkeä.”
Vainikka kannustaa kalastajia mukaan osakaskuntien ja kalatalousalueiden toimintaan, koska kalavesien hoidosta päättävät viime kädessä vesialueiden omistajat. Sama viesti kulkee Kotakorven tutkimuksen läpi: biologinen tieto vaikuttaa vain, jos se päätyy niihin pöytiin, joissa kalavesien hoidosta päätetään.
”Kalastuskuolevuuteen vaikuttamista muillakin tavoilla kuin pelkällä pyyntikoolla pitäisi tutkia”, päättää Kotakorpi. Hän heittää ilmoille ajatuksen kappalekiintiöstä: riittävän laajalle yhtenäiselle alueelle määrättäisiin, montako kuhaa sieltä saa päivittäin vapaa-ajankalastaja kalastaa.
Katso myös Kotakorven ja professori Kimmo Kahilaisen haastattelu Kalastajan TV:ssä Kuha muuttaa vesistöjä
FM Matti Kotakorpi väitteli 16.10.2026 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Biological insights for sustainable management of pikeperch (Sander lucioperca) in boreal lakes”. Vastaväittäjänä toimi professori Raine Kortet Itä-Suomen yliopistosta. Lähteet: kuhajärvien määrä Ruuhijärvi & Salminen (Luke), Hidaskasvuiset kuhakannat -seminaari 2025; poikasmäärä Luke, vesiviljelytilasto 2025.








